Suomalainen asenne eli sisu

Hei arvoisa uusisuomi -sivuston lukija

 

Jo pitkän aikaa olen mieltänyt itseni politiikan pikkuhirviöksi. Perustuen metrin mittaani ja no sanotaanko valtavirrasta poikkeaviin mielipiteisiini. Joihin minulla muuten on Suomen lain mukainen oikeus. Nyt olen päättänyt vähän rauhoittua. En tiedä mikä sisäinen sytytys se oli mutta kun on vuosia stressannut maailman menoa ihan tosissaan niin enää ei vain jaksa. Ei, en ole muuttanut mieltäni yhtään mistään. Olen vain rauhoittunut. Me kaikki luultavasti kuitenkin kuolemme ydinsodassa koska sekä länsi että itä ovat jääräpäisiä. Mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa. Eilen kun päätökseni tein niin oli niin ihana päivä. Ja tänään sama linja jatkui. Kyllä se taitaa olla totta se yksi tieteellinen tutkimus että omaan onnellisuuteensa voi vaikuttaa 40 prosenttia itse. Asenne ratkaisee paljon.

 

Asenteesta pääsemmekin tähän asiaan. Olen siitä lähtien rakastanut itsepuolustuslajeja kun näin ensi kertaa Karate kid -elokuvan. Olin nuori silloin ja nyt olen vanha. Mutta rakkaus on pysynyt. Nuoruudessani ei ainakaan tietääkseni opetettu Torniossa karatea. Ja vaikka olisi opetettukin niin en olisi mennyt. Miksikö? Olin nuori ja pelkäsin olla ihmisten edessä paljain jaloin. Minulla on lättäjalat. Ja tatamille mennään aina avojaloin. Eli rohkeuteni ei riittänyt silloin. Sitten tässä viiden vuoden sisällä. En muista tarkkaan mikä vuosi se oli kun päätin katsoa mitä Torniosta löytyy. Ja löytyihän sitä. Itsepuolustus lajia jokaiselle. No nyt rohkeuteni riitti. Menin mukaan ja se oli yksi elämäni parhaista kokemuksista. Silloin minulla oli kuitenkin muita vaikeuksia. Huono kuulo jonka vuoksi ryhmässä olo oli hankalaa. Nyt tällä hetkellä kuulen lähes normaalisti kuuloimplantin avulla. Joten jos tähdet suotuisia ovat niin tämä pieni lohikäärme lähtee jälleen karateen mukaan. Siis mikä lohikäärme? Karatenimeni jonka silloin aikoinaan innoissani valitsin. Asenne on kaiken perusta karatessa.

 

Muutenkin nyt kun asiaa ajattelen niin asenne on vaikuttanut paljon elämässäni ja vaikeuksien yli pääsemisessä. Minulla diagnosoitiin jo siinä 20 vuotiaana skitsofrenia eli se tarkoittaa että joskus minulla on jaksoja jolloin hulluus jollain tapaa on vallalla mielessäni. Jos tahtoisin voisin kertoa jokaisen sekoamisjaksoni syyn joka oli aina jonkin asian suuri pelko. Mutta joka kerta huomasin paranevani hulluudesta ja voitin pelkoni. Yleensä se lähti yhdestä hyvästä ajatuksesta. En muista kuka viisas näin sanoi: ” Tuhannen askeleen matka alkaa yhdestä askeleesta. ” Ja kun jokin sisäinen valo pimeyden keskellä vihdoin syttyi niin paraneminen saattoi alkaa. Yleensä henkisesti ja psyykkisesti minulla on helpointa kesällä kun valoa on paljon. Tämä johtuu osin myös huonosta näöstä. Logiikkakin sen sanoo jos et näe ja näkö on ihmisen yleensä tärkein aisti niin se aiheuttaa ahdistusta. Viime talvi oli pirullinen minulle kun ilmeisesti kaihi on syönyt silmäni. En nähnyt sekä päivällä että pimeällä kävellä ulkona kunnolla. Tämä oli uusi kokemus minulle koska koskaan näkö ei ole mennyt tällä tavalla nopeasti minulta. Voit kuvitella miltä tuntuu kun yrität lumimyräkän jälkeen löytää tien jonnekin ja yhtäkkiä huomaat että olet kulkenut kinokseen etkä näe mistä pääsee takaisin oikealle tielle. Voin sanoa se on paskamainen ahdistava kokemus. Nyt odottelen pääsyä silmälääkärin tutkimuksiin. Muuten pieni poliittinen valitus tähän väliin. Jumankauta. Yleiseen silmälääkäriin on neljän kuukauden jono! Ja varaa yksityiseen ei ole. Sosiaaliin on mennyt anomus. Saa nähdä miten käy. Uskomatonta sotehöpöhöpöt. Sote ei toimi. Ei millään saralla. Kansan valitukset olen kuullut ihan itse ja omia kokemuksia löytyy monella tapaa. Palataan jo takaisin aikaan ennen sotea. se hömpötys on nähty ja kuultu sekä toimimattomaksi havaittu.

 

Mutta tähän loppuun vielä asenteesta. Minussa se taitaa kiteytyä näihin sanoihini kun minulla vuosia sitten mutta ei niin kauan sitten todettiin kohtusyöpä. Lääkäri kertoi asian ja sanoi onko kysyttävää? Kysyin miettimättä: Kauanko tähän koko juttuun menee? Eli syövästä paranemiseen. Vielä on yksi tutkimus jäljellä ja se on puolen vuoden sisällä. Jos siitä tulee puhtaat paperit niin lääkäri ja minä itse voimme todeta, nyt se on varmaa, olen parantunut ja juttu on ohi. Asenne tai suomalaisittain sisu ratkaisee paljon. Ja kyllä päätin tänään myös että alan kirjoittaa tähän tapaa mietteitäni enemmänkin tänne blogiini ja sanotaanko niitä vain maallikon mietteiksi. Näkemiin seuraavaan kertaan rakas lukija

Paula Senbom
Sitoutumaton Tornio

Hei. Olen 43 vuotias torniolainen nainen. Harrastan valokuvausta ja kuvankäsittelyä ja kirjoittamista. Minulla on merkonomin paperit ja kokemusta taiteesta siinä 30 vuotta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu