Lepää rauhassa Jörkka – olit ainutlaatuinen
Suru-uutisia minulle paljon merkinneistä henkilöistä on viikon sisään mahtunut kaksi. Ensin Kobe Bryant, jonka merkitys koripallon harrastajalle ja seuraajalle oli suuri. Tänään sitten tuli uutinen Jörn Donnerin kuolemasta. Jostain syystä hänellä on ollut minulle suuri merkitys vuosien varrella poikkeuksellisena kirjailijana, yhteiskuntakriitikkona ja sellaisena asioiden esille nostajana, joka usein ravisteli suomalaista sovinnaista hyssyttelymeininkiä.
Jostain syystä innostuin hänen tekemisistään ja kirjoista jo 1980-luvulla ja lukiossa tein kirjallisuusesitelmäni hänestä. Silloinen lestadiolainen äidinkielenopettajani oli aika pöyristynyt valinnastani. Kenties tein valinnankin osin Jörkan hengessä vähän ravistellakseni?
Olen ollut monesta asiasta eri mieltä ja en oikein ymmärrä hänen kaikkia valintojaan tai lausuntojaan vaikkapa ihmissuhteistaan. Kuitenkin hänen merkityksensä voimana, joka toi esille yhteiskunnan pönöttöneisyyttä ja ravisteli sitä hieman, oli minulle merkittävä.
Tiedän kuinka hän ärsytti monia – joskus minuakin. Paljon hän kuitenkin sai aikaan ja keskustelun herättäminen on yksi merkittävä arvo. Hesarin muistokirjoituksessa listataan hänne roolejaan vuosien varrella: kirjailija, elokuvaohjaaja, tuottaja, moninkertainen kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu, europarlamentaarikko, diplomaatti, kosmopoliitti, väittelijä, porvarillisuuden ravistelija ja itsetietoinen ärsyttäjä.
Jääkööt laajemmat muistokirjoitukset muille osaavemmille. Halusin vain kertoa, että minun maailmassani on jälkeesi tyhjä tila, jota on vaikea täyttää.
Lepää rauhassa – teit paljon.
En pidä uutinen-sanaan liitetystä määriteosasta ”suru-” silloin, kun tiedon välittää ammattimainen uutistoimittaja laajalle yleisölle. Kobe Bryantin ja Jörn Donnerin kuolemantapauksista on syytä julkaista uutinen, mutta mikä velvoittaisi kuulijakunnan suremaan?
Eivätkö tuhat ihmistä surmanneen maanjäristyksen seurauksetkin olisi ”suru-uutisen” väärti, jos yhden pitkään sairastelleen vanhuksen menehtyminen on sitä?
Ylen pääuutislähetys tänään klo 20.30 raportoi Donnerin kuoleman nimenomaan suru-uutisena.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan se näinkin, kyllä kaiketi edelleenkin kuitenkin meitä jotenkin lähempänä olevat koetaan merkityksellisemmiksi. Ei siitä oikein mihinkään pääse, näin ihmiset toimivat.
Kaukana kuolleet tuhannet ovat meille vähemmän merkityksellisiä kuin yksi lähempänä. ymmärrän kyllä pointin.
Media taas tykkää värittää ja tehdä asioista ”henkilökohtaisempia”. Se myy paremmin – myös surussa ja kuoleman yhteydessä. Tavallaan se on joskus vähän irvokasta liiketoimintaa.
Ilmoita asiaton viesti
Jörkka jättää aukon suomalaiseen yhteiskuntaan. Muistan hänet kiisteltynä ja ilmapiiriin vaikuttavana henkilönä jo 60-luvulta asti. Totaalinen oman tiensä kulkija ja omilla aivoillaan ajattelija. Ei kumarrellut mitään kuvia koskaan.
Ilmoita asiaton viesti
Oman tiensä kulkija.
Jäänyt mieleen, kun ulkomisteriö nimitti Donnerin konsuliksi Los Angelesiin.
Työsuhde ei jatkunut kauan, kun Donner erosi ja palasi Suomeen.
Ei pitänyt konsulaatin edustustilaisuuksista ja puutarhajuhlista.
Itsestänikään ei olisi jaarittelemaan niitä näitä jonninjoutavuuksia, vaan keskittyisin tuntemattomien ihmisien sijasta siihen viinapaukkuun.
Ilmoita asiaton viesti
Kansakuntamme valovoimaismpiin kuulunut Jörn Donner, on leponsa ansainnut.
Hänen elinkaarensa on enemmän kuin ymmärrämme.
Hän rakasti työtään, eli kirjoittamista yli kaiken, mutta oli mukana monessa.
Hänen jättämäänsä tilaa, ei monikaan täytä. Pidin paljon hänen rohkeudestaan olla eri mieltä kuin enemmistö.
Katselin jossain lehdessä ollutta kuvaa, jossa Jörn Donner ja Claes Andersson kävelevät rinnakkain Martti Ahtisaaren syntymäpäiville Kultarantaan.
Kaksi karismaattista, suomenruotsalaista kulttuuripersoonaa, joilla molemmilla on ollut laaja yhteiskunnallinen rooli.
Tuli ikävä.
Ilmoita asiaton viesti
Kai Ekholm kirjoitti Jörn Donnerista aivan loisteliaan esseen, joka julkaistiin viikonloppuna Hesarissa. Tekstin määritteleminen nekrologiksi olisi ehdottomasti liian köykäinen ratkaisu. Ekholm vertasi Donnerin kirjallista testamenttiteosta (Mammutti) jopa lattiakaivoon, johon on jäänyt yhtä sun toista! Muutenkin kirjoitus oli tavattoman inspiroivaa ja sivistävää luettavaa, eikä se vaikuttanut lainkaan ns. pätemiseltä, vaan nimenomaan kuvaukselta Jörn Donnerin elämästä ja teoista.
Ilmoita asiaton viesti
(#127432)
Jörkka oli itselleni merkityksellinen kulttuuripersoona ja koin suru-uutisen vahvasti.
Nimen omaan ”suru-uutisen”. Viittaan tuolla ensimmäiseen kommenttiisi, jossa kirjoitat mm:
”Donnerin kuolemantapauksista on syytä julkaista uutinen, mutta mikä velvoittaisi kuulijakunnan suremaan?”
”Eivätkö tuhat ihmistä surmanneen maanjäristyksen seurauksetkin olisi ”suru-uutisen” väärti, jos yhden pitkään sairastelleen vanhuksen menehtyminen on sitä?”
Viestimillä on olemassa koodisto, jonka noudattaminen helpottaa työtä. Itselleni ”suru-uutinen” tarkoittaa ”kuolinuutista”. Kuolema tuo mukanaa aina surua, toisten kuolema laajemmalle ryhmälle, valtakunnalle jopa maailmalle ja toisten vain perhepiiriin – mutta suru siellä on päällimäisenä.
(#127573)
Kai Ekholmin essee Jörkasta oli todella (näin sen koin) yksi Hesarin parhaita pitkään aikaan.
Toinen mieleen jäänyt julkaistiin (11.01.2010, HS /Lauantaiesseet /Eleonoora Riihinen). Esseellä oli pitkä nimi, joka alkoi: ”Toni Halme oli eliittiä vihaava kansantaitelija…”
Eleonoora Riihisen essee oli poikkeuksellisen puolueeton, humaani, ihmisyyttä kunnioittava ja sisälsi mielenkiintoisen yllätyksen.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni media itsekin on hukassa noiden koodiensa kanssa, koska esimerkiksi Qassim Suleimanin tai Osama bin Ladenin menehtymisiä ei raportoitu suru-uutisina.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt meni Ilja Janitskin. Ajatuksia herättävä tapahtuma sekin, ja näköjään uutisen väärti.
Ilmoita asiaton viesti