Suomalaisnaisten elämä ja kohtalo Neuvosto-Karjalassa
Heti sisällissodan päättymisen jälkeen vuonna 1918 pakeni Neuvosto-Venäjälle noin 10 000 punaista – kapinaan osallistuneita ja näiden perheenjäseniä – ja myöhemmin itään meni Suomesta luvan kanssa tai salatein köyhälistöä 15 000 henkilöä. Yhdysvalloista ja Kanadasta agitoitiin väärin lupauksin muuttamaan Venäjälle useita tuhansia suomalaisia. Kaiken kaikkiaan ennen suuria vainovuosia 1937-1938 työläisten ”paratiisissa” asui 31 500 suomalaista. Heistä teloitettiin puolet, loput vangittiin Gulagin pakkotyöleireille, tai joutuivat karkotusten ja muiden vainotoimien kohteeksi. Rangaistusten syyt olivat tekaistuja ja mielettömiä. Tunnustukset saatiin usein kidutuksin. Syynä tähän silmittömään toimintaan oli Stalinin kaikkinainen vainoharhaisuus, varsinkin vähemistökansoja kohtaan.
Yhtä lailla joutuivat pyssynpiipun eteen naisista entiset kansanedustajat, puoluekaaderit, navettapiiat ja kotiäidit. Eikä Skp:n johtokaan, muutamaa poikeusta lukuunottamatta, välttynyt likvidoinnilta.
Paljon suomalaisia vei hautaan syyttäminen nationalismista. Se koski lähes onnistunutta yritystä rakentaa Neuvosto-Karjalaan autonominen suomalaiskarjalainen ”sosialistinen Suomi” vastapainoksi porvarilliselle Suomelle.
Tämä Itä-Suomen yliopiston historian professori Maria Lähteenmäen teos Punapakolaiset (Gaudeamus, 2022, 453 sivua ) kertoo järkyttävää tarinaa suomalaisista bolsevistisella Venäjällä; lähinnä Neuvosto-Karjalassa eläneistä suomalaisnaisista, jotka lähtivät etsimään onneaan ja parempaa elämää työläisten omaksi propagoidusta maasta. Sosialismin kirkkaaseen aamunkoittoon matkattiin, kunnes huomattiin saavutun helvetin porteille. Kirjan takakannessa todetaan kuinka ravisuttavasti katosivat unelmat tasa-arvoisesta yhteiskunnasta, ja sokea usko tulevaisuuteen muuttui painajaiseksi. Apua kurjuuteen anottiin Skp:n johdolta, mutta täysin turhaan.
”Terve täältä helvetistä jossa (elintarvike)kortti kädessä pitää seistä jonossa aamusta iltaan…Tavat ovat samat kuin mustimman taantumuksen vaikka se on punaista väriltään.” – Näin kirjoitti eräs naisista sukulaisilleen Suomeen. Täällä ei meinattu tällaisia kirjeitä uskoa neuvostopropaganda oli sen verran voimakasta.
Monet yrittivät paluuta Suomeen, joko luvallisesti tai rajan yli pakenemalla. Harvat onnistuivat. Käsittämätöntä oli useiden kotimaahan päässeiden kohdalla vieläkin enemmän tai vähemmän palava usko kommunismin aatteeseen. Liittyivät pian Skp:n toimintaan mukaan!? Niin paljon pahaa oli nähty ja koettu Stalinin auringon alla, etä heihin sopii hyvin toteamus: uskova uskoo vaikka ei näe, kommunisti ei usko vaikka näkee. Tosin kokemukset neuvostolassa olivat saaneet monen palaajan punavärin melkoisesti haalenemaan.
Kirjoittaja käyttää lähteinään muun muassa pakolaisten pienoiselämäkertoja Venäjän tiedeakatemian Karjalan tiedekeskuksen Petroskoin arkistoista, Suomen kommunistisen puolueen Henkilöasiakirjat-kokoelmaa Moskovassa, ja Neuvosto-Karjalassa ilmestyneitä sanomalehtiä. Lukemista elävöittävät lukuisat valokuvat.
Professori Lähteenmäki vertaa monia kirjansa tapahtumia Venäjän nykytapahtumiin. Niissä onkin selviä yhtymäkohtia.
Ajatuksia herättävä teos!
Kyllä haaveet karisivat kun maahanmuuttajat ohjattiin umpimetsään asumaan ja ensin rakentamaan suojaa itselleen. Ruokakattilassa uiskenteli vain kalanruotoja.
Ilmoita asiaton viesti
Yhdysvalloista muuttaneiden kohtaloista kirjoitti Meimi Sevander: Syntyperältään amerikansuomalaisen Meimi Sevanderin perhe muutti Neuvostoliittoon vuonna 1934.
