Tuntematon talvisota

Teoksen ovat toimittaneet professori Timo Vihavainen ja akateemikko Andrei Saharov. Se perustuu suurelta osin turvallisuuspalvelu FSB:n arkistosta paljastuneisiin talvisotaa koskeviin NKVD:n dokumentteihin.

Talvisota oli neuvostojohdolle odottamaton järkytys, luultinhan sen olevan pienin tappioin ohi parissa viikossa. Toisin kävi! Punasotureita ei ollutkaan vastaanottamassa kukkasin punahuivisia tyttöjä, vaan  valkosuomalaisilta tuli kuulaa vastaan niin, ettei sekaan sopinut.

Pienen armeijamme onnistuminen puolustustaistelussaan tulee ymmärrettävämmäksi Tuntematon talvisota-teoksen luettuaan. Yhtään väheksymättä sotilaidemme äärettömän kovaa taistelua.

Leningradin sotilaspiirin liikekannallepanosuunnitelmat osoittautuivat täysin epärealistisiksi sodan ensimmäisestä päivästä alkaen. Oikein mikään ei onnistunut tarkoitetulla tavalla. Puna-armeijan sotilaat lähetettiin taisteluun huonoin eväin – kirjaimellisestikin.  Kaikesta oli puutetta: huolto ontui pahasti. Joukot menivät sekaisin ja tukkivat kapeat etenemistiet. Haavoittuneita ei saatu moneen päivään toimitetuksi sairaalaan. Esikuntatyöskentely oli haparoivaa, ja eri aselajien yhteistoimintaa ei voinut kehua. Olihan Stalin juuri ennen sotaa tapattanut suuren joukon ye-upseereistaan.

Asiakirjoja on peräti 380 sivua, ja lähes kaikissa käydään läpi puna-armeijan ”miljoonia” puutteita. Kun annetaan kehuja, niin ne ovat verhottu räikeään propagandaan. Dokumenteissa tuodaan esiin aivan käsittämättömiä valheita suomalaisten sodankäynnistä.

Asiakirjoissa on paljon venäläissotilaiden rintamalta lähettämiä kirjeitä. Niistä paljastuu järkyttävällä tavalla sodan mielettömyys ja kauheus. Monet kirjoittajista eivät kerta kaikkiaan ymmärrä miksi heidän pitää kuolla suomalaiseen korpeen. Ovat sitä mieltä, että tsuhnat tappavat heidät kaikki. Otto Wille Kuusisen surullisen kuuluisan kansanhallituksen ( Terijoen hallitus) tarkoitusta ei ymmärretä. Kysellään mihin se loppuvaiheessa katosi? Pelätään myös kovasti sitä, että Englanti ja Ranska tulevat Suomen avuksi jolloin heille käy varmuudella huonosti.

”Pieni rajakahakka” aiheutti puna-armeijalle joka ikinen päivä keskimäärin 1247 kaatunutta ja 3124 haavoittunutta. (Suurempiakin lukuja on esitetty.) Leningradin alueen sairaalat täyttyivät haavoittuneista. Päivittäin menetettiin eri syin 6 lentokonetta ja 23 hyökkäysvaunua. Paljon pommikoneita tuhoutui onnettomuuksissa. Panssarit rikkoutuivat omia aikojaan. Kertokaapa edellä mainitut puna-ameijan tappioluvut sadalla!

Syylliset piti epäonnistumisiin löytää, ja löydettiinkin. Tosin syyt saattoivat olla muiden tekosia.  Kuolemantuomioita langetettiin useita. Mutta, ylimpää sodanjohtoa ei tuomiolle laitettu.  Olisi ollut perusteltua syytä niin tehdä.

Armeijamme vaatevarustuksesta elää vieläkin myytti ”malli Cajanderista”. Sotilaitamme lähti mukamas sotaan kokardi lippalakissa ja jalassa pikkukengät. Sotilasvyö sentään annettiin jokaiselle. Toki jotkut kaupunkilaiset saattoivat tulla liikekannellepanoyksikköihinsä heikoinkin asustein, mutta kyllä heillekin varmasti kunnon vaatteita nopeasti löytyi, pikkukengissä ei kenenkään tarvinnut taisteluun lähteä. Maalaisoloista mobilisoiduilla saattoi olla omasta takaa parempiakin sivilivaatteita kuin armeijan kamppeet.

Toisin oli venäläissoltuilla. Puna-armeijalaisilla osalla ei ollut edes alusvaatteita, eikä käsineitä. Pelkät rääsyt käsiensä ympärillä. Kenkien pohjat sidottu narulla kiinni. Ei ollut lämpimiä jalkineita ja puuttui päällystakkeja. Tämä kaikki tuodaan peittelemättä esiin venäläisissä asiakirjoissa.

Puna-armeijalla ei ollut juurikaan lämmitettäviä telttoja. Joutuivat yöpymään kylmissä lumikuopissa ja havumajoissa kun suomalaiset olivat perääntyessään polttaneet tyhjiksi jääneet asumukset. Paleltuneita oli runsaasti; eikä moinen yöpyminen taisteluhalua ja kykyä kasvattanut paleltumattomillakaan sotilailla.

Kirjan alussa on asiallista pohjustusta käsiteltävään aihepiiriin muutamilta suomalaisilta ja venäläisiltä tutkijoilta.

Hyvä lisä kirjalliseen sotahistorialliseen aineistoomme.