Kokoomus otti vallan maassa

Tavallinen median kuluttaja saattoi seurata menneitä hallitusneuvotteluja ainakin kahdella tasolla. Ensinnäkin kansalainen voi seurata sitä, kuinka hänen kannattamansa puolue pärjää, saako se riittävästi omia tavoitteitaan hallitusohjelmaan, näkyykö se julkisuudessa. Toinen taso on analyyttisempi: mitä valtakunnan kokonaisuuden kannalta tärkeitä asioita hallitus tulee ajamaan.

Julkisuus virittyi ja on edelleen keskittynyt seuraamaan sitä, kuinka perussuomalaiset käyttäytyvät, millaista ministeriainesta sillä on.  Vähemmällä huomiolla on se, kuinka heidät saadaan edistämään yleisesti tiedossa olevia Suomen menestystekijöitä kuten vihreä siirtymä, maahanmuuton edistäminen, EU:n merkityksen vahvistuminen, kansainvälisten velvoitteiden sekä yleisten ihmisoikeuksien noudattaminen. Aikaisempaa näyttöä ei ole koska nykyinen perussuomalainen puolue poikkeaa entisestä soinismeihin perustuvasta populismista todella kovia arvoja vakavan oloisesti esiintuovien johtohahmojensa vuoksi.  Kokoomus johtavana puolueena samoin kuin tietysti liberaalina tässä kontekstissa näyttäytyvä RKP tarvitsevat aikaa selvittääkseen miten luotettavasti perussuomalaiset eduskunnassa pysyvät yhteisen ohjelman tukena. Kysymys ei niinkään ole siitä, onko asioille aito yhteinen hyväksyntä, vaan onko tarvittaville laki- ja asetusmuutoksille, vero- ja leikkauspolitiikalle sekä työmarkkinoiden muutoksille muodollinen tuki. Yhdessä neuvotteluissa vietetty aika jo sinänsä sitouttaa henkilötasolla sovittujen asioiden noudattamiseen. Koska yhteistä poliittista historiaa ei ole, ovat nyt rakentuvat henkilösuhteet kriittisiä. On tietysti kiusallista seurata, kuinka Orpo joutuu puolustamaan ministereitä, joiden kokemus on olematonta ja arvomaailma oppi-isältä opittua vierasvihaa teinihuumorin muotoon puettuna. Kansainvälinen media ei jätä asiaa tähän, mutta kotimaiseen tiedetään voitavan vaikuttaa. Siinä suhteessa säätöä on tietenkin tehtävä jo tulevan presidentinvaihdoksenkin vuoksi. Vallan hinta on kuitenkin maksettava. Valta oli nyt pakko ottaa tai se olisi mennyt pitkäksi aikaa. Ettäkö vielä kaupan kassa olisi pääministerin roolissa kiitellyt ensi vuoden alussa ansioitunutta presidenttiä menneestä? On toki isompiakin asioita kuten edellä on kuvattu.

Vähittäinen liukuminen maailman yleisintä hallintotapaa, autoritarismia kohti tuo mukanaan myös sen, että kunhan kansalle annetaan jotakin pientä, vaikkapa bensan hinnan muutaman sentin lasku ja luvataan, että uskontomme ja rotumme  säilyvät puhtaina, se saadaan hyväksymään mitä tahansa muuta: verojen uudelleen suuntaaminen, hintojen mielivaltainen nousu, palvelujen heikentäminen, uusien etuoikeutettujen ryhmien syntyminen, politiikan viihteellistyminen… Valtio ohjautuu hallitsevan luokan työkaluksi. Tämän luokan sivistystaso ja moraali ohjaavat kehitystä. Emme toki ole vielä tässä tilassa, onhan meillä vaalit, seuraavia jo ensi vuonna ja lisäksi meillä vähintään puolet kansasta ymmärtää mistä on kysymys. Kuitenkin suunnitelmat Suomen ainutlaatuisen hyvän ja selkeän  perustuslain ”tulkitsemistarpeet” herättävät huolta.

Suomen kansainvälisen aseman ja maineen kannalta Pekka Haaviston presidenttiehdokkuuden ja sittemmin myös Olli Rehnin ehdokkuuden julkistaminen tuli sopivaan aikaan. Haavisto teki palveluksen hallitusneuvottelijoille – ja maalle. Alkoi olla jo kiusallista odottaa, josko hallitusneuvotteluihin kytkettäisiin nykyisen suuren kansansuosion saavuttaneen presidentin ”testamentti”. Se on vieläkin mahdollinen mutta sen merkitys väheni merkittävästi, kun Haavisto ensimmäisenä uskalsi lähteä presidenttikisaan mukaan, ilmeisen tosissaan. Sinänsä Suomen ulkopolitiikan perustuslain mukaisella johtamisen tavalla on jatkossa suuri merkitys. Populismilla eikä opportunismilla siinä ei ole sijaa, se on vaarallista. Presidentti voi myös halutessaan korjata kuvaa, jota sopimattomien ministerien toimista maailmalle leviää, pääministerille se tämän hallituksen aikana on vaikeaa, vaikka se edellisen hallituksen aikana oli tärkein maakuvan luontikanava.