Anopin aiheuttama pahoinvointi

Kesälomalla käytiin anopin ja appiukon luona. Tuloksena paha olo, kun söin taas liikaa. Mutta kuuliaisena ihmisenä söin, kun koko ajan käskettiin: ”Nyt pöytään! Nyt justiinsa pöytään! Syökee kyllälteen! Söittekö kyllälteen?” Nämä käskyt toistuivat viikonlopun aikana useampaan kertaan, kun muutaman tunnin välein pöytään oli katettu ruoka tai kahvit. Mistä johtuu tämä karjalaisten tapa tuputtaa koko ajan ruokaa? Tapa, jota myös vieraanvaraisuudeksi kutsutaan.

Matti Kuusen (1986) mukaan karjalainen vieraanvaraisuus oli kuuluisa jo 1250-luvulla. Irlantilaisesta käsikirjoituskokoelmasta on löytynyt kuvaus pakanallisista karjalaisista. Kirjoituksen tekijä on ilmeisesti puolalainen dominikaanimunkki Vitus. Kirjoituksessa mainitaan, että karjalaiset olivat raakoja metsäläisiä, jotka vieraan nähdessään vetäytyivät välittömästi metsien kätköön piiloon. Vieraat saivat kuitenkin vapaasti käyttää kaikkea, mitä löysivät taloista, kunhan eivät vieneet mitään mukanaan. Näin kyseinen munkki luonnehti karjalaisia toteamalla, että heille on ominaista vieraanvaraisuus.

Mitä sitten todella on vieraanvaraisuus? Onhan se tämäkin asia teoretisoitu. Esimerkiksi King (1995) kuvaa vieraanvaraisuuden koostuvan yleisesti tietyistä ominaisuuksista. Ensinnäkin vieraanvaraisuus on kahden yksilön, isännän ja vieraan välinen suhde. Isännän/emännän rooli on tarjota anteliaasti vieraalle hyvinvointia, mukavuutta ja viihdykettä. Tyypillisesti tämä pitää sisällään ruokaa, juomaa, majoitusta ja/tai ajanvietettä. Jep, tämä emäntä (siis anoppi) kyllä tarjoaa näitä kaikkia. Touhottaa päivätolkulla ennen vieraiden saapumista siivotessaan, leipoessaan sekä laittaessaan ruokaa ja käy ylikierroksilla vierailun ajan. Ettei vierailta vain mitään puuttuisi.

Tällainen isännän ja vieraan välinen suhde voi olla kaupallinen tai yksityinen. Kaupallisessa suhteessa vieraan ainoa velvollisuus on maksaa ja käyttäytyä hyväksyttävästi. Vieraalla on valta ja mahdollisuus vaihtaa yritystä, mikäli tarjonta ei ole hänelle tyydyttävä. Yksityisen vieraanvaraisuuden isäntä-vieras-suhde on puolestaan tasavertainen ja vieraalla on sosiaalinen velvollisuus panostaa omalta osaltaan suhteeseen olemalla hyvää seuraa ja vastavuoroisesti korvata isännöiminen jollakin tavalla. Meidän välillä on tietysti kyse yksityisestä suhteesta ja pyrin parhaani mukaan olemaan hyvää seuraa. Toki nykyään ei tarvitse enää ponnistella ollakseen niin sosiaalinen, kun pieni poikani täyttää luontevasti puolestani tämän seurusteluvelvoitteen. Myös tämä rasti siis toteutuu.

Onnistuneeseen vieraanvaraisuuden kokemukseen liittyy tarjoajan tietämys siitä, mikä miellyttää ja ilostuttaa vierasta sekä tällaisen kokemuksen tuottaminen hänelle virheettömästi ja anteliaasti. Karjalaisilla tuntuu olevan käsitys, että nämä vierasta miellyttävät ja ilostuttavat asiat liittyvät lähinnä ruokaan. Ruoalla on karjalaisessa kulttuurissa keskeinen asema, joka tulee esille mm. siten, että monet sanonnat liittyvät ruokaan. Karjalaisille on myös suuri häpeä, jos ruoka loppuu kesken. Anoppikin aina muistaa muistuttaa, ettei kaikki syötävä suinkaan ole pöydässä esillä, vaan lisää kannetaan pöytään, jos kesken loppuu. Ei saa jäädä vieraille väärää mielikuvaa.

Kokonaisuutena vieraanvaraisuus on siis prosessi, joka pitää sisällään vieraan saapumisen, hänen viipymän ja lopulta lähtemisen. Saapumiseen liittyy lämmin vastaanotto ja vieraan saaminen tuntemaan olonsa tervetulleeksi. Vieraan viipymään sisältyy hänen toiveidensa täyttäminen ja hyvänolon-tunteen tuottaminen sekä vieraan lähtemiseen kiittäminen ja kutsuminen vierailemaan uudestaan. Jokaisessa prosessin vaiheessa näiden kohteliaisuuksien tai sosiaalisten rituaalien toteuttaminen tunnustaa vieraan arvon ja määrittää isännän ja vieraan suhdetta. Ja karjalaisethan tämän prosessin taitavat.

Loma päättyi, sanottiin anopille heipat ja nyt pääsee taas keventämään ruokavaliota. Lähtökahvit meni jo vahvasti suorittamisen puolelle.

 

King C.A., 1995. What is Hospitality? International Journal of Hospitality Management (3/4)/1995 vol. 14, 219–234.

Kuusi Matti, 1986. Karjalainen vieraanvaraisuus oli kuuluisa jo 1250-luvulla. Karjalan Heimo 9-10/1986.

Salonen Marjukka, 2016. Asiakkaasta vieraaksi. LAPIN AMK:N JULKAISUJA Sarja B. Raportit ja selvitykset 4/2016.

ornouti

Minulle karjalaisuus edustaa historiaa, kieltä ja kulttuuria, mutta myös karjalaista käsityöperinnettä, ruokaa ja matkustelua. Näitä asioita haluan tutkia itsekseni ja näistä asioista haluan kirjoittaa. Työskentelen julkishallinnossa ja vapaa-aikana puuhastelen Karjalaan liittyvän yhdistystoiminnan parissa, mm. Lohjan Karjalaseurassa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu