Akuliina, Arvi, Ester ja yli sata muuta

Harakka Akuliina 67 vuotta, Jakokorpi Arvi 1 vuotta, Kuha Ester Sylvia 6 vuotta. Näin alkaa lista, joka sisältää kaikkiaan hieman yli sata nimeä. Listan henkilöt ovat pääsääntöisesti lapsia ja vanhuksia. He ovat vuosina 1939–1940 kuolleita suojärveläisiä siviilisotavankeja.

Näin tämän muistomerkin Nurmeksen Bomban matkailukeskuksen tsasounan piha-alueella. Kyseessä on Suojärven Pitäjäseuran pystyttämä siviilisotavankeudessa ja vankeuden rasituksiin myöhemmin kuolleiden muistomerkki, johon on kirjoitettu kaikkien kuolleiden nimet. Muistomerkki jäi siinä määrin mieleeni, että piti ryhtyä selvittämään mitä taulun henkilöille oikein tapahtui.

 

Miehityksen jälkeen Interposolkan ja Kaimaojan siirtoleireille

Suojärven kunta vuonna oli vuonna 1939 yksi suurimmista ja tiheimmin asutuista Laatokan Karjalan keskuksista. Asutus oli keskittynyt pitäjän tärkeimpään taajamaan Suvilahteen sekä ja pienempiin kyliin. Maastoltaan Suojärvi oli metsävaltaista aluetta ja ehkä tästä syystä sahateollisuus oli etenkin 1920–1930-luvuilla pitäjän varallisuuden lähde. Suojärven väestömäärä kasvoi runsaasti kyseisinä vuosikymmeninä, ollen talvisodan syttyessä 15 934 henkeä. Pitäjä sijaitsi strategisesti mielenkiintoisella alueella ja ennen talvisotaa se oli venäläisten kannalta erittäin kiinnostava alue etenkin liikenneyhteyksiensä (Suojärven ja Matkaselän välinen rautatie) ja teollisuuslaitostensa takia.

Suojärveläiset siviilit olivat hankalassa tilanteessa talvisodan syttyessä 30.11.1939, koska he elivät omien armeijajoukkojen puolustusasemien sekä valtakunnan rajan välissä. Ensimmäinen siviiliväestön evakuointikäsky annettiin sodan syttymispäivänä ja suojärveläisten näkökulmasta se oli liian myöhään. Suuri osa rajan läheisyydessä olleista ihmisistä jäi sodan jalkoihin ja venäläisten vangiksi. Se Suojärven väestö, joka ei joutunut jäämään neuvostoliittolaisten miehittämälle alueelle, evakuoitiin kokonaisuudessaan 23.12. mennessä. Suojärveläisten ja muiden rajakylien evakuoinnin epäonnistumisesta on syytetty eri tahoja. Monella oli ennakkokäsitys, että kotoa ei saanut lähteä liikkumaan ennen viranomaisen käskyä. Siten jotkut heistä odottivatkin tavarat pakattuina suomalaisia viranomaisia noutamaan heitä evakkoon, kun venäläiset sotilaat saapuivat taloihin sisään.

Kun talvisota alkoi aikaisin aamulla 30.11., venäläiset hyökkäsivät Suojärvelle kuudelta eri pääsuunnalta ja valtasivat pitäjän rajakylät välittömästi. Kylien valtauksessa kuoli joitakin siviilejä. Ammunnan alettua ihmiset piiloutuivat kellareihin, metsiin ja latoihin, joissa he saattoivat olla useita päiviä. Pikkuhiljaa kuitenkin useimpien suojärveläisten elämä jatkui venäläisten miehittämällä Suojärvellä ulkoisesti lähes ennallaan. Naiset, vanhukset ja lapset hoitivat karjaa, kaupat avattiin elintarvikehuollon varmistamiseksi, terveydenhoito järjestettiin venäläisten omissa sotilassairaaloissa ja opetustyö ehdittiin aloittaa Torasjoella ja Ignoilassa.

Venäläiset ryhtyivät siirtämään suojärveläisiä siirtoleireille Neuvosto-Karjalaan helmikuussa 1940. Lähtö tuli suojärveläisille yllätyksenä, sillä siitä ilmoitettiin vain muutamaa tuntia ennen lähtöä. Lähdöstä ilmoittaessaan venäläiset sotilaat sanoivat, että suojärveläiset viedään rintaman siirtymisen vuoksi kauemmaksi sisämaahan turvaan. Tätä selitystä kuitenkin ihmeteltiin. Koska pakkasta oli helmikuussa pahimmillaan yli 30 astetta, menehtyi osa ihmisistä kylmyyteen matkan aikana. Suurin osa suojärveläisistä kuljetettiin kuorma-autoilla Prääsän kautta Interposolkaan entiselle Suatnoin luostarialueelle, joka oli myöhemmin ollut metsätyökeskuksena. Tämä oli monelle helpotus, koska ihmiset pelkäsivät siirtoa Siperiaan.

Interposolkan ravinto-olot olivat kehnot ja tästä syystä osa leiriläisistä kuoli aliravitsemukseen. Leirillä oli kaksi kauppaa, josta sai ostettua esimerkiksi keskimääräisellä metsätyötä tekevän henkilön 6-7 ruplan päiväpalkalla kaksi kiloa leipää. Työntekoon ei ollut pakko lähteä, koska isot perheet ja työkyvyttömät saivat rahallista ja materiaalista avustusta. Koska avustukset olivat pieniä, niin käytännössä työnteko oli kuitenkin lähes välttämätöntä rahan ja ruoan saannin takia. Työt olivat pääsääntöisesti metsätöitä, mutta myös esimerkiksi pyykinpesua ja parakkien siivousta. Myös asuin olot olivat kehnot, koska asunnot olivat likaisia, kylmiä ja nurkissa eli paljon syöpäläisiä ja rottia. Liikkuminen leirialueelta oli rajoitettua, mutta jonkin verran liikkumislupia myönnettiin esimerkiksi kalastusta tai polttopuiden hakua varten. Interposolkan leirin lisäksi suojärveläisiä kuljetettiin myös Kaimaojan siirtoleirille, jossa olot olivat monelta osin hyvin samankaltaiset, vaikkakin ravintoa oli paremmin saatavilla.

 

”A ystävä, nygöi myö lähemmö”

Väestön palautuksesta Suomeen oli ajatuksia molemmin puolin rajaa. Suojärveläisten keskuudessa Interposolkan leirillä syntyi ajatus anoa pääsyä Suomeen joukkoanomuksella, kun he kuulivat J.K.Paasikiven tulleen lähettilääksi Moskovaan. Suomessa olevat suojärveläiset puolestaan olivat huolissaan leireillä olevista omaisistaan ja lähestyivät asian suhteen viranomaisia useita eri reittejä pitkin. Toukokuussa 1940 julkistettiin periaatteellinen kanta, jonka mukaan neuvostoliittolaiset eivät estäneet luovutetuille alueille jääneiden suomalaisten palaamista Suomeen. Ketään ei painostettu jäämään Neuvostoliittoon, vaikka joitakuita houkuteltiin. Osa puolestaan halusi jäädä. Lähes kaikki jääneet olivat tunnettuja jo entuudestaan kommunistisista mielipiteistä ja he pelkäsivät joutuvansa hankaluuksiin Suomessa. Lopulta 25.5.1940 klo 13 venäläiset alkoivat luovuttaa Värtsilässä Kaurilan asemalla luovutetuille alueille jääneitä siviilihenkilöitä. Kaimaojan leiriläisten palautus tapahtui samalla asemalla viisi päivää myöhemmin. Tarkastuksen sekä Kaurilan ja Tohmajärven lottien järjestämän ruokailun jälkeen leiriläiset kuljetettiin suomalaisessa tavarajunassa Helsinkiin karanteenileirille. Muun muassa Viikin kartanossa ja Kaisaniemen koulussa sijainneiden karanteenileirien tarkoituksena oli estää tautien leviäminen sekä kuulustella joitakin leiriläisiä. Leirin jälkeen suurin osa suojärveläisistä sijoitettiin Isoonkyröön ja Virroille.

Talvisodan jälkeen Suomeen palautettiin yli 2000 evakuoimatta jäänyttä siviilivankia, joista 1763 oli Suojärveltä. Näistä runsaat 800 oli kotoisin Hyrsylän mutkasta, jonka väestöllä ei käytännössä ollut pakenemismahdollisuuksia talvisodan syttyessä. Suojärveläisistä kuoli miehitysaikana yhteensä 19 henkilöä, siirtoleirillä 62 henkilöä, paluumatkalla 8 henkilöä ja karanteenileirillä vielä 17 henkilöä. Suurimpana syynä kuolemiin oli aliravitsemus sekä taudit.

Mitä tapahtui Akuliinalle, Arville ja Esterille? Venäläisten hyökkäys 30.11. Jeronvaaran kylään johti välikohtaukseen yhdessä talossa, jossa talon emännän isoäiti Akuliina Harakka kuoli kranaatin sirpaleisiin. Arvi Jakokorpi Hyrsylän kylästä kuoli miehitysaikana. Ester Sylvia Kuha haavoittui saatuaan luodin päähänsä Naistenjärven kouluun tehdyssä rynnäkössä. Hän menehtyi seuraavana päivänä, kun häntä oltiin viemässä sairaalaan Neuvostoliiton puolelle. He eivät siis ehtineet nähdä Interposolkan ja Kaimaojan siirtoleirejä, eivätkä paluuta Suomeen.

 

Lähde: Ari Haasio ja Erkki Hujanen, 1990. Tasavallan panttivangit. Suo-säätiö. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

ornouti

Minulle karjalaisuus edustaa historiaa, kieltä ja kulttuuria, mutta myös karjalaista käsityöperinnettä, ruokaa ja matkustelua. Näitä asioita haluan tutkia itsekseni ja näistä asioista haluan kirjoittaa. Työskentelen julkishallinnossa ja vapaa-aikana puuhastelen Karjalaan liittyvän yhdistystoiminnan parissa, mm. Lohjan Karjalaseurassa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu