Presidentti Koivisto ja Karjalan palautus
( MINERVA, 2019, 316 sivua )
Suomettuminen kohdennetaan yleisesti Urho Kekkosen presidenttikausiin, mutta yhtä intensiivisenä jatkui Neuvostoliiton liiallinen myötäily presidentti Koivistonkin ja hänen ulkoasiainhallintonsa taholta itänaapurin suurlähetystön KGB-miesten ohjeistamana. Tämän tuo selvästi esiin VTT Jukka Seppinen tässä uudessa kirjassaan laajoin arkisto- ja asiakirjalähtein.
Presidentti Kekkosen perua oli ajatus, että Suomen etu piti aina samaistaa yhteneväisenä Neuvostoliiton edun kanssa. Tätä tapaa jatkettiin keskeytymättä Koiviston kaudellakin. Ranskalaistaholta todettiin vuonna 1986, että ”Suomen hallitus ottaa aina huomioon kansainvälisellä näyttämöllä Neuvostoliiton positiot”. Näkemys ei ollut maamme johtoa mairitteleva.
Luottamuksellisia suhteita tuli pitää maidemme välillä yllä. Näin pitäisi kaikkien valtioiden välillä olla, mutta miksi tuo luottamuksellisuuden pitotaakka oli lähinnä Suomella: myöntyä neuvostojohdon vaatimuksiin? Seppinen toteaa, että Neuvostoliitolle ystävyyspolitiikka tarkoitti maamme alistamista, sovjetisointia ja länsimaisen Suomen tuhoamista. ” Vaaran vuosia” eivät olleet vain 40-luvun loppuvuodet (Hyvämäki), vaan koko sotien jälkeinen aika Neuvostoliiton hajoamiseen saakka. Vaaran vuosia siksi, että Suomella oli uhkana menettää lopullisesti itsemääräämisoikeutensa ja kansalaisilla itsekunnioituksensa ja vapautensa.
Seppinen keskittyy kirjassa paljolti todistelemaan Koiviston nuivaa suhtautumista pakkoluovutetun Karjalan palauttamiseen. Menettely presidentillä olikin anteeksi antamatonta.
Neuvostoliiton hajoamisvaiheessa ( tähän hajoamiseen Koivisto ei millään uskonut) venäläisten taholta oltiin valmiita keskusteluihin Karjalan palauttamisesta Suomelle. Siihen oltiin aidosti siltä puolelta valmiita. Koivisto ei tarttunut tilaisuuteen. Totesi lakonisesti, että rajamme on pysyvä, eikä tuonut asiaa eduskuntaan jolle päätösvalta kuului. Tätä menettelyä voidaan luonnehtia jopa maanpetokselliseksi. Ainakin suomalaisten, varsinkin karjalaisväestön etujen suoranaiseksi ylenkatsomiseksi. Kansainvälisten lakien mukaanhan evakot ja heidän jälkeläisensä omistivat Karjalaan jääneen omaisuutensa. Ja vieläkin näin on. Eikö olisi ollut moraalisestikin oikein yrittää palauttaa rajansiirrolla omaisuus heille joille se kuului? Varsinkin kun sellaista mahdollisuutta suorastaan tarjottiin.
Koiviston luonnehdinta oli, että ”Karjalaiset siirtyivät vapaaehtoisesti kanta-Suomeen”. Kaukana siitä! Näinkö he menettivät sitten oikeutensa paluuseen? Evakuoituminen brutaalin hyökkäyksen edestä oli kaikin tavoin täysin pakollista. Edellyttikö presidentti, että väestön olisi pitänyt jäädä neuvostokansalaisiksi kaikkine stalinismin kauhuineen?! Käsittämätön on myös hänen lausahduksensa että Karjalaa ei ole. Eikö edes saanut olla karjalaisten mielissä? Turha palauttaa mitä ei ole!
Syyskuussa 1985 Tapasi Koivisto puoluejohtaja Mihail Gorbatshovin, jolle lausui olevan molemmille parasta, että raja kulkee kauempana Leningradia. Eli presidentin mielestä raja oli hyvä ja pysyvä!? Näin Koiviston ajatus kulki vielä vuosien päästäkin kun rajansiirtoneuvotteluja Suomelle tarjottiin.
Neuvostoliitto/Venäjän suurlähetystön KGB-henkilökunta (mm. Viktor Vladimirov, Felix Karasev ja Juri Derjabin) on muistelmissaan ja lausunnoissaan tuonut esiin kuinka hyviä Suomen ystäviä ja vain sen parasta ajattelevia he olivat olleet. Eivät vähääkään! Heidän tavoitteenaan oli kaiken aikaa maamme jonkinasteinen sovjetisointi. Puuttuivat vähäisempiinkin sisäisiin asioihimme. Ja sen annettiin vastaväitteittä tapahtua. Suurvallan edessä täytyy tietenkin pikkuvaltion olla hiukan nöyrä, mutta nöyristelemään ei pidä senkään ruveta. Tämä unohtui, oikeammin tietoisesti unohdettiin – tunnetuista syistä.
Miten on käsitettävä presidentti Koiviston lausuma Neuvostoliiton hajotessa, että vasta tuolloin päästiin valtioidemme välillä normaaleihin suhteisiin, kun hän itse mitä suuremmassa määrin oli ollut vaikuttamassa tuohon epänormaaliin olotilaan?!
Karjalan palautusasiaa täytyy pitää jatkuvasti esillä vaikka se näyttäisi tänä päivänä mahdottomalta. Ellei valtiovalta sitä tee, niin yksityisten kansalaisten ja karjalaisten järjestöjen toimesta on asiaa ylläpidettävä. Maailmassa tapahtuu äkkinäisiäkin muutoksia, ja sellaisen yhteydessä saattaa pakkoluovutettujen valtioalueidemme palautus, ainakin osittain, rauhanomaisesti neuvotellen onnistua.
***
VTT Jukka Seppisen kirjasta on Veikko Savolainen aiemmin esittänyt hyvän referoinnin:
http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277812-mauno-koivisto-karjalan…
Aluepalautuksesta:
http://perttirampanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244591-pakkoluovutettujen…
Mitä tulee tuohon ”Leningradin” läheiseen rajaan, niin esimerkiksi Viipurin luovuttaminen takaisin Suomelle ei edes wanhanaikaisesn maastosodankäyntistrategian pohjalta muuttaisi tilannetta mitenkään. Rajaa ei tarvitsisi siirtää kuin muutama peninkulma. Toisaalta Laatokan pohjoisalue, Salla ja Petsamo eivät liity ”Leningradiin” mitenkään.
Ja ennen kaikkea on syytä kysyä onko Venäjällä mitään syytä pelätä Suomen uhkaa Pietaria kohtaan? Ei Tanskakaan pelkää Saksan uhkaa Kööpenhaminalle, puhumattakaan siitä, että pelkäisi Ruotsin uhkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Vielä viikko sitten oli vaihtokauppa ”Ahvenanmaa Viipurista” mielestäni hyvä ajatus. Ei ole enää! Oolannin sijainti suomalaisen kauppamerenkulun pääreittien varressa on aivan liian keskeinen, jotta saari voitaisiin luovuttaa Venäjälle.
Tulin toisiin ajatuksiin perehdyttyäni karttaan, ja rantauduttuani pariksi päiväksi Ahvenanmaalle. Ei moista kilttien ihmisten strategista kotisaarta voi päästää Kremlin ketkujen käsiin. Pitäköön Putin Viipurin.
Ilmoita asiaton viesti
En minäkään sitä Ahvenanmaahan vaihtaisi. Mutta mitä ihmettä Viipuri merkitsee Putinille? Suomelle se on itsenäisyyden alun toiseksi suurin ja kaikkein kansainvälisin suomalainen kaupunki. Kaupunki, josta on miljoonia anekdootteja suomalaisten muistoissa, jossa asui samanlaisia joviaaleja ja huumorintajuisia ihmisiä kuin itsekin olet siellä lähiseuduilla.
Ilmoita asiaton viesti
Täyttä asiaa Juha!
Talvisotaa on perusteltu neuvostotaholta Leningradin turvallisuuden varmistamisella. Kuka sitä uhkasi? Maailman suurimman valtion kaupunkia!? Stalin ja Hitlerhän olivat ylimmät ystävykset!?
Kuinka uhkasivat Leninin kaupungin turvallisuutta 1300 kilometrin päässä kaupungista Petsamon siviiliasukkaat, niin että heitä piti salakavalasti alkaa tulittamaan tykistöllä?
Jos rajaa piti siirtää ”pienellä rajakahakalla” kauemmaksi Leningradista, niin miksi perustettiin Terijoen hallitus? Miksi oli valmistettu Neuvosto-Suomen lippu nostettavaksi Helsingissä salkoon porvariston kauhuksi? Miksi Sostakovits oli säveltänyt musiikkiteoksen Helsingin valtausjuhlassa esitettäväksi? Miksi oli puna-armeijalaisia kehotettu kunnioittamaan Ruotsin rajavartijoita? Miksi oli painettu puna-armeijan päällystölle ohjekirja ja marssiopas koko rajan pituudelta syvälle Suomeen teineen ja siltoineen? Miksi vallatun alueen väestön käsittelyyn oli koulutetu oma henkilöstönsä?… NIIN, MIKSI??
Ennen kuin aletaan tuomaan esiin, että hyökkäsihän Suomi v.1941 Leningradia piirittämään, kannattaa muistaa, että jatkosota oli nimensä mukaisesti talvisodan jatkoa, eli oli seurausta Neuvostoliiton aiemmista ikävistä toimista, eikä Suomen armeija piirittänyt Leningradia, vaan hyökkäsi vuoden 1939 rajalle pienellä rintaman oikaisulla. Yhtään lähempänä kaupunkia ei oltu kuin Rajajoen mutkassa Terijoella oli oltu lähimmillään vuonna 1939.
Ilmoita asiaton viesti
Talvisodan syyt on kelattu moneen kertaan, eikä jatkosodan syttymiseen johtanut kehityskään ole tabu. Se siitä.
Muistaakseni Mauno Koivisto totesi Karjalan palauttamisesta, että Suomella on vaikeuksia pitää nykyinenkin maa-alueensa asuttuna. En tiedä olisiko se vaikeaa nimenomaan Viipurin tapauksessa, mutta laaja kurjaan kuntoon päässyt maaseutu tuskin houkuttelisi aktiivi-ikäisiä suomalaisia ”jälleenrakentamaan” rappeutuneita kyliä ja kehnoa infraa.
Ja sitten se tuhannen taalan kysymys: palautuisiko Karjala väestöineen vai tyhjänä?
Ilmoita asiaton viesti
Tämä keskustelu kuuluisi oikeastaan paremmin Puheenvuoron puolelle, mutta totean silti, että Laatokan rannat tarjoaisivat mahtavan mahdollisuuden turismiteollisuudelle. Laatokan pohjoispuolen metsät olisivat varallisuutta jo sinällään ja jos palautus olisi toteutunut silloin 90-luvun alussa monet lapsuuden kotiaan kaipaavat olisivat hyvinkin saattaneet muuttaa takaisin.
Väestöä on noin 300.000, joista huomattava osa Venäjän valtion sinne lähettämiä viranhaltijoista tai sotilashenkilöstöä. Ikääntyneet olisivat vähitellen päätyneet manan majoille ja moni olisi halunnut muuttaa Venäjälle. Ei siitä niin suurta vähemmistöä olisi koitunut kuin moni tuumailee.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kun Sinä Kokko talvi- ja jatkosodan syyt tiedät. Mutta tietääkö nuorista kuin murto-osa? Siksi talvisodan alkamisen 80.-muistovuonna on näitä asioita syytä tuoda esiin.
Miksi kenenkään suomalaisen pitäisi heti rynnätä Karjalaa rakentamaan? Se tehtäisiin pikku hiljaa suunnitelmallisesti valtion resurssien mukaan. Mutta mietipä minkälaisia taloudellisia- ja luontoarvoja heti meille Karjalasta palautuisi. Yksinomaan metsämaita, koskivoimaa ja järvien rantoja. Ei tulisi kesämökkirannoista puutetta! Voitaisiin vaikka ilmaiseksi jakaa.
On tämä käsittämätöntä, kun valtiot verissäpäin koittavat väkivalloin saada naapurilta alueita vaikka vain ”muutaman vaaksan”, niin 10 prosenttia Suomen tuolloisesta menetetystä valtioalueesta onkin nyt joidenkin mielestä arvotonta. Ei kannata vastaanottaa. En voi käsittää tällaista ajatuksen juoksua!??
Karjalan nykyisistä asukkaista: Olisi neuvottelukysymys miten heidän kanssaan menetellään. Eiköhän väestöstä saataisi Suomen työvoimapulan paikkaajiksi ihmisiä siinä kuin tänne tulevasta pakolaisjoukosta? Vanhempaa väkeä taitavat vaan suureksi osaksi Karjalassa olla?
Ilmoita asiaton viesti
Salmin pitäjässä syntynyt isäni oli Viipurissa varusmiehenä talvisodan syttyessä. Samaisen veljessarjan jäseniä oli syntynyt Harlussa ja Viipurissa, joten tietyt sukujuurieni säikeet toki sitovat minuakin vapaaseen Karjalaan.
Äitini oli 1920-luvulla ruokolahtelainen pikkutyttö, joka ankaran kuumetaudin vuoksi joutui Viipuriin asti sairaalaan. Lopulta sairaus väistyi, mutta häijy tulehduksellinen jälkitauti oli ehtinyt viedä kuulon tytön vasemmasta korvasta, ja heikentää myös oikeaa korvaa huomattavasti. Minulle äiti kuitenkin muisteli sairaalajaksoaan ennen kaikkea esimerkkinä tuskallisesta koti-ikävästä!
No, tämä ei ollut enää politiikkaa vaan perhehistoriaa; sitä Vapaavuoron tyyppiaineistoa.
Ilmoita asiaton viesti
Oliko isäsi aitoja salmilaisia (=karjalankielisiä ortodokseja) vai muuten vain silloin paikkakunnalla syntynyt?
Ilmoita asiaton viesti
Isovanhempani, Joensuussa syntynyt Antti ja Anna (Tuusniemen Tirkkosia) Kokko vihittiin Utran luterilaisessa kirkossa, ja köyhä perhe joutui muuttamaan työn perässä usein. Kaksi vanhinta poikaa syntyivät Viipurissa, Arvo sitten Salmissa.
Laatokan pohjoisrannalla isäni todellakin vain ”kävi syntymässä”, koska saman tien, kolmen viikon iässä, hän pötkötteli jo muuttokuormassa matkalla Harlun Läskelään, jossa perhe kahden vuoden kuluttua jälleen kasvoi.
Viides poika syntyi Lappeessa, ja kuopustyttö v. 1924 Ruokolahdella. Sen jälkeen Antti ja Anna elivät enää muutamia vuosia, joten isäni suvun perinne on minun kannaltani jäänyt kovin hataraksi.
Ilmoita asiaton viesti
Oma isoisäni isän puolelta oli myös Läskelästä ja äitini oli Suojärveltä. Joten karjalaisuus on vahvana geeneissäni. Äitini täytti eilen 90 vuotta, kolunnut talvisodan aikana vankileirit Kontupohjan Kaimaojalla, ollut evakkona Savossa, kasvattanut minut Tuusulassa ja Helsingisssä ja asuu nykyään Tuusulan hoitokodissa. On karjalankielisiä ortodokseja.
Ilmoita asiaton viesti
En ole lukenut Seppisen kirjaa. Jos hän on edelleen Karjalan palautuksen kannalla, niin perusteleeko hän sitä, millä motiiveilla Putin suostuisi siihen? Hänen linjansa on pikemminkin Venäjän maa-alueiden kasvattaminen siihen, mitä ne Neuvostoliiton parhaina päivinä olivat.
Ilmoita asiaton viesti
Seppisen kirjassa ei Putinin aivoituksia pohdita vaan lähinnä presidentti Koiviston; ja hänen toimissaan po. asiassa on kyllä pohdittavaa! Luehan kirja.
Maailmassa on tapahtunut, ja tapahtuu nopeitakin muutoksia. Niin voi taas käydä myös Venäjällä. Miehet vaihtuvat. Ei Putin ole ikuinen johtaja. Seuraajan ajatukset voivat olla toiset tässä Karjalan palautusasiassakin.
Venäjän valtio voi edelleen pirstoutua sisäisiin mullistuksiin, jolloin syntyy momentum aluepalautukselle.
Miksi joidenkin pitää yrittää aina löytää perusteita vain Karjalan palautuksen mahdottomuudelle?! Pohditaan asiaa toisinpäin.
Ilmoita asiaton viesti
Tuollainen toiveajattelu vaatii idealistista vakaumusta, jota minulla ei ole.
Ilmoita asiaton viesti
Positiivinen toiveajattelu on poikinut maailmassa paljon hyvää. Negatiivinen pessimismi ei niinkään.
Ilmoita asiaton viesti
Jokin määrä realismia pitäisi toiveajattelunkin perusteena olla. Karjalan palautuksen todennäköisyys on tällä hetkellä minimaalinen. Negatiivisen pessimismin sijasta käytän arviostani nimitystä realismi.
Ilmoita asiaton viesti
Luetkohan Sinä Pihlanto ollenkaan kirjoituksiani? Minäkin totean, että Karjalan palauttaminen tänä päivänä on epätodennäköistä, mutta onko se sitä 5-10 vuoden päästä? ( Lue vaikka blogini ”Pakkoluovutettujen alueiden palautuksesta”.)
Jollemme me suomalaiset pidä palautusasiaa vireillä ajatuksissa ja toiveissa, niin Venäjän johto saa sellaisen kuvan, että emmehän me Karjalaa edes halua takaisin. Eli, tullaan samanlaiseen tilanteeseen jonka Koivisto itsekeskeisesti loi. Palautustoiveiden ei tarvitse olla mitään uhoamista.
Luulisi tämän professorimiehen käsittävän?!
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole ollut tarvetta lukea. Olen perehtynyt aiheeseen ja kirjoittanut siitä eri lehtiin (Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, Kanava, Suomen Kuvalehti) ainakin vuodesta 2003 alkaen. Tunnen siis Karjalaa kaipaavien argumentit läpikotaisin.
Venäläisiä ei todennäköisesti kiinnostane suurestikaan se, mitä mieltä suomalaiset ovat Karjalan palautuksesta – korkeintaan voivat huolestua näistä ajatuksista. Suurvallalla on omat tavoitteensa maa-alueittensa suhteen.
Toki professorimies käsittää teknikkomiehen aatokset. Satun vain olemaan asiasta eri mieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Älä sitten Pihlanto tule blogejani kommentoimaan ellet niitä edes lue!? Varsin ylimielinen on huomautuksesi. Seppisen kirjaakaan et ole lukenut.
Eikö noinkin oppinut mies ymmärrä, että on jotenkin järjetöntä ottaa kantaa kenenkään kirjoitukseen, ellei selvitä sen sisältöä. Toki tällaista kyllä palstalla esiintyy valitettavasti mielin määrin.
