Suomalaisnaisten elämä ja kohtalo Neuvosto-Karjalassa

Heti sisällissodan päättymisen jälkeen vuonna 1918 pakeni Neuvosto-Venäjälle noin 10 000 punaista – kapinaan osallistuneita ja näiden perheenjäseniä – ja myöhemmin itään meni Suomesta luvan kanssa tai salatein köyhälistöä 15 000 henkilöä. Yhdysvalloista ja Kanadasta agitoitiin väärin lupauksin muuttamaan Venäjälle useita tuhansia suomalaisia. Kaiken kaikkiaan ennen suuria vainovuosia 1937-1938 työläisten ”paratiisissa” asui 31 500 suomalaista. Heistä teloitettiin suuri osa, loput vangittiin Gulagin pakkotyöleireille, tai joutuivat  karkotusten ja muiden vainotoimien kohteeksi. Rangaistusten syyt olivat tekaistuja ja mielettömiä. Tunnustukset saatiin usein kidutuksin. Syynä tähän silmittömään toimintaan oli Stalinin kaikkinainen vainoharhaisuus, varsinkin vähemistökansoja kohtaan.

Yhtä lailla joutuivat pyssynpiipun eteen naisista entiset kansanedustajat, puoluekaaderit, navettapiiat ja kotiäidit. Eikä Skp:n johtokaan, muutamaa poikeusta lukuunottamatta, välttynyt likvidoinnilta.

Paljon suomalaisia vei hautaan syyttäminen nationalismista. Se koski lähes onnistunutta yritystä rakentaa Neuvosto-Karjalaan autonominen suomalaiskarjalainen ”sosialistinen Suomi” vastapainoksi porvarilliselle Suomelle.

Tämä Itä-Suomen yliopiston historian professori Maria Lähteenmäen teos Punapakolaiset (Gaudeamus, 2022, 453 sivua ) kertoo järkyttävää tarinaa suomalaisista bolsevistisella Venäjällä; lähinnä Neuvosto-Karjalassa eläneistä suomalaisnaisista, jotka lähtivät etsimään onneaan ja parempaa elämää työläisten omaksi propagoidusta maasta. Sosialismin kirkkaaseen aamunkoittoon matkattiin, kunnes huomattiin saavutun helvetin porteille. Kirjan takakannessa todetaan kuinka ravisuttavasti katosivat unelmat tasa-arvoisesta yhteiskunnasta, ja sokea usko tulevaisuuteen muuttui painajaiseksi. Apua kurjuuteen anottiin Skp:n johdolta, mutta täysin turhaan.

”Terve täältä helvetistä jossa (elintarvike)kortti kädessä pitää seistä jonossa aamusta iltaan…Tavat ovat samat kuin mustimman taantumuksen vaikka se on punaista väriltään.” – Näin kirjoitti eräs naisista sukulaisilleen Suomeen. Täällä ei meinattu tällaisia kirjeitä uskoa neuvostopropaganda oli sen verran voimakasta.

Monet yrittivät paluuta Suomeen, joko luvallisesti tai rajan yli pakenemalla. Harvat onnistuivat. Käsittämätöntä oli useiden kotimaahan päässeiden kohdalla vieläkin enemmän tai vähemmän palava usko kommunismin aatteeseen. Liittyivät pian Skp:n toimintaan mukaan!? Niin paljon pahaa oli nähty ja koettu Stalinin auringon alla, etä heihin sopii hyvin toteamus: uskova uskoo vaikka ei näe, kommunisti ei usko vaikka näkee. Tosin kokemukset neuvostolassa olivat saaneet monen palaajan punavärin melkoisesti haalenemaan.

Kirjoittaja käyttää lähteinään muun muassa pakolaisten pienoiselämäkertoja Venäjän tiedeakatemian Karjalan tiedekeskuksen Petroskoin arkistoista, Suomen kommunistisen puolueen Henkilöasiakirjat-kokoelmaa Moskovassa, ja Neuvosto-Karjalassa ilmestyneitä sanomalehtiä. Lukemista elävöittävät lukuisat valokuvat.

Professori Lähteenmäki vertaa monia kirjansa tapahtumia Venäjän nykytapahtumiin. Niissä onkin selviä yhtymäkohtia.

Ajatuksia herättävä teos!

PerttiRampanen
Sitoutumaton Mänttä-Vilppula

Paperiteollisuudesta leipänsä tienannut teknikko. Eläkkeellä.
Sitoutumaton, mutta ei kantaa ottamaton.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu