Kanada-Suomi 4-1: ensikertalaiset löivät kisoja kolunneet
Eiköhän jääkiekon hypetys edes hiukan vähene leijonien pudottua jatkopeleistä Tampereella.
Naisleijonat eivät saaneet aiemmin omissa kisoissaan mitään aikaiseksi.
Nuoret leijonat eivät selvinneet mitalipeleihin.
Kuinkahan monessa maassa pelataan kiekkoa tosissaan? Ei monessakaan! Silti ei päästy nyt edes neljän joukkoon.
Heti aamuisin täytyy Suomen kansalle uutisoida NHL:ssa pelaavien suomalaisten saavutukset: montako maalia tai maalisyöttöä kukin teki, montako minuuttia pelasi, kuka loukkaantui ja muuta vastaavaa.
Vanha sanonta on, että tolkku on oltava talkkunoita syötäessä. Tolkku on kadonnut kokonaan lätkän valtaisassa uutisoinnissa. Televisiossa ja muissa medioissa. Aivan kuin muita urheilulajeja ei olisikaan meneillään. (Tosin MTV:n urheilustudio suoltaa tuhottomasti formulaa ja rallia. Vielä turhempia kuin jääkiekko.)
Medialla on suuret resurssit pelkästään urheilusta raportoimiseen, ja erityisesti jääkiekko on iltapäivälehtien painopiste. Suomen tipahtaminen puolivälierissä on aikamoinen takaisku kiekkoilusta elävälle ”journalismille”.
Ilmoita asiaton viesti
Eilen illalla kun vilkaisin tuloksia, huomasin ensin, että Ruotsi oli tipahtanut, ja tästä syntynyt ilo ei kalvennut edes, vaikka Suomikin tipahti.
Ilmoita asiaton viesti
Landslagsikonen Jonas Bergqvist sågar Tre Kronor efter fiaskot
https://www.expressen.se/sport/hockey/tre-kronor/landslagsikonen-jonas-bergqvist-sagar-tre-kronor-efter-fiaskot/
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsissa osataan ”diskuteeraaminen” ja sitä varmasti tehdään näiden kisojen jälkeen. Suomessa olisi aihetta tehdä samoin ja avoimesti kuten ruotsalaiset tekevät. Epäilen, että meillä menee enemmän herrojen keskinäiseksi inttämiseksi kuten ennenkin kun urheilussa on ollut vastoinkäymisiä.
Sitä paitsi urheilu on urheilua ja minkä lajin tahansa mielenkiinto säilyy sitä seuraavien keskuudessa paremmin kun voittajat vaihtuvat. Ehkä joskus tulee vielä päivä jolloin Suomi häviää jääkiekossa Australialle.
Ilmoita asiaton viesti
On sitä Suomessakin diskuteerattu, jääkiekkoliiton johtoakn koskien.
https://www.is.fi/mmkiekko/art-2000009611775.html
”Ehkä joskus tulee vielä päivä jolloin Suomi häviää jääkiekossa Australialle.”
Camoon, kiakko ei ole kovinkaan monessa maassa tunnettu laji, eikä ainakaan Australiassa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo Australia oli sellainen heitto, mutta eipä ole pitkää aikaa siitä kun esimerkiksi Saksa, Sveitsi ja Tanska laskettiin varmoiksi pisteautomaateiksi. Ei lasketa enää.
Ranska, Norja ja Itävalta ovat nykyään laadukkaita joukkueita myös. Onneksi Venäjä ja Valko-Venäjä ovat tunnetuista syistä sivussa, koska silloin Suomelle olisi voinut käydä vielä huonommin.
Ilmoita asiaton viesti
No jaa, 1970- tai 1980-luvuilla jo Kühnhackel teki suomalaisista hakkelusta; 1972 hävittiin Sveitsille. Sen sijaan Australian Suomi voitti 1960 olympialaisten Tyynenmeren lohkossa 14–1 ja 19–2.
Ilmoita asiaton viesti
Joitakin yksittäisiä tapaturmia on toki menneisyydessä ollut, kun Suomenkin taso oli vielä pykälän verran alempana kuin tällä vuosituhannella.
Ilmoita asiaton viesti
Haha, vuonna 2010 Suomi hävisi Tanskalle 1–4.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän Ruotsi joka tapauksessa sijoitu paremmin – vähemmän huonosti – kuin Suomi?
Ilmoita asiaton viesti
Suomi oli seitsemäs, luin jostakin. Eipä sillä paljon väliä ole mikä on sijoitus jos ei pääse mitalipeleihin. Lohkojako ei välttämättä ole paras järjestelmä lopputuleman kannalta, mutta näillä mennään.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan, sijat 5–8 hahmottuvat samanarvoisiksi. Tietenkään nykysysteemi ei tuo järjestystä esille yhtä objektiivisesti kuin aikoinaan pelatut kaikki kaikkia vastaan -sarjat, mutta yleisö tykkää pudotuspelien dramatiikasta.
Ilmoita asiaton viesti
Seitsemäs!? Jäi viimeiseksi niistä maista joissa lätkää pelataan tosissaan?
Ilmoita asiaton viesti
Atlantin takaa uutisoidaan sekin, jos somalainen on kentällä jossakin vaiheessa koskenut kiekkoon ennen kuin joku on lyönyt sen maaliin. Minkä muun ammatin duunaria seurataan yhtä tarkasti?
Tällä kertaa Suomi (Jalonen&Knit) näytti valinneen joukkueen joka painottui hyökkäyspelin nimimiehiin jotka eivät onnistuneet siten kuin nimi pelipaidan selässä edellytti. Paremmin on menestytty ”nimettömillä” kotimaassa ja muutamilla euroopassa pelaavilla liigajyrillä.
Ilmoita asiaton viesti