Miten ihmeessä aika taas katosi

Päätin tänäkin aamuna vakaasti, että nyt alkaa järkevä ajankäyttö, mutta ei, ei alkanut, alkoi sen sijaan uutissivustojen ja keskusteluketjujen loputon selaaminen. Tietojen päivitys, juorujen ajantasaistaminen ja turhalla nippelitiedolla päänsä täyttäminen.

Nousen reippaasti (hetki kun koira päivän valjetessa herättää, ensin poskea lempeästi lipoen, sitten tassulla pehmeästi taputellen ja lopulta kaksikymmentäviisikiloisella painollaan hajareisin päälleni hypäten) ja aikomukseni on heti aamusta saada aikaan edes hitusen jotain merkittävää, mutta huomaan istuneeni tietokoneen ääressä puoli pukeissani kaksi tuntia.

Kahden tunnin jälkeen tiedän, mitä presidentti oikeasti tarkoitti, mitä Väyrynen viimeksi ajatteli ja mistä Vapaavuori on vastuussa, mutta en tiedä, mitä omassa päässäni tapahtuu. Minne hävisi vakaa aikomus merkittävistä aikaansaannoksista?

Olin aikonut tehdä kunnon joogavenyttelyt, lähteä pitkälle lenkille, aloittaa uuden virkkuutyön, lukea loppuun Lindstedtin uusimman – vihdoinkin, mutta …  Median seuraaminen on mielenkiintoista ja aikaa kuluu. Netin selaamisessa sujahtaa puolille päivin, vaikka en koskaan aikonut. Se, mitä olin aikonut, jää sivuun, ja se mitä en aikonut, täyttää ajan.

Olenko tullut nettiriippuvaiseksi? Käynpä tekemässä nettiriippuvuustestin. Se on helppoa, se löytyy netistä.

”Testin mukaan käytät Internetiä kohtuullisesti. Saatat ajoittain viettää liikaa aikaa netissä, mutta pystyt pääsääntöisesti pitämään netinkäyttösi kohtuuden rajoissa.” Jos vastasin rehellisesti, ei siis ole hätää. Silti tunnen, että tarvitsen enemmän omaa aikaa. Haaveilen muuttavani maalle, pois kaupunki-ihmisten ilmoilta, luonnon hiljaiseen rauhaan, metsän puiden havinaan, hidastamaan vauhtia ja keskittymään.

Kaipaan pään sisäistä tilaa, jota joskus vielä parikymmentä vuotta sitten itsestään selvästi oli.  Silloin en omistanut tietokonetta enkä joka paikkaan mukana kulkevaa älypuhelinta. Tietokoneet, ne harvinaiset uudet kapineet, olivat pääsääntöisesti vain työpaikoilla, joissa niitä käytettiin asiallisiin työtehtäviin, ei niillä surffailtu verkkomaailman sivupoluilla. Lankapuhelimella tulin toimeen 2000-luvun alkuun asti.

Nykyään ei joka paikkaan yltävistä nettiuusista ja someviestinnästä pääse eroon missään, ei maaseudun rauhassakaan. Turha siitä on haaveilla. Ainoa keino on sulkea puhelin ja tietokone. Tai ainakin sulkea se netti. Miksi sen sulkeminen on niin vaikeaa?

Siksi, että netissä ovat kaikki. Tilastokeskus kertoo, että lähes 70 prosenttia suomalaisista käyttää nettiä monta kertaa päivässä. Käyttö vain lisääntyy, sillä erilaisten yhteisöpalvelujen tarjonta lisääntyy myös. On facebookia, twitteriä, youtubea, whatsappia, eri järjestöjen ja erityisryhmien sekä sanomalehtien omia someyhteisöjä. Niihin osallistuu ikäisistäni keski-iän ylittäneistäkin jo puolet.

Uutisten ja mielipiteiden seuraaminen on niin helppoa ja nopeaa, että niistä on vaikea pysytellä poissa, vaikka aivot ovat jääneet aikaan ennen verkkoviestintää. Pakko kai se on tunnustaa. On opeteltava itseään rajoittamaan, jotta aika riittää ja pää kestää eikä tarvitse kokonaan yhteisöpalvelimista pois jättäytyä.

Niin, ja sain minä lopulta iltapäivällä aikaiseksi sen parituntisen ulkoilulenkin. Nyt voin hyvällä omalla  tunnolla lueskella blogeja taas – ennen kuin siirryn  Oneironin pariin. Huomenna otan joogavenyttelyn heti aamusta ja sen jälkeen aloitan virkkuun. Ihan varmasti.

peevee912
Sitoutumaton Joensuu

Kaupungissa ja korvessa viihtyvä amatööri-ihmettelijä.
"Kaikki mikä on mielenkiintoista, kiinnostaa, ja ihmettely tekee kaikesta mielenkiintoista."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu