Kirjastoista ja lukijoista

Luin juuri professori Timo Vihavaisen viimeisimmän teoksen Neuvostoliiton varjossa kasvanut kansa. Itse teoksesta ei tässä sen enempää, mutta erään kohdan siitä, koskien kirjastotointa ja kirjojen lukijoita, haluan tuoda esiin.

Vihavainen toteaa: ” Nykyään kirjastot kiirehtivät luopumaan kaikista sellaisista opuksista, joita ei ole viimeisten viidentoista vuoden kuluessa paljoa lainattu. Tämä on vakava oire siitä pyrkimyksestä yleiseen tyhmentämiseen, jonka voi nähdä kaikkialla, tosi-TV:stä aina ajankohtaisohjelmiin. Toki suuri määrä klassista kirjallisuutta on jo kaikkien saatavissa netin kautta. Kun vanhan suomalaisen kirjallisuuden määrä on niinkin pieni kuin se on, olisi varmaankin syytä pyrkiä saamaan kaikki loputkin netin kautta yleisön käytettäväksi. Elektronisessa muodossa se myös hyvin palvelisi tutkimusta. Siihen saakka kannattaa pyrkiä tavalla tai toisella hankkimaan käsiinsä vanhaa kirjallisuutta. Sen lukeminen on suurella todennäköisyydellä paljon palkitsevampaa kuin Finlandia-palkinnolla kruunatun pupun pureskelu.” (korostus P.R.)

Vanhoilla kirjoilla tässä yhteydessä Vihavainen paljolti tarkoittaa,  ja niitä referoi,  yleisölle hyvinkin tuntemattomien kirjailijoiden tuotoksia, lähinnä muistelmia, 1900-luvun alusta lähtien.  Niin suomalaisten kuin venäläiskirjailijoiden tekstejä.

***

Käytän paljon kirjaston palveluksia ja olen pistänyt merkille kuinka ”monikilometriset” varausjonot juuri Vihavaisen mainitsemalla ”pupulla” heti on.  Siihen lasken myös kaikenmaailman nykyiset tusinadekkarit. Niiden kirjoittajia riittää!? Samalla on ilman jonotusta saatavissa vanhaa todella hyvää ja ajatuksia herättävää kirjallisuutta. Jos sitä ei löydy hyllystä – ymmärrän toki sen, että hyllyihin ei mahdu määräänsä enempää teoksia – niin kellarivarastosta kyllä löytyy.  Ja ainakin seutuvarauksena. Tosin arvokasta kirjallisuutta kirjastoista kokonaan hävitetäänkin, mutta täytyykö sen olla aina vanhimmasta päästä? Nykykirjallisuudesta löytyy heti paljon makuloitavaa.

Kuinkahan hyvin lukeva nuoriso tuntee vanhemman polven suomalaisen kirjallisuuden nimiä, esimerkiksi Sillanpäätä, Ahoa, Pekkalaa, ”Lassilaa”, Kiantoa, Waltaria, Kilpeä, Lehtosta ja Canthia? ( Venäläisistä klassikoista puhumattakaan.) Eikä niitä tulla tuntemaankaan, jos kirjat piilotetaan kellarin pimentoon.

Aleksis Kivi , Topelius ja Runeberg saatetaan jotenkin tuntea. Heitä kai koulussa vielä käsitellään?

Mutta, pääasia on, että luetaan. Niin kuin Jörn Donner mainosti:  lukeminen kannattaa aina! Sen sanotaan ehkäisevän jopa dementiaa.

 

 

PerttiRampanen

Paperiteollisuudesta leipänsä tienannut teknikko. Eläkkeellä. Sitoutumaton, mutta ei kantaa ottamaton.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu