Presidentti Koivisto ja Karjalan palautus

( MINERVA, 2019, 316 sivua )

Suomettuminen kohdennetaan yleisesti Urho Kekkosen presidenttikausiin, mutta yhtä intensiivisenä jatkui Neuvostoliiton liiallinen myötäily presidentti Koivistonkin ja hänen ulkoasiainhallintonsa taholta itänaapurin suurlähetystön KGB-miesten ohjeistamana. Tämän tuo selvästi esiin VTT Jukka Seppinen tässä uudessa kirjassaan laajoin arkisto- ja asiakirjalähtein.

Presidentti Kekkosen perua oli ajatus, että Suomen etu piti aina samaistaa yhteneväisenä Neuvostoliiton edun kanssa. Tätä tapaa jatkettiin keskeytymättä Koiviston kaudellakin. Ranskalaistaholta todettiin vuonna 1986, että ”Suomen hallitus ottaa aina huomioon kansainvälisellä näyttämöllä Neuvostoliiton positiot”. Näkemys ei ollut maamme johtoa mairitteleva.

Luottamuksellisia suhteita tuli pitää maidemme välillä yllä. Näin pitäisi kaikkien valtioiden välillä olla, mutta miksi tuo luottamuksellisuuden pitotaakka oli lähinnä Suomella: myöntyä neuvostojohdon vaatimuksiin? Seppinen toteaa, että Neuvostoliitolle ystävyyspolitiikka tarkoitti maamme alistamista, sovjetisointia ja länsimaisen Suomen tuhoamista. ” Vaaran vuosia” eivät olleet vain 40-luvun loppuvuodet (Hyvämäki), vaan koko sotien jälkeinen aika Neuvostoliiton hajoamiseen saakka. Vaaran vuosia siksi, että Suomella oli uhkana menettää lopullisesti itsemääräämisoikeutensa ja kansalaisilla itsekunnioituksensa ja vapautensa.

Seppinen keskittyy kirjassa paljolti todistelemaan Koiviston nuivaa suhtautumista pakkoluovutetun Karjalan palauttamiseen. Menettely presidentillä olikin anteeksi antamatonta.

Neuvostoliiton hajoamisvaiheessa ( tähän hajoamiseen Koivisto ei millään uskonut) venäläisten taholta oltiin valmiita keskusteluihin Karjalan palauttamisesta Suomelle. Siihen oltiin aidosti siltä puolelta valmiita. Koivisto ei tarttunut tilaisuuteen. Totesi lakonisesti, että rajamme on pysyvä, eikä tuonut asiaa eduskuntaan jolle päätösvalta kuului. Tätä menettelyä voidaan luonnehtia jopa maanpetokselliseksi. Ainakin suomalaisten, varsinkin karjalaisväestön etujen suoranaiseksi ylenkatsomiseksi. Kansainvälisten lakien mukaanhan evakot ja heidän jälkeläisensä omistivat Karjalaan jääneen omaisuutensa. Ja vieläkin näin on. Eikö olisi ollut moraalisestikin oikein yrittää palauttaa rajansiirrolla omaisuus heille joille se kuului? Varsinkin kun sellaista mahdollisuutta suorastaan tarjottiin.

Koiviston luonnehdinta oli, että ”Karjalaiset siirtyivät vapaaehtoisesti kanta-Suomeen”. Kaukana siitä! Näinkö he menettivät sitten oikeutensa paluuseen? Evakuoituminen brutaalin hyökkäyksen edestä oli kaikin tavoin täysin pakollista. Edellyttikö presidentti, että väestön olisi pitänyt jäädä neuvostokansalaisiksi kaikkine stalinismin kauhuineen?! Käsittämätön on myös hänen lausahduksensa että Karjalaa ei ole. Eikö edes saanut olla karjalaisten mielissä? Turha palauttaa mitä ei ole!

Syyskuussa 1985 Tapasi Koivisto puoluejohtaja Mihail Gorbatshovin, jolle lausui olevan molemmille parasta, että raja kulkee kauempana Leningradia. Eli presidentin mielestä raja oli hyvä ja pysyvä!? Näin Koiviston ajatus  kulki vielä vuosien päästäkin kun rajansiirtoneuvotteluja Suomelle tarjottiin.

Neuvostoliitto/Venäjän suurlähetystön KGB-henkilökunta (mm. Viktor Vladimirov, Felix Karasev ja Juri Derjabin) on muistelmissaan ja lausunnoissaan tuonut esiin kuinka hyviä Suomen ystäviä ja vain sen parasta ajattelevia he olivat olleet. Eivät vähääkään! Heidän tavoitteenaan oli kaiken aikaa maamme jonkinasteinen sovjetisointi. Puuttuivat vähäisempiinkin sisäisiin asioihimme. Ja sen annettiin vastaväitteittä tapahtua. Suurvallan edessä täytyy tietenkin pikkuvaltion olla hiukan nöyrä, mutta nöyristelemään ei pidä senkään ruveta. Tämä unohtui, oikeammin tietoisesti unohdettiin – tunnetuista syistä.

Miten on käsitettävä presidentti Koiviston lausuma Neuvostoliiton hajotessa, että vasta tuolloin päästiin valtioidemme välillä normaaleihin suhteisiin, kun hän itse mitä suuremmassa määrin oli ollut vaikuttamassa tuohon epänormaaliin olotilaan?!

Karjalan palautusasiaa täytyy pitää jatkuvasti esillä vaikka se näyttäisi tänä päivänä mahdottomalta. Ellei valtiovalta sitä tee, niin yksityisten kansalaisten ja karjalaisten järjestöjen toimesta on asiaa ylläpidettävä. Maailmassa tapahtuu äkkinäisiäkin muutoksia, ja sellaisen yhteydessä saattaa  pakkoluovutettujen valtioalueidemme palautus, ainakin osittain,  rauhanomaisesti neuvotellen onnistua.

***

VTT Jukka Seppisen kirjasta on Veikko Savolainen aiemmin esittänyt hyvän referoinnin:

http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277812-mauno-koivisto-karjalan…

Aluepalautuksesta:

http://perttirampanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244591-pakkoluovutettujen…

PerttiRampanen

Paperiteollisuudesta leipänsä tienannut teknikko. Eläkkeellä. Sitoutumaton, mutta ei kantaa ottamaton. <a href="mailto:pertti.rampanen@phpoint.fi">pertti.rampanen@phpoint.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu