Kauko Kare oli piikki poliittisen eliittimme kantapäässä

Otava, 2020, 271 sivua

Toimittaja, kirjailija ja kustantaja Kauko Kare  ( 1914- 1996 ) oli kipeästi pistävä piikki suomettuneen poliittisen- ja muun eliittimme kantapäässä. Hänen mottonsa oli, että vahingollisesti ei koskaan voi vaikuttaa totuus vaan valhe, ja shokeeraavan totuuden Suomen kansalle 1960-1970- lukujen tunkkaisista oloista yksinvaltaisesti johdetussa maassamme toi Kare esiin suuren suosion saaneessa kirjassaan Tähän on tultu (1967). Se ylsi 9. painokseen.

Kun kyseiselle teokselle ei löytynyt kustantajaa, perusti kirjoittaja oman kustantamonsa Alea-kirjan. Se antoi mahdollisuuden muillekin itsesensuurista piittaamattomille, suoraselkäisille toisinajattelijoille saada yleisestä mielipiteestä poikkeavat ajatuksensa julki.

Presidentti Urho Kekkosen aivan liiallista neuvostojohdon tahdon mukaista toimintaa Kare ei ymmärtänyt vähääkään. Suomen etu ei suinkaan aina ollut sama kuin Neuvostoliiton. Myllykirjeillä herkkähipiäinen presidentti ohjeisti maamme eliittiä, ja varsinkin lehtiväkeä, pysymään ruodussa, jos se yritti potkia aisan yli. Sananvapaus oli kahlehdittu ja neuvostovastaisuuden leimamerkillä lyödyn poliitikon ura katkesi auttamattomasti, kuten myös löyhäkynäisen toimittajan. Ei tarvinnut olla edes mitenkään erikoisen neuvostovastainen, mutta oli muuten poliittiselle eliitillemme hankala henkilö. Syrjään vaan!

Hiukan nöyrä toki oli pikkuvaltion syytä olla suurvallan edessä, mutta nöyristelemään ei olisi pitänyt ryhtyä siinä mitassa kuin sotien jälkeen tapahtui. Se ei tehnyt kansalliselle itsetunnollemme hyvää.

Kare kertoo, että yöpakkaset vuonna 1958 ja noottikriisi 1961 olivat ne hetket jotka lopullisesti tekivät hänestä kekkoskriitikon ja sananvapauden jonkinlaisen esitaistelijan. Kekkonen ja kommunismi olivat Kareelle kuin punainen vaate härälle.

Brittipoliitikko sir Arthur Ponsonby on todennut, että ”ihmisen kyky valehdella ei ole niinkään ihmeteltävää. Käsittämätöntä sen sijaan on hänen kykynsä uskoa valheisiin”.  Tähän lisäisin, että vielä käsittämättömämpää on kun ihminen tietoisena valheesta koittaa selittää sen itselleen totuudeksi. Tätä oli laumasieluinen suomettuminen pahimmillaan.

Seppo Konttinen ja Kari Vitie luovat lukijan eteen mielenkiintoisen henkilökuvan hattulalaisesta kartanon pojasta. Kertomuksen hänen kasvosairauden sävyttämästä tiestään kansakunnan silmiä avaavaksi julkiseksi todenpuhujaksi. Heitä ei ”Kekkosslovakiassa” ollut suinkaan liikaa.

 

 

PerttiRampanen

Paperiteollisuudesta leipänsä tienannut teknikko. Eläkkeellä. Sitoutumaton, mutta ei kantaa ottamaton.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu