Iloa karanteenin kurjuuteen: Putkinotko

Joel Lehtonen on hyvä esimerkki siitä kuinka kurjistakin oloista voi kohota mainioksi kirjailijaksi. Siihen tarvittiin ripaus onnea ja sitkeää omaa yrittämistä. Joel syntyi Säämingissä aviottomana lapsena vuonna 1881. Äiti antoi hänet huutolaiseksi jo puoli vuotiaana. Tämä joutui aluksi varsin ankeisiin oloihin kunnes pojan huusi kasvatettavaksi papinleski Augusta Wallenius. Siitä alkoi hänelle uusi, parempi elämä. Joel koulutettiin ylioppilaaksi asti. Jopa Helsingin yliopistoon hän pääsi opiskelemaan, mutta jätti lukunsa kesken ja ryhtyi toimittajaksi eri lehtiin. Siirtyi myöhemmin päätoimiseksi kirjailijaksi. Lehtosen tuotanto on monipuolinen ja laaja.

Putkinotko on Joel Lehtosen tunnetuin romaani. Se kertoo putkinotkolaisen Käkriäisen torppariperheen elämästä yhtenä heinäkuisena kesäpäivänä 1900-luvun alkupuolella. Taitava kynämies saa siitäkin aikaiseksi jutuntynkää vaikka kuinka. Juutas Käkriäinen on velmu vuokraviljelijä ja viinatrokari. Hänen vaimonsa Rosina on tomera ihminen ja pitää taloutta pystyssä. Lapsia on riittämiin. Naapurustoon kuuluu omalaatuinen rikas kirjakauppias ja Käkriäisten vuokraisäntä Aapeli Muttinen. Juutaksen ja Aapelin yhteiselo on moni-ilmeistä.

Romaani alkaa kun Rosina on lähdössä, tietenkin jalkaisin, kaupunkikäynnille Savonlinnaan, ja Juutas suunnittelee viinanmyyntihankkeitaan.

Vaikka kyseessä on kertomus köyhän kansan elämästä, loiventaa kurjuutta kirjailijan käyttämä humoristinen kirjoitustyyli. Vaikka huumori onkin välillä aika ronskia. Teoksen henkilönimet jo saavat hymyn lukijan suupieleen. Samoin keskustelussa käytetty kansanomainen kieli ja vanhoilliset murresanat. Kun Rosina käskee kahville, sitäkin mökistä löytyy, tapahtuu se sanoin: varikkoa kuurnimaan! Lehtosen käyttämät luonnehdinnat asioista ovat nasevia: punainen kuin helvetin peräseinä. Lukija voi kuvitella, että kyse on tosi punaisesta. Tai: vitkastelee koko ikänsä ja kuusi päivää päälle. Patalaiska, kuten Juutas.

Kirjailijan maalaismaiseman kuvaus on oivallista. Luonnon jylhyys, mutta samalla sen kauneus tulee esiin todella voimakkain vedoin.

Romaanin päällimmäisenä antina voidaan todeta, että vaikka elämä välillä kolhiikin on se kuitenkin elämisen arvoista, ja siitä voi selvitä jotenkin kunnialla oikein asennoitumalla. Rosina Käkriäinen sen hyvin todistaa.

Joel Lehtonen kuoli arvostettuna kirjailijana Haagassa vuonna 1934, mutta hänen kirjansa elävät yhä.

***

Jk. Näitä vanhoja klassikoita kannattaisi enemmän tuoda esiin ja lukea. Lyövät mennen tullen tusinadekkarit ja muun nykyproosan.

PerttiRampanen

Paperiteollisuudesta leipänsä tienannut teknikko. Eläkkeellä. Sitoutumaton, mutta ei kantaa ottamaton.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu