Toivoa vesisateessa

Hei arvoisa uusisuomi -sivuston lukija

Olen tänään onnellinen ihminen. Miksi? Koska olen löytänyt itseni. Jokin on päässä paikoillaan nyt. Tuntuu kuin olisin melkein ehjä ihminen. Mistä mahdoin itseni löytää? Paikallisen karaokebaarin lavalta laulamassa sielua myöten. Ottamatta kantaa lauluääneeni koska suomalainenhan ei itseään kehu vaikka olisi se kultamitali kaulassa niin voin sanoa että tein sitä mitä rakastan. Tunnelma oli alusta asti kohdallaan. Minä hyppäsin. Näin voisi sanoa. Ja jokin otti minut vastaan.

Vettä satoi koko eilisen päivän ja tietää että syksy on tulossa. Viime syksynä näköni meni. En näe enää pimeässä juurikaan mitään. Ja olen pelännyt tätä syksyä aika paljon. Enää en pelkää samalla tavalla. Uudet silmälasit auttavat jonkin verran mutta eivät ne näköä palauta. Eilisen kiteyttäisin sanoihin, toivoa vesisateessa. Eikä vain henkilökohtaisesti vaan näen toivoa myös maamme puolesta. Hallitus puuhaa nyt hyvin viisasta ajatusta. Rasismin vastaista kurssia ministereille. Sehän tiedetään että Suomi on rasismimaa. Kommentit iltalehdessä ovat purevia. Puolueet tinkaavat puolesta ja vastaan kurssia. Kuten Suomessa on tapana kun ollaan uuden äärillä.

Kerron lyhyesti miksi rasismin vastainen kurssi on tarpeen ja miksi se pitäisi laajentaa käsittämään koko maa. Elämme vaikeita aikoja yhä vieläkin. Kun ihminen kohtaa vaikeuksia niin hän tahtoo syyttää niistä useimmiten jotain toista tahoa kuin itseään. Tahdomme syyllisen. Joskus osumme oikeaan syyllisessä ja joskus emme. Mutta niin kauan kun syyllisyydessä ei ole mukana virallista tuomioistuinta tämä on huono käytäntö. Koko maailman tila todistaa sanani. Joten näen hyvin paljon toivoa nyt maailmassa tai vähintään Suomessa kun hallitus on saanut tämän hienon ajatuksen rasismin vastaisesta kurssista.

Miksi? Koska nyt entinen huono käytäntö eli syyllisen etsimisen sijaan saatamme löytää paremman käytännön. Sellaisen joka rakentaa jotain hyvää. Kun lakkaamme syyttämästä pystymme näkemään enemmän. Parhaimmillaan rasismin vastainen kurssi saattaa lujittaa ihmisten hyviä siteitä toisiinsa ja myös laajentaa niitä siihen outoon ihmiseen myös jota emme ymmärrä. Vaikeat ajat eivät koskaan tunnu niin vaikeilta jos meillä on toisemme sitä syrjäytynyttä ihmistä myöten.

Annan tähän lujittuneisiin siteisiin ja niiden vaikutuksen asioihin esimerkin historiasta. Mitä me suomalaiset yhdessä teimme sotien jälkeen? Me emme valittaneet, emme etsineet syyllistä vaan aloimme rakentaa maatamme yhdessä tuhkan keskeltä jos runollinen olen. Me maksoimme sotakorvaukset ja me teimme sen yhdessä. Nyt edessämme ovat toisenlaiset vaikeudet kuin sota. Maamme velka ja köyhyys. Hallitus tekee kaikkensa minkä voi auttaakseen mutta mitä me suomalaiset vastineeksi nyt teemme. Kitisemme. Etsimme syyllistä.

Todellakin. Näen toivoa vesisateessa rasismin vastaisen kurssin muodossa tänään. Kiitos kaikille eilen baarissa mukana olleille. Mukavaa päivää kaikille