10.7.1941
Kuva Wikipedia
Tuona päivänä 80 vuotta sitten Karjalan armeija alkoi suurhyökkäyksen Laatokan pohjoispuolitse tarkoituksena vallata takaisin talvisodassa menetetyt valtioalueemme – korkojen kanssa. On ajan haaskausta väitellä siitä oltiinko tuolloin liitossa vai ei natsi-Saksan kanssa. Ja myöhemmin, oliko jatkosota osaltamme erillissota vai ei. Erillistä Saksan päämääristä sodankäyntimme monella tapaa oli. Näistä termeistä esimerkiksi professori Pekka Visuri tuo kantanaan esiin: liitto ja ei erillissota. Viimeksi muutama viikko sitten Ylen kanavalla.
Talvisodan jälkeistä sodankäyntiä, muodostuisi nimeksi mikä tahansa, emme olisi voineet maailmansodan myllerryksissä millään välttää. Puolueettomuuden olivat Neuvostoliitto ja natsi-Saksa meiltä ehdottomasti evänneet. Oli vain valittava puolemme, ja valinta jonka valtiojohtomme teki oli sillä historian hetkellä oikea ratkaisu. Sitä puolsi itänaapurin brutaalisti aloittama talvisota, valtioalueemme silpominen, ja sen jälkeiset monet ikävät neuvostojohdon toimet maatamme koskien. Valtiojohtomme päätös oli tuolloisessa maailmanpoliittisessa tilanteessa hyvin perusteltu; Saksan voittoon Neuvostoliitosta uskottiin yleisesti ja epäilemättä. Niin myöskin Paasikivi ja Kekkonen.
Tapahtumat eskaloituivat osaltamme sodan alkamisen toteamiseksi punalentäjien pommittaessa 25.6. lukuisia siviilikohteitakin surullisin seurauksin. Visuri totesi televisiossa, että Neuvostoliiton oli tarve suorittaa nuo pommitukset kun olimme antaneet lentokenttiämme saksalaisten käyttöön, ja miinoittaneet Suomenlahtea yhdessä saksalaisten kanssa. Mutta oliko todella pakko? Miksi Stalin pian kyseisten pommitusten jälkeen sitten lupasi Suomelle viisi hyvää ja kuusi kaunista asiaa jos lopetamme sodankäynnin? Myöhäisiä olivat lupaukset noiden pommitusten jälkeen. Niillä ei rauhan asiaa edistetty. Oma pohdintansa on se olisimmeko alkaneet sodan kuitenkin? Epäilemättä olisimme.
Valtiojohtomme päätökseen jatkosodasta vaikutti suuresti talvisodan evakkojen halu saada takaisin menettämänsä kodit ja konnut, kun se selvästi näytti mahdolliselta. Monet evakoista ovat jälkeenpäin todenneet kuinka sydäntä lämmittävää oli palata kotitanhuville. Näin myös pappani valkjärveläisperheen kohdalla asia oli. Koti tosin oli tuhoutunut, mutta uusi rakennettiin heti. Katkeraa oli kodin uudelleen menettäminen. Mutta sitä ei tiedetty vielä 10.7.1941, eikä pitkään aikaan.
Suomen 1900-luvun sotahistorian käsittelyssä minua häiritsee yksi asia: konditionaalin käyttö. Tapahtumien kertaaminen johtaa lähes aina konditionaalin perfektissä tapahtuvaan jossitteluun, mitä ”olisi pitänyt” tehdä. http://www04.edu.fi/suomeaolehyva/harjot/soh2-17b-gr.htm
Spekulointi on sallittu, mutta jo yksi kontrafaktuaalinen ajatussäie avaa lukemattomia vaihtoehtoisia kehityskulkuja, joissa jos-sanat ketjuuntuvat äärettömyyttä lähestyväksi verkostoksi.
Historiantutkimus pyrkii selvittämään, mitä tapahtui, ei sitä, mitä ”olisi tapahtunut jos”.
Ilmoita asiaton viesti
Viimeinen lauseesi pitää paikkansa, mutta kyllähän historiankirjoittaminen köyhtyisi ellei jossittelua ollenkaan sallittaisi. Puhumattakaan sen lukemisesta ilman minkäänlaista kysymyksenasettelua.
En ole historioitsija, niinpä jossittelen melko vapaasti historiallisia tapahtumia käsitellessäni.
Mutta Tuomo! Minua häiritsee näillä palstoilla se, että ei oteta juurikaan kantaa itse asiaan, vaan puututaan aivan johonkin muuhun. Eli tässä tapauksessa historiankirjoituksen muotoseikkoihin. Et esitä mitään kannanottoa päivämäärään 10.7.1941!?
Ilmoita asiaton viesti
”Et esitä mitään kannanottoa päivämäärään 10.7.1941!?”
– Minulla on niin summittainen tietämys noista tapahtumista, etten kykene kommentoimaan ”per päivä”. Maininta Karjalan armeijasta tuo mieleeni vain sota-aikaisen valokuvan Imatran Valtionhotellista, jossa toimi esikunta. Rakennus oli kivijalasta kattoon asti naamioitu kuusenhavuin.
Isäpapan SS-muistelmat toki kaivoin jälleen kerran esiin, ja löysin aika lähelle osuneen päiväyksen:
”Me seurasimme eteneviä joukkoja ajaen autoilla niiden perässä. Heinäkuun 12. päivänä olimme ensimmäisen kerran etulinjassa ja tämä tapahtui Puolan vanhalla alueella. Menimme asemiin iltayöstä.”
Sitä että kommentointi ei bloggaajan mielestä liity itse asiaan, ei harmittelulla korjata. Kukin kommentti kertoo juuri niistä ajatuksista, joita blogiteksti on lukijoissa herättänyt, ja lopputuloksena on elävä keskustelu. Viola Heistonen avasi äskettäin pyöräilyaiheen, josta sukeutui hauska keskustelu Ruokolahden leijonasta, mutta Violaa ei harmita!
Ilmoita asiaton viesti
Visuri on harvinaisen epäonnistunut valinta referoitavaksi. En edes kutsuisi häntä historioitsijaksi.
Vie pohjan koko blogilta.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kai nyt pohjaa sentään?!
Kyllähän Visuri on melkoisen finnofobinen historioitsija ajatuksineen.
Kun hänet mainitsin, tein sen varsin kriittisin tarkoitusperin. En yhdy noihin Visurin mielipiteisiin. Se kyllä piti blogistani tulla esille.
Ilmoita asiaton viesti
Googlelta löytyy seuraava päivämäärää 10.7.1941 koskeva tieto: 76 vuotta sitten
(10.7.1941)
Mannerheim antoi ns. miekantuppipäiväkäskyn
Karjalan armeija aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon.
Ilmoita asiaton viesti
Wikipedia: Miekantuppipäiväkäsky
Mannerheimin 11.7.1941 antama miekantuppipäiväkäsky.
Miekantuppipäiväkäsky oli Suomen puolustusvoimien ylipäällikön Carl Gustaf Emil Mannerheimin heinäkuun 11. päivänä 1941 antama julistus, jossa hän viittasi vuoden 1918 Miekkavalaan.
Päiväkäskystä oli luettavissa pyrkimys Suomen alueen laajentamiseen, niin sanottuun Suur-Suomi-aatteeseen. Julistus herätti huomiota sekä Suomessa että ulkomailla ja hallitus katsoikin sen liian rohkeaksi pyrkien diplomaattisesti pehmentämään käskyn sävyä sanoutumatta siitä kuitenkaan irti.
Ilmoita asiaton viesti
Sotilaallisissa, varsinkin hyökkäyksellisissä päiväkäskyissä on aina pyritty hiukan yliampuvaan ilmaisuun. Tällä on koitettu innostaa joukkoja. Miksi Suomen armeijassa olisi pitänyt menetellä toisin; innostuivat joukot tai eivät?!
Kun kyseinen päiväkäsky annettiin, oli maailmanpoliittinen tilanne sille otollinen.
Natsi-Saksan odotettiin yleisesti lyövän Neuvostoliiton, ja se olisi mahdollistanut meillekin paljon hyvää.
Jälkikäteisjossittelut sikseen, että kävi kuten kävi. Maailmansodan lopputulosta ei varmaksi tiennyt kukaan alkukesästä 1941.
Länsiliittoutuneet olisivat voineet joutua ”napit vastakkain” Neuvostoliiton kanssa paljon aiemmin ennen kuin ”kylmä sota” alkoi. Esimerkiksi Churchill hahmotteli Neuvostoliiton vastaista sotaa hyvin aikaisessa vaiheessa. Jo ennen maailmansodan loppua. Mikä olisi ollut maamme asema tuolloin?
No, tämäkin on jossittelua, mutta tuon vain esille ettei miekantuppipäiväkäsky mielestäni aivan järjetön tuolloin ollut. Jälkikäteen, kun lopputulos tiedetään, siinä voidaan nähdä toki arvosteltavaakin.
Ilmoita asiaton viesti