Pako Berliinin muurin ali

Maailmalla on rakennettu vuosituhansien aikana lukuisia muurirakennelmia, joiden tehtävänä oli, ja on, estää vihollisen tunkeutuminen maahan. Berliinin kahtia jakanut, 13. elokuuta 1961 piikkilangoin aloitettu 40 kilometrinen muuri (  kokonaisuudessaan 150 kilometriä), poikkesi täysin edellisistä. Sen tarkoituksena oli estää Itä-Saksan (DDR) kansalaisia pakenemasta maasta. Saksan Demokraattinen Tasavalta ( mikä makaaberi nimi kommunismin nimeen vannoneelle yksinvaltaiselle valtiolle, jolta puuttuivat täysin sekä demokratia, että tasavaltaisuus ) oli tyhjenemässä asukkaistaan. Ennen Berliinin muuria maasta oli muuttanut tai paennut noin kolme miljoonaa kansalaista. Suuri osa sivistyneistöä.

Kyseinen muuri ei suinkaan pidätellyt kaikkia itäsaksalaisia pysymään maassa. Muurin rakentamisen jälkeen sen läpi, yli tai ali yritti pakoa Länsi-Berliinin puolelle tuhansittain kansalaisvapaudettomassa ”aitauksessa” elämäänsä kyllästyneitä henkilöitä. Heistä pakenemaan onnistuikin noin 5000 kansalaista. Pari sataa kuoli rajavartiosotilaiden luodeista. Suurin osa pakoa yrittäneistä joutui kiinni, monet jo paon valmisteluvaiheessa, ja päätyivät vuosiksi vankileireille. Ja mikä pahinta: paenneiden omaisetkin joutuivat kärsimään. Tämä oli kommunistista oikeudenkäyttöä; länsimaisen vain yksilön syyllisyyttä yksilönä korostavan oikeudenkäytön irvikuva.

Tämä BBC:n toimittaja Helena Merrimanin teos ”Pako Berliinin ali” ( WSOY, 2022, 379 sivua ) kertoo erään tunneli-paon tapahtumista kesällä 1962. Monivaiheinen, monia vaaroja ja vaikeuksia kohdannut pako onnistui ja 29 itäsaksalaista pääsi vapauteen. Erikoista oli, että koko toiminnan filmasi NBC:n kuvausryhmä. Dokumentista tuli kuuluisa esimerkki alistetun ihmisen kaipuusta vapauteen, vaikka henkensä kaupalla.

Kyseistä tunnelia vuoroissa kaivamassa oli parikymmentä länsiberliniläistä nuorta miestä. Nämä halusivat saada itäpuolelta vapauteen sukulaisiaan ja tuttaviaan. Ryhmässä mukana ollut insinööri suunnitteli pakotunneliin ilmastoinnin, valaistuksen ja maanpoistojärjestelmän. Kaivuu kesti neljä kuukautta, ja tunnelin pituudeksi tuli 120 metriä. Se päättyi Itä-Saksan puolella erääseen kellariin. Sieltä ihmiset ohjattiin saviseen tunneliin, jossa saattoi kulkea vain ryömien. Mukana sylilapsi!?

Itä-Saksassa, kuten itsevaltaisissa valtioissa tänäkin päivänä, oli kaikenlainen kansalaisten urkinta ja seuranta huipussaan. Kansalaiset ilmiantoivat toisiaan monista eri syistä. Niinpä lukuisat tunnelityöt paljastuivat ilmiantojen vuoksi. Eräs urkkija oli pesiytynyt myöskin po. tunnelihankkeen läheisyyteen. Käsittämättömästä syystä hanke pystyttiin kuitenkin viemään onnelliseen päätökseen.

Monilla paenneilla itäsaksalaisilla oli pitkään vaikeuksia sopeutua aivan erilaiseen länsimaiseen vapaaseen elämänmuotoon.

Berliinin muuri katosi 9. marraskuuta 1989 historian hämärään; kuten myös koko DDR. Kaivanneeko niitä kukaan!

0
PerttiRampanen
Sitoutumaton Mänttä-Vilppula

Paperiteollisuudesta leipänsä tienannut teknikko. Eläkkeellä.
Sitoutumaton, mutta ei kantaa ottamaton.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu