Talvisodan ensimmäinen suurvoitto Tolvajärvellä
( Pajarin Poikien Perinneyhdistys ry, 2019, 232 sivua )
Puna-armeijan työntyessä joulukuun alkupäivinä 1939 Tolvajärven harjumaisemassa syvälle valtioalueellemme päätettiin vihollisen etenemiselle laittaa sulku. Alueelle keskitettiin nopealla aikataululla Osasto Pajari, joka kuului Ryhmä Talvelaan.
Os.P käsitti seuraavat jalkaväkijoukot: JR 16, Er.P 112, Er.P 9, Er.P 10 ja PPP 7. Tukena toimi KTR 6 yhden patteriston tykistö. Osastoa johti everstiluutnantti Aaro Pajari. Vastassamme oli vihollisen 139. divisioona.
Hyökkäyksen piti alunperin alkaa 12.12. aamuhämärissä klo 6.30, mutta lähinnä tykistön myöhästymisen vuoksi hyökkäystä siirrettiin alkavaksi klo 9.15. Siirto ei ollut hyväksi sillä päivä oli tuolloin jo valkenemassa. Oman voimakkaan konekivääritulituksen saattamana hyökkäys kuitenkin eteni Hevossalmen yli ripeästi ja melko pienin tappioin. JR 16 kolmas pataljoona valtasi Kotisaaren.
Taistelut kulminoituivat Tolvajärven matkailumajan valtaukseen iltapäivällä. Osittaiseen kivirakennukseen oli pesiytynyt vahvat vihollisvoimat. Punasoturit eivät antautuneet, vaan heidät oli konelivääritulituksella ja käsikranaatein tuhottava sisälle rakennukseen. Vankeja sieltä saatiin vähänlaisesti.
Matkailumajan valtauksessa tapahtui ikävä episodi. Majan ikkunasta heilutettiin antautumisen merkiksi valkoista lippua, ja kun eräs luutnantti meni miehineen ottamaan antautuvia vastaan alettiin heitä salakavalasti tulittamaan ikkunoista. Luutnantti ja useimmat ryhmästä kaatuivat. Punasotilaathan harrastivat tunnetusti monenlaista juonittelua.
Vihollinen työnnettiin lopulta kovien taistelujen jälkeen takaisin lähtöpaikkaansa Aittojoelle, missä rintama pysyi sodan loppuun asti. Koko vastahyökkäyksen ajalta saatiin melkoinen sotasaalis.
Tolvajärven voitto antoi joukoillemme uskoa, että jollei pahempaa tule, niin vihollisen kanssa kyllä pärjätään. Ja puna-armeijalle muistutuksen, että meiltä voidaan kyllä maa-aluetta vaatia, mutta paha on tulla ottamaan.
Everstiluutnantti Pajari komentajineen kritikoi voimakkasti Ryhmä Talvelan hyökkäyssuunitelmaa, jossa alun painopiste oli pohjoisesta saartavilla Os. Malkamäen joukoilla. Pajari ei ottanutkaan sitä suuremmin huomioon vaan toimi oman näkemyksensä mukaan. Oli kuinka oli, niin majuri Malkamäen hyökkäysjoukko epäonnistuessaankin sitoi merkittävässä määrin vihollisvoimia, ja esti niitä pahemmin puuttumasta Pajarin eteläisempään hyökkäykseen.
Olen usein moittinut sotahistorioissa esiintyvää taistelualueiden karttojen puuttumista, mutta tässä teoksessa puutteita siinä asiassa ei ole. Tarkkoja karttapiirroksia on suunnaton määrä. Niistä selviää taistelujen kulku melkein minuutin tarkkuudella.
Ekonomi Tuomo Juntusen ja eversti Harri Virtapohjan teos on erinomaisesti taltioitua sotahistoriaa!
Mummoni, äitini ja hänen sisaruksensa joutuivat venäläisten valtaamalle alueelle Aittojoen itäpuolelle. Olivat lyhyeksi jääneellä pakomatkallaan ylittäneetkin joen kertaalleen, mutta kun vihollinen saavutti uudenkin majapaikan, niin palasivat takaisin kotitalolle.
Sinne majoittuneet venäläiset sotilaat hersyttelivät kuinka kaukana rintama on ja kuinka nopeasti Suomi saadaan vallattua. Äitini muisteli kuitenkin, että se ei vaikuttanut uskottavalta, kun ammunta kuului kotitalolle asti koko ajan aina helmikuun ensimmäiselle viikolle asti, jolloin heidät haettiin sieltä vankileirille.
Ilmoita asiaton viesti
Ikävää luettavaa perheesi kohtalosta.
Pappani perhe pääsi viime hetkellä venäläisten jaloista Valkjärvellä 15 kilometriä rajalta.
Tästä rajan väestön evakuoimattomuudesta on esitetty paljon kritiikkiä viranomaisia kohtaan. Jotkut evakuoituivat vapaaehtoisesti, jotkut eivät lähteneet edes käskystä.
Kyllä se ”hersyttely” punasotilailla loppui lyhyeen kun valkosuomalaisilta tuli kuulaa niin ettei sekaan sopinut. Punahuivisia tyttöjä ei ollutkaan heitä leivän kanssa vastaanottamassa.
Kirjassa tuodaan esiin myös se minkälaisissa kamppeissa venäläisotilaat oli matkaan laitettu. Ei ollut kunnon käsineitä, jos ollenkaan, eikä aluspaitoja. Kengät huonoja. Neljäsosalla 139. divisioonan joukoista ei ollut mitään sotilaskoulutusta. Ei ollut telttoja, eikä huolto toiminut.
Kun eräs vihollisjoukko osui hyökätessään suomalaisten huoltopaikalle, heittivät kiväärinsä ja alkoivat ahmimaan taistelun aikana kenttäkeittiöistä valmista soppaa. Olivat olleet syömättä useita päiviä. Tämä kahakka saikin nimen ”makkarasota”.
Eipä näissä ollut piippalakeilla paljon hersyttelyn aihetta.
Kärsimyksiä oli suomalaissotilaillakin, mutta tiesivät tarkasti minkä vuoksi kärsivät.
”Malli Cajander” suomalaissotilaiden asusteista on melkoinen myytti. Siviilikamppeet olivat maaseudun miehillä vähintäänkin yhtä hyviä kuin armeijan vetimet, ellei niitä ollut heti tarjolla. Eikä kaupunkilaistenkaan tarvinnut varmasti Tolvajärvelläkään pikkukengissä taistella.
Ilmoita asiaton viesti
”Jotkut evakuoituivat vapaaehtoisesti, jotkut eivät lähteneet edes käskystä.”
Erilaisia tapauksia on ollut, mutta äitini kotikylässä Suojärven Moisseinvaarassa ei tiettävästi evakuoitu ketään eikä heille edes kerrottu välittömästä sodan uhasta missään vaiheessa. Kaikki kyläläiset joutuivat vankileirille.
Ilmoita asiaton viesti
Salmissa 1939 rajakylät parin kilometrin vyöhykkeeltä evakuoitiin jo lokakuun aikana. Minä heidän mukanaan.
Ilmoita asiaton viesti
Rajakyliä, ja laajemminkin, evakuoitiin YH:n alussa, mutta asukkaiden annettiin palata takaisin koteihinsa vähää ennen talvisodan alkua, kun poliitikkojen ja viranomaisten taholla oltiin ”varmoja”, että sotaa ei tule.
Hyvä, jos teidän perheenne ei palannut.
Ilmoita asiaton viesti