Suomussalmen sulttaani: Ilmari Kianto

( SKS, 2018, 525 sivua )

Panu Rajala jatkaa kansalliskirjailijoidemme mielenkiintoisia elämäkertoja. Vuorossa on heistä ehkäpä värikkäin kynämies suomussalmelainen Ilmari ”Iki” Kianto ( 1874-1970 ). Kirjoittaja lähestyy päähenkilöään hänen teostensa kautta. Iki kirjoitti suuren määrän tekstejä, mutta lähinnä vain kaksi tämän köyhälistöromaania ” Punainen viiva” ja ”Ryysyranan Jooseppi” muistetaan. Kainuun maakuntalaulun sanat on Kianto riimitellyt.

Luovat henkilöt, ovat nämä kirjailijoita, kuvataiteilijoita tai säveltäjiä, ovat usein hieman ”hulluja”. Ainakin omalaatuisia. Sellainen oli Ilmari Kiantokin mitä suuremmassa määrin. Hänen ajatuksensa ja tekonsa olivat monet suorastaan tragikoomisia. Raha-asioitaan kirjailija hoiti huonosti. Oli ainaisessa rahapulassa ”kerjuulla” kustantajansa ovella. Korpikirjailijan avioelämä oli värikästä. Lapsia syntyi tusinan verran useamman naisen kanssa. Pentueensa Kianto erotteli A-, B- ja C-sarjaksi. Lasten nimet olivat hyvin eriskummallisia: Viena, Raida, Sormo, Jormo…

Kianto syntyi kuuluun Calamniusten pappissukuun. Isä oli pappi ja sellaista toivottiin Ilmaristakin. Toisin kävi. Kianto arvosteli kirkkoa erittäin voimakkaasti, kirjoitti jopa kirkonvastaisen romaanin. Vanhempiinsa Ikillä oli kuitenkin aina hyvät välit. Vanhemmiten hän palasi takaisin kirkon helmaan.

Kirjailija yritti olla jonkin sortin tolstoilainen pasifisti. Se näkyi kuitenkin huonosti hänen elämänsä käänteissä.

Tunnettu episodi Ilmari Kiannon elämässä oli oikeudenkäynti tämän väitetystä sotapetoksesta talvisodan alussa. Kun puna-armeija eteni nopeasti kohti Suomussalmea ja uhkasi kirjailijan kotia Turjanlinnaa jätti hän vihollissotilaille osoitetun venäjänkielisen viestin sikarilaatikon kanteen kirjoitettuna. Siinä oli epämääräisen tekstin ohessa toivomus, että köyhän korpikirjailijan koti jätettäisiin rauhaan. Suomalaisotilaat löysivät sikarilaatikon ja toimittivat tekstin tutkittavaksi. Sotaoikeus tuomitsi pitkällisen harkinnan jälkeen Kiannon sotapetoksen yrityksestä kuuden kuukauden kuritushuonerangaistukseen.

Oliko kirjailijan teko sotapetoksellinen? Tuskinpa! Hän oli ollut vain hyvin huolissaan kotinsa kohtalosta. Alkoholia nauttineena sekaisessa mielentilassa sotatapahtumista. Ilmari oli kovalla kiireellä lähdössä palvelustyttönsä kanssa Kiantajärveä myöten pakoon. Ajatus harhaili. –  Paradoksaalista oli, että Turjanlinnan polttivat lopulta suomalaissotilaat.

Edellä mainituista tapahtumista on Kianto kirjoittanut muisteluksen ”Omat koirat purivat”, josta on filmattu myös elokuva. Siinä ohjaaja Mikko Niskanen tekee Kiantona mainion roolityön.

Ilmari Kianto kuoli vuonna 1970. Hänet on haudattu Kiantajärven Niettussareen, missä kirjailijalla oli rakas kalamajansa.

 

 

 

PerttiRampanen

Paperiteollisuudesta leipänsä tienannut teknikko. Eläkkeellä. Sitoutumaton, mutta ei kantaa ottamaton. <a href="mailto:pertti.rampanen@phpoint.fi">pertti.rampanen@phpoint.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu