Neuvostopartisaanien tuhoiskut siviilikyliin jatkosodan aikana

Lenin totesi aikoinaan ulkoasiainkansankomissaarilleen Tshitserinille, että totuuden puhuminen on porvarillista ennakkoluuloisuutta. Tavoiteltavana oleva päämäärä (bolshevistinen?) tekee valheen oikeutetuksi. Ja valhetta on itänaapurissa riittänyt. Muun muassa tämän Veikko Erkkilän kirjassaan (Kello 04 Moskovan aikaan, Kirjarovio, 2021) esiin nostaman asian tiimoilta.

Erkkilän teos (jo kolmas samaa aihetta koskeva) käsittelee venäläispartisaanien suorittamia siviilien murhatöitä lukuisissa rajakylissämme jatkosodan aikana. Taisteluraporteissaan partionjohtajat valehtelivat silmittömästi retkensä tuloksista. Kirjattujen tietojen mukaan Karjalan rintaman partisaanit tappoivat 13 000 vihollisen sotamiestä ja upseeria, tuhosivat 53 varuskuntaa, syöksivät raiteilta 31 junaa, räjäyttivät 151 siltaa ja 78 tarvikevarastoa, tuhosivat 236 autoa – paikoilla johon ei ollut edes tietä – ja 7 lentokonetta… Ei totuuden hiventäkään! Hyökkääjät tiesivät useimmiten tarkalleen minkälaista ”varuskuntaa” olivat tuhoamassa. Siviilikylien elämää saatettiin seurata useampi päivä.

Partisaanit tuhosivat heinäkuussa 1943 väijytyksessä Inarin Laanilassa postiauton, jolloin sai surmansa neljä henkilöä, mm. piispa Wallinmaa, ja kahdeksan henkilöä haavoittui. Partiokertomuksessa runoiltiin:” Semjonovin ryhmä tuhosi yhteensä 99 henkilöä. Näistä upseereita 50, sotilaita 13 ja siviilejä 36 henkilöä.”  Kuka ne kävi erittelemässä ja laskemassa?! Matkustajien joukossa väitettiin nähdyn jopa  saksalaisia merisotilaita!? Linja-autossa oli ollut vain yksi suomalainen sotilas, ja hänkin ilman asetta. Myöhemmin paikalle tuli kyllä saksalainen lomakolonna.

Miksi valehdeltiin? – Tuloksia piti partioreissulla saada aikaan; niitä ylempi johto voimakkaasti vaati. Kun ei muuten saatu riittäviä mainetekoja, niin niitä keksittiin.

Erkkilä on tutkinut vuosia näitä partisaani-iskuja, ja koittanut selvittää, jopa Venäjällä useasti vieraillen, siviilien murhatöihin syyllisiä, ja näiden tekoihin toimeksiantajia. Selvityksen mukaan tärkeimpänä Karjalan rintaman partisaanitoiminnan ohjeistajana ja käskyttäjänä toimi KSSNT:n ensimmäinen sihteeri Gennadi Kuprijanov.

Murhatöistä on tehty Keskusrikospoliisille useita tutkimuspyyntöjä. KRP on selvittänyt asiaa vuodesta 1998, ja aloitti varsinaisen tutkinnan 10.5.2000. Tietopohjana on paljolti käytetty Veikko Erkkilän kirjaa Vaiettu sota. Tutkimustyö on ollut monestakin syystä vaikeaa. Venäjä on suhtautunut asiaan nihkeästi, ja arkistoihin pääsy ollut usein jopa mahdotonta. Itänaapurissa ei millään meinata uskoa suomalaisten esiin tuomia näkemyksiä. Ne varmasti pitävät asiassa paikkansa. Murhatutkinta päätettiin keskeyttää toistaiseksi 17.6.2003. KRP:n tutkinnassa todetaan, että neuvostopartisaanit tekivät Suomen valtion alueella vuosina 1941-1944 noin 30 hyökkäystä siviilikyliin, joissa sai surmansa 154, haavoittui 53 ja katosi 19 siviilihenkilöä.  Paljolti naisia ja lapsia.

Tappioitta eivät hyökääjätkään selvinneet. Suomalaiset takaa-ajoryhmät tuhosivat heitä huomattavassa määrin.

Uhrien omaiset ja muut asianosaiset pitävät pahana, että Neuvostoliiton aikana partisaani-iskuista piti vaieta. Kas, ne ”yleiset syyt”!

Hengissä selvinneiden ja surmattujen omaisten kärsimykset ovat olleet valtaisia. Tapahtumat jättivät ne kokeneille lähtemättömän pelon.  Se ei ole kokonaan hävinnyt vuosikymmenten jälkeenkään. Valtiolta on odotettu korvauksia, mutta vähänlaisesti niitä on saatu.

Mitä tapahtui 7.7.1944 kello 04 Moskovan aikaa?

Kaksi partisaaniosastoa: Bolshevik ja Poljarnik, hyökkäsivät Seitajärven siviilikylään, ottivat 11 kyläläistä, lähinnä naisia ja lapsia, vangiksi ja kuljettivat heitä jonkin matkaa mukanaan. Lopulta surmasivat asukkaat ampumalla ja pistimillä. Vain kahdeksan vuotias Mirja-tyttö jäi henkiin kaksi pistimen reikää ruumiissaan. (Vuosia myöhemmin eräälle venäläishistorioitsijalle piti näyttää pistimen jäljet ennen kuin tapahtuman uskoi.)   Tuossa hyökkäyksessä Seitajärvelle sai surmansa  yhteensä 15 henkilöä. Kylän talot poltettiin.

Partisaanien iskujen tapahtumapaikoille on pystytetty muistopatsaat.

Kirjassa on järkyttävää kuvamateriaalia.