Samaa asiaa jankutat, mutta minkäänlaista kannanottoa et esitä Koiviston järjettömyyksistä palautusasiassa. Niiden esiintuominen oli referoimani kirjan pääanti.
Ilmoita asiaton viesti
Kysyit, luenko lainkaan kirjoituksiasi – siis monikossa. Toki olen tämän sepustuksesi lukenut, koska siihen tulin kommentin heittäneeksi. Sen sijaan muut eivät kiinnosta, sillä mikään ei viittaa siihen, että niistä jotakin kostuisin.
Mitä tulee kommentointiini, lopetan mieluusti tähän. Tyhjän saa pyytämättäkin, sanoi Kalle Päätalo ja oli harvinaisen oikeassa.
Ilmoita asiaton viesti
No jopa paljastit akateemisen ylimielisyytesi!?!
Eikös se toinen turkulainen opettanut, että ei pidä provosoitua.
Kyllä Kalle Päätalo kirjoitti pahasti oppineista herroistakin.
Ilmoita asiaton viesti
Siinä toinen turkulainen …
Ilmoita asiaton viesti
Siinä J. Gagarin. Kosmonautti hänkin?
Ilmoita asiaton viesti
???
Ilmoita asiaton viesti
Oikeassa olet Juha!
Näillä sivistyneillä turkulaisilla on, ja on ollut, erikoislaatuinen käsitys ko. asiasta. Kai se johtuu siitä, että ovat länsirajan miehiä? Itäraja on heille kaukaista arvotonta periferiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Mieluummin tosiasioita pöytään! Itä- ja länsirajalla ei ole tässä mitään tekemistä.
Ilmoita asiaton viesti
Itse asiassa Baltian maiden itsenäistymiseen verrattuna luovutetun Karjalan palautus olisi ollut Venäjälle piece of cake. Sen geopoliittinen merkitys olisi ollut lähes olematon eikä sitä maailmalla paljon olisi noteerattukaan. Suomelle se olisi ollut suuri asia.
Ilmoita asiaton viesti
Tällaista on turha selittää turkulaiselle professorille! Lukisi ensin kirjan, jota blogissani referoin. ( Ja muitakin asiaa valottavia teoksia kyllä löytyy.)
Eikä asiaa maamme parhaaksi käsittänyt aikoinaan se toinenkaan turkulainen oppinut.
Baltian maiden itsenäistyessä toimi Koivisto ikävästi Gorbatshovin puhemiehenä sinne suuntaan, etteivät maat olisi hötkyilleet itsenäistymisessään!!? Presidenttihän ei uskonut Neuvostoliiton romahdukseen. Tällaista suhtautumista eivät monetkaan balttijohtajat antaneet hänelle anteeksi.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Karjala olisi palautettu Suomelle vuonna 1991 (=28 vuotta sitten), niin se olisi nyt osa tavallista Suomea ilman, että juuri mitään eroa huomaisi Joensuun tai Sortavalan kesken. Viipuri olisi noussut nostaligisten muistojen siivittämien toimenpiteiden johdosta uuteen kukoistukseen. Ihmiset viettäisivät lomiaan Laatokan aurinkoisilla hiekkarannoilla ja Valamon luostari olisi merkittävä turistikohde.
Vanhoissa muistoissa mietiskeltäisiin kuinka naurettavaa oli, että jotkut jopa vastustivat Karjalan palauttamista. Kuulostaisi suorastaan absurdilta. Aivan samoin kuin ajatus siitä, että Baltian maat eivät olisi voineet itsenäistyä.
Ilmoita asiaton viesti
Selvästi sanottu Juha!
Viipuri olisi nyt eittämättä ainakin Suomen toiseksi suurin kaupunki, jos se olisi pysynyt maamme hallussa. Mahdollisesti myös kaunein.
Ilmoita asiaton viesti