Olen lukenutkin niistä ensimmäiset, They took my father ja Red Exodus. Suomeksi ilmestyi Vaeltajat, sitä saisi näköjään divareista.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Meimi_Sevander
Ilmoita asiaton viesti
YLEn arkistoissa on äänite kuinka amarikan ruomalaiset muuttivat
USAsta Karjalan Paratiisia rakentamaan. Kaikki rahat, autot ja
parhaimmat työkoneet tuotiin mukana. Sattui olemaan aurinkoinen
kaunis päivä kun muuttolaiva lipui Nevan suulle ja Valkoinen Leningradin
kaupunki loistio auringonvalossa. Uudet tulokkkkaat onnittelivat toisiaan,
”tämä kaikki on meidän” Ja loppu onkin sitten karmeaa historiaa.
Molemmat suuret bolsevikkijohtajat pettivät Suomen työväestön.
Lenin houkutteli sen kapinaan, joka oli tuomittu epäonnistumaan ja
Stalin mestasi suomalaisia yli 20000. Lisäksi Talvisodassa kuoli yli
10000 suomalaista työläistä. Nyt Stalin on Venäjän suosituin johtaja.
Ilmoita asiaton viesti
Isäni oli joskus vuoden 1963 tienoilla Itä-Karjalassa Kontupohjan sellukombinaatissa korjaamassa Wärtsilän toimittamaa instrumentointia.
Hän ihmetteli ensimmäiseksi miksi käyrää piirtäneen piirturin kärki oli vaihdettu viiden millin suuttimeen ja piirturi piirsi sormen paksuista viivaa. Hänelle vastattiin, että muuten siemenet tukkivat piirturin. Heillä ei ollut mustetta, vaan piirturissa käytettiin mustikkamehua.
Sillä parin viikon komennuksella hän tutustui useisiin paikallisiin suomalaisiin, jotka olivat Siperian kautta päässeet muuttamaan takaisin Karjalaan.
Yksi heistä oli Kanadan suomalaisten jälkeläinen nimeltään Ivan Eriksson. Samainen Ivan sai noin puolen vuoden kuluttua luvan vierailla Suomessa sukulaistensa luona Helsingissä. Hän kyläili myös meillä Töölössä. Olin vasta seitsemänvuotias silloin, mutta muistan kun kysyin miksi setällä on hopeiset hampaat. Hän vastasi, että ”rautaa ne ovat ja sitten kun olet kaikki samat reissut tehnyt kuin minä, niin sinullakin on rautaiset hampaat.”
Hän muisteli myös kun hänen isänsä haettiin eräänä yönä miliisin toimesta kotoa, niin isä oli ohjeistanut poikaansa sanoen: ”Muista aina olla hyvä kommunisti!” Se ei auttanut, isä ei milloinkaan palannut.
Ilmoita asiaton viesti
Ja tällaiseen proletaarisen diktatuurivallan, todellisuudessa Venäjällä oli yhden puolueen ja yhden miehen diktatuuri proletariaattia vastaan, ihanuuteen yritettiin Suomen kansaa johtaa vuonna 1918!!?? Ja vuosia senkin jälkeen.
Toki maassamme oli tuolloin köyhälistön elämässä paljonkin parannettavaa, mutta parannuksia oli koko ajan eduskuntatyöskentelyn kautta tulossa.
Suomi oli puutteistaan huolimatta juuri ennen sisällissotaa ehkäpä maailman demokraattisin, kansanvaltaisin maa. Miksi tätä olotilaa piti kapinalla yrittää muuttaa?! Vallanhimostako?
Parlamentaarisella eduskuntatyöskentelyllähän Suomi nostettiin lopulta maailman onnellisimmaksi kansaksi. Sosiaalidemokraattisin voiminkin. Kapinaan syyllinen puolue tuli järkiinsä.
Tässä kirjassa esiintuodut bolsevistiset kauheudet kyllä melkoisen suuressa mitassa maassamme tiedettiin, mutta tiedosta huolimatta kommunistinen aate ei Suomessa kuollut. Uutta kapinaa, ja marxilaisen sosialistisen Neuvosto-Suomen perustamista eläteltiin äärivasemmistossa, ainakin haikailtiin, vuosikymmenet. Ei voi käsittää!
Valkoisia syytettiin, vieläkin syytetään, ”valkoisesta terrorista”. Sitäkin varmasti esiintyi syyn ja seurauksen logiikalla. Mutta on huomioitava, että punakapinaan osallistuneita tuomittiin valtiorikosoikeuksissa hyvinkin tarkkojen tutkimusten perusteella. Kuolemantuomioon tarvittiin selvä näyttö jopa useamman todistajan, usein punaisen, oikeaksi katsottujen todistusten perusteella.
Valtiohallinnon vastaiseen kapinaan osallistuminen oli selvä syy oikeuteen joutumiseen. Näin joka maassa toimitaan.
MUTTA! Mikä oli syynä Venäjällä tapahtuneisiin silmittömiin teloittamisiin, joista tässä kirjassa on esimerkkejä ”tuhansin”? Ei tarvinnut olla mitään syytä, syyt keksittiin. Tuomioiden oikeutetuksi syyksi ei kai voida laskea Stalinin mielipuolista, vainoharhaista vihaa milloin mitäkin ihmisryhmää kohtaan. ”Punapakolaiset”-teoksen mukaan Venäjällä asuvia suomalaisiakin.
Ilmoita asiaton viesti