Kirjastojen käytöstä

Kuva: kirjastot.fi

Paljon kirjaston palveluja käyttävänä tulee silloin tällöin esiin kuinka tahallisen huolimattomasti lainattuja kirjoja ja muuta materiaalia on asiakkaiden toimesta käsitelty.

Sivujen kulmia käännellään ”koirankorville”, tai suorastaan repäistään kulmasta pala pois kirjanmerkiksi. ( Ottakaa ihmeessä kirjaston tiskiltä jaettavia kirjanmerkkejä mukaan älkääkä pilatko kirjoja!)

Kirjojen sivuille läikytellään kahvi- ja muita tahroja, tai ripotellaan tupankanmuruja. Sivuille tehdään kaikenlaisia merkintöjä ja alleviivauksia. Jopa piirrellään niille. Vanhemmat dvd-levyt ovat usein jonkin verran viallisia.

Suomessa on maailman mitassakin mainio kirjastolaitos ja lukeminen on ehdottoman hyvä kulttuuriharrastus, joten käyttäydytään kirjoja lainattaessa sivistyneesti, eikä pilata muiden lainaajien lukuhaluja edellä mainitunlaisella sottaamisella.

Kärjistän hiukan asiaa, sillä ylivoimaisesti suurin kirjaston palveluja käyttävä asiakaskunta ei edellä mainitunlaiseen toimintaan syyllisty. Käsittelevät lainakirjoja asiallisesti, sillä kirjastolaitoshan on meidän veronmaksajien oma sivistyslaitos.

Joka tapauksessa luetaan, sillä lukemisen sanotaan ehkäisevän jopa dementiaa!

PerttiRampanen
Sitoutumaton Mänttä-Vilppula

Paperiteollisuudesta leipänsä tienannut teknikko. Eläkkeellä.
Sitoutumaton, mutta ei kantaa ottamaton.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu