Kierros Hietaniemessä 150-vuotiaan suomenkielisen Maamme-laulun kunniaksi

Tänään on kulunut 169 vuotta siitä, kun kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin ruotsiksi riimittämä Vårt land laulettiin ensi kerran Fredrik Paciuksen sävelin 13. toukokuuta 1848. Tuolloin ei laulettu meille tuttuja suomenkielisiä säkeitä ”Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, soi sana kultainen!”, sillä niiden aika koitti vasta 19 vuotta myöhemmin, vuonna 1867. Kääntäjät toivat lauluun isänmaan nimen ja vieläpä sen ensi riville. Suomeksi laulun maa oli siitä pitäen Suomi, eikä enää vain ”Maamme, maamme, isänmaamme”.

Suomalaisten sanojen synnystä on tasaiset 150 vuotta, joten meillä on tänään erityistä syytä miettiä Maamme-laulua. Toki mietteissämme on illalla saapunut suruviesti presidentti Mauno Koiviston poismenosta. Sitenkin päivään sopii kierros Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä.

Sävelmä syntyi neljässä kevätpäivässä 1848

Luonteva lähtöpiste on säveltäjä Fredrik Paciuksen (1809–1891) hauta. Sen löytää hautausmaan vanhan puolen 4. korttelista, Lapinlahdentietä reunustavan eteläisen muurin laidalta ja siellä suunnilleen sen puolivälistä. Takavuosina kivi vaikutti lohduttoman unohdetulta, mutta nykyisin sen tunnistaa helposti kirkkaista kullatuista kirjaimista ja Maamme-laulun ensi tahtien nuoteista.

Näköetäisyydellä, puolensadan askeleen päässä Marian sairaalan suuntaan kohoaa jyhkeä kenraali Johan Mauritz Nordenstamin (1802–1882) hautamuistomerkki. Vuonna 1848 hän oli yhtä aikaa Uudenmaan läänin kuvernööri, senaatin jäsen ja yliopiston sijaiskansleri, mutta tässä yhteydessä varsinkin se avainhenkilö, joka vapautti 12 vuotta kielletyn ylioppilaiden Floran päivän kevätjuhlan.

Ylioppilaskunta tilasi sävellystyön nimenomaan Flora-juhlaan. Säveltämiseen ja Akademiska Sångföreningen -kuoronsa harjoittamiseen Pacius varasi kaksi päivää, toiset kaksi sovittamiseen Kaartin ja Meriekipaasin soittokunnille. Ajankäytön perusteella hän teki ammattimiehen työtä kepeään kevätjuhlaan pohtimatta poliittista vakavuutta tai kauaskantoisuutta.

Miten lienee, laulaisimmeko Maamme-laulua samoin sävelin, jos keisarin käskynhaltija olisi jättänyt Flora-kiellon voimaan? Kilpailevia sävellyksiä oli tehty, myös Runebergin oma, joka kuultiin Porvoon kaupungin 500-vuotisjuhlassa vuonna 1846. Puheiden päätyttyä Kumtähden kentällä ylioppilaat nostivat hurraa-huutojen kaikuessa Nordenstamin korkealle ilmaan. Eikä syyttä?

Maamme-laulun viisi kääntäjävänrikkiä

Maamme-laulussa on yksitoista säkeistöä, mutta hymninä laulamme vain ensimmäistä ja viimeistä. Tapa juontaa vuodelta 1871 kuoronjohtaja Taavi Hahlin (1847–1880) Ylioppilaslaulujen 1. vihkosta, jossa hän myös viimeisteli laulutekstin korvaamalla ”pohjaisen” sanalla ”pohjoinen”.

Muutoin teksti on peräisin vuodelta 1867. Ensijulkaisu oli toukokuussa Länsisuomalaisen osakunnan Penni-kirjastossa. Samana vuonna se ilmestyi Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäisessä kokonais­suomennoksessa, jonka yhteistyösti ”viiden vänrikin” runoilijaryhmä: B.F. Godenhjelm, Julius Krohn (kirjailijanimi Suonio), Aleksanteri Rahkonen, Kaarlo Slöör (Santala) ja Antti Törneroos (Tuokko). Hahlin yhden a-kirjaimen muutos jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi – yrityksestä huolimatta.

”Miks leivo lennät Suomehen”-runon kirjoittajana tunnetun Aleksanteri Rahkosen (1841–1877) hauta jäi luovutettuun Viipuriin. Riimejä verraten Rahkosen itsenäinen käännös vuodelta 1865 vaikuttaa vahvasti ohjanneen runoilijaryhmän yhteistuotosta. Muut runovänrikit lepäävät Hietaniemessä, kolme lähellä toisiaan vanhalla puolella ja Antti Törneroos uudella puolella.

Kaksi vänrikkiä on haudattu 15. korttelin taiteilijakukkulan puoleiselle laidalle. Hiukan sisempää alkavalta viidenneltä riviltä löytyy Kaarlo Slöörin (1833–1905) punagraniittisen muistokivi, jonka muotoili Akseli Gallen-Kallela. Laatassa on runoilijanimi Santala ja muheva, partainen kasvokuva. Slöörin suomennoksista mainittakoon Macbeth, tiettävästi ensimmäinen suomeksi käännetty Shakespearen näytelmä. Gallen-Kallela oli muuten Slöörin vävy ja lepäsi alkuaan itsekin tämän paaden suojassa. Taiteilijamestarin maalliset jäänteet siirrettiin vuonna 1943 taiteilijakukkulan alapuoliseen mausoleumiin.

Julius Krohnin (1835–1888) perhehaudan löydämme 22. riviltä. Krohn oli ”viiden vänrikin” kääntäjäryhmän vetäjä ja vuosina 1867–70 runovihkoina julkaistujen Vänrikki Stoolin tarinoiden kustantaja. Paciuksen yhteydessä viitataan usein hänen saksalaiseen syntyperäänsä. Yllättävää on huomata, että myös Julius Krohnin äidinkieli oli saksa, mutta hän otti perheineen kielekseen suomen, ryhtyi suomalaiseksi. Tämä leposija on merkittävä virolaisillekin, sillä siinä lepäävät myös Julius Krohnin tytär, kirjailija Aino Kallas ja hänen puolisonsa, Viron kansallismuseon perustaja Oskar Kallas. Näin on isä Juliuksenkin osalta, joka ehti laatimaan myös historian ensimmäisen suomalaisille tarkoitetun viron kieliopin vuonna 1872.

Bernhard Fredrik (B.F.) Godenhjelmin (1840–1912) punagraniittinen, hiottu hautapaasi jää polun laitaan, kun nousemme Mechelininkadun portin parkkipaikalta taiteilijakukkulalle. Se sijaitsee 19. korttelin 16. rivillä. Godenhjelmia voi kuvata lähinnä koulumieheksi ja yhdessä puolisonsa Idan kanssa naissivistyksen edistäjäksi. He perustivat esimerkiksi Helsingin ensimmäisen suomenkielisen tyttö­koulun vuonna 1869. Ida toimitti opettajasisarensa Minnan kanssa lastenlehti Pääskystä. Sisaresta tuli sittemmin Julius Krohnin toinen puoliso ja Aino Kallaksen äiti. Tiivis perheystävyys tuki merkittävästi kirjailijan uran alkutaivalta. Haudassa lepää myös isä, tuottelias alttaritaulujen taidemaalari Berndt Abraham Godenhjelm.

Kivenheiton päästä 20. korttelista, Ramsayn kypäräkoristeisen sotilashaudan takaa löydämme myös edellä mainitun, nuorena kuolleen Taavi Hahlin haudan. Siinä lepää myös muusikkopuoliso ja Bergbomin teatterisisarusten tuki, jolle Jean Sibelius omisti kuoroteoksen Till Thérèse Hahl.

Antti Törneroosin (1835–1896) hauta tulee etsiä Hietaniemen uudelta alueelta, 17. korttelista ja sen alimmalta riviltä. Kortteliin pääsee suoraan Hietaniemenkadun muuriin murretun uuden portin kautta. Tämäkin muistokivi on punaista graniittia. ”Ystäviltä ja Hämäläiseltä osakunnalta” saamme tietää pystyttäjistä. Syntyessään Antti oli vielä Juhonpoika, Törneroosin hänestä teki koulun rehtori Heinolassa. Kirjailijana hän käytti nimeä Tuokko. Takavuosina koululaisille tuli hyvin tutuksi Törneroosin suomentama Laps Suomen, joka on alkuaan Zacharias Topeliuksen romanssiksi nimeämä ja Paciuksen säveltämä O barn af Hellas. Samasta kynästä on myös kirkonurkuri Oskar Merikannon säveltämä Työväen marssi (Käy eespäin väki voimakas…).

Kuudennen vänrikin epäonninen korjausyritys 1889

Kierroksen voimme päättää Paavo Cajanderin (1846–1913) haudalle, jonka löydämme taiteilija­kukkulalta alas laskeutuvista terassikortteleista, 25. korttelin 2. riviltä. Kiven on veistänyt Emil Wikström. Maamme-laulun suomenkieliset sanat merkitään yleensä Cajanderin nimiin ja vuoteen 1889, vaikka kyseessä on vain hänen korjailemansa Vänrikki Stoolin tarinoiden suomennoksen julkaisuvuosi. Cajander yritti parannella myös Maamme-laulua, jonka alkusäkeen hän oikaisi muotoon: ”Maa, isänmaamme, Suomenmaa”.

Ehkä tarkoitus oli hyvä ja ”Oi” todellakin turha rytminen täyte, mutta kansa ei muutoksiin taipunut. Nuoriso sai opetella niitä toistakymmentä vuotta Stoolin tarinain koulupainoksista, kunnes Cajander taipui ja palautti itse vuonna 1901 kansallislaulumme tuttuun, näinä päivinä 150 vuoden iän saavuttavaan vänrikkiviisikon muotoon ”Oi maamme, Suomi, synnyinmaa” vuodelta 1867.

Täysimittaisessa Maamme-runossa on 66 säettä, joista Cajanderin korjaukset ovat säilyneet 24 säkeessä.  Täysin Krohnin ryhmän muotoilun ovat pitäneet 8., 9. ja 11. säkeistö, kuten myös Taavi Hahlin muuttama 1. säkeistön ”pohjainen”.

Lähteitä ja lisätietoa

• Pekka Linnainen, Maamme-laulu ja kadonneen kertosäkeen tapaus, Estofennia 4.10.2019
• Pekka Linnainen, Suomenkielinen Maamme-laulu 150 vuotta, Uusi Suomi 11.5.2017
• Pekka Linnainen, Käänsivätkö virolaiset Maamme-laulun äidinkieleensä ensin? US 13.5.2015
• Seppo Zetterberg, Suomen sillan kulkijoita, Kustannusosakeyhtiö Siltala 2015
• Lea Laitinen, Maamme – Meidän maa, Virittäjä 2008
• Lea Laitinen, Maamme-laulun versioita: suomennoksia ja muunnelmia, Virittäjä 2008
• Soi sana kultainen, Maamme-laulun viisitoista vuosikymmentä, Yliopistopaino 1998
• Johan Ludvig Runeberg, Vänrikki Stoolin tarinat, WSOY 1982
• Matti Klinge, Suomen sinivalkoiset värit, Otava 1981
• Runebergin Vänrikki Stoolin Tarinat, Ensimmäinen vihko, Kirjallinen Kuukauslehti 20.1.1868
• Vänrikki Stoolin Tarinat, runoilijan luvan saanut suomennos, kustantaja J. Krohn 1867
• Penni-kirjasto Suomen kansalle, V. Johan Ludwig Runeberg, Per Theodor Stolpe 1867
• Yrjö Koskinen, Penni-kirjasto Suomen kansalle, arvostelu, Kirjallinen Kuukauslehti 16.5.1867