Miten ihmeessä aika taas katosi
Päätin tänäkin aamuna vakaasti, että nyt alkaa järkevä ajankäyttö, mutta ei, ei alkanut, alkoi sen sijaan uutissivustojen ja keskusteluketjujen loputon selaaminen. Tietojen päivitys, juorujen ajantasaistaminen ja turhalla nippelitiedolla päänsä täyttäminen.
Nousen reippaasti (hetki kun koira päivän valjetessa herättää, ensin poskea lempeästi lipoen, sitten tassulla pehmeästi taputellen ja lopulta kaksikymmentäviisikiloisella painollaan hajareisin päälleni hypäten) ja aikomukseni on heti aamusta saada aikaan edes hitusen jotain merkittävää, mutta huomaan istuneeni tietokoneen ääressä puoli pukeissani kaksi tuntia.
Kahden tunnin jälkeen tiedän, mitä presidentti oikeasti tarkoitti, mitä Väyrynen viimeksi ajatteli ja mistä Vapaavuori on vastuussa, mutta en tiedä, mitä omassa päässäni tapahtuu. Minne hävisi vakaa aikomus merkittävistä aikaansaannoksista?
Olin aikonut tehdä kunnon joogavenyttelyt, lähteä pitkälle lenkille, aloittaa uuden virkkuutyön, lukea loppuun Lindstedtin uusimman – vihdoinkin, mutta … Median seuraaminen on mielenkiintoista ja aikaa kuluu. Netin selaamisessa sujahtaa puolille päivin, vaikka en koskaan aikonut. Se, mitä olin aikonut, jää sivuun, ja se mitä en aikonut, täyttää ajan.
Olenko tullut nettiriippuvaiseksi? Käynpä tekemässä nettiriippuvuustestin. Se on helppoa, se löytyy netistä.
”Testin mukaan käytät Internetiä kohtuullisesti. Saatat ajoittain viettää liikaa aikaa netissä, mutta pystyt pääsääntöisesti pitämään netinkäyttösi kohtuuden rajoissa.” Jos vastasin rehellisesti, ei siis ole hätää. Silti tunnen, että tarvitsen enemmän omaa aikaa. Haaveilen muuttavani maalle, pois kaupunki-ihmisten ilmoilta, luonnon hiljaiseen rauhaan, metsän puiden havinaan, hidastamaan vauhtia ja keskittymään.
Kaipaan pään sisäistä tilaa, jota joskus vielä parikymmentä vuotta sitten itsestään selvästi oli. Silloin en omistanut tietokonetta enkä joka paikkaan mukana kulkevaa älypuhelinta. Tietokoneet, ne harvinaiset uudet kapineet, olivat pääsääntöisesti vain työpaikoilla, joissa niitä käytettiin asiallisiin työtehtäviin, ei niillä surffailtu verkkomaailman sivupoluilla. Lankapuhelimella tulin toimeen 2000-luvun alkuun asti.
Nykyään ei joka paikkaan yltävistä nettiuusista ja someviestinnästä pääse eroon missään, ei maaseudun rauhassakaan. Turha siitä on haaveilla. Ainoa keino on sulkea puhelin ja tietokone. Tai ainakin sulkea se netti. Miksi sen sulkeminen on niin vaikeaa?
Siksi, että netissä ovat kaikki. Tilastokeskus kertoo, että lähes 70 prosenttia suomalaisista käyttää nettiä monta kertaa päivässä. Käyttö vain lisääntyy, sillä erilaisten yhteisöpalvelujen tarjonta lisääntyy myös. On facebookia, twitteriä, youtubea, whatsappia, eri järjestöjen ja erityisryhmien sekä sanomalehtien omia someyhteisöjä. Niihin osallistuu ikäisistäni keski-iän ylittäneistäkin jo puolet.
Uutisten ja mielipiteiden seuraaminen on niin helppoa ja nopeaa, että niistä on vaikea pysytellä poissa, vaikka aivot ovat jääneet aikaan ennen verkkoviestintää. Pakko kai se on tunnustaa. On opeteltava itseään rajoittamaan, jotta aika riittää ja pää kestää eikä tarvitse kokonaan yhteisöpalvelimista pois jättäytyä.
Niin, ja sain minä lopulta iltapäivällä aikaiseksi sen parituntisen ulkoilulenkin. Nyt voin hyvällä omalla tunnolla lueskella blogeja taas – ennen kuin siirryn Oneironin pariin. Huomenna otan joogavenyttelyn heti aamusta ja sen jälkeen aloitan virkkuun. Ihan varmasti.
Olin itse facebook-tauolla tammikuun ensimmäiset 3 viikkoa. Tarkoitus oli pitää taukoa koko kuukausi, mutta loppua kohden alkoi tapahtua ihan liikaa kaikkea mistä piti olla selvillä. Taukoa oli helpompi pitää uudenvuoden ja loppiaisen välillä koska silloin politiikassa ja kaveripiirissä oli melko rauhallista. Lyhytkin tauko teki silti hyvää. Endin muun muassa pitkästä aikaa lukea pari kirjaa ihan loppuun saakka ajatuksella. Ne ovat viime vuosina jääneet aina kesken, kun aika ei tunnu riittävän.
Helpointa kaikille varmaan olisi jos yhteisestä päätöksestä tietyt viikot vuodessa olisivat somevapaita. Kun useammat kaverit olisivat poissa netistä, ei olisi painetta itsekään olla siellä. Tulevaisuudessa sellaisia virtuaalipaastoja varmaan tuleekin perinteeksi. Lohaton lokakuu ja someton syyskuu.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä idea. Ehkä kehitämmekin vielä tuollaiset virtuaalipaastot, tiedottomuuden henkistymisen paastoviikot, jotka auttavat meitä pidättäytymään liiallisesta somen ja muun median seuraamisesta.
Yksin kaiken ulkopuolelle heittäytyminen on nykyisin aina vain haasteellisempaa. Itse lähdin facebookista reilu vuosi sitten, enkä ole takaisin kaivannut. Korvasin ne näillä US:n blogeilla, jotka sopivat minulle paremmin. Pelkään vain, että viihdyn näilläkin sivuilla pian liikaa.
Ilmoita asiaton viesti