Unohdettuja kirjailijoitamme I: Unto Seppänen

Unto Seppänen kannakselainen humoristi

Kivennavalla Karjalankannaksella lapsuutensa viettänyt kirjailija Unto Seppänen (1904-1955) oli ennen kaikkea karjalaisten ihmisten ja -elämän mainio kuvaaja. Hänen käyttämänsä suomen kieli on värikästä ja joskus suorastaan hykerryttävää. Nykykirjailijoista harvan sanankäyttö yltää samalle tasolle. Seppästä voi kirjailijana hyvin verrata kirjoitustaidoltaan vaikkapa Sillanpäähän, Lehtoseen tai Kiantoon; luonnon ja kyläyhteisön kuvauksissa on samanlaista taituruutta. Miltä kuulostavat nykylukijan korvaan sellaiset sanat kuin myllehtiä, sopehtia, ukonröntsykkä, kukkulintu, rynnäshongat tai variksen lerputtelu? Kirjailija tunnisti jopa seitsemän lajia variksia.

Unto Seppänen ei tunnettuudessa yltänyt samalle tasolle kuin em. kirjailijat, vaikka hänen tuotantonsa oli yhtä laaja, käsittäen jopa näytelmiä. Parhaiten kannakselaista kyläyhteisöä ilmentää romaani Iloisten ukkojen kylä. Kuvaus kotikylän Liikolan vossikkaukoista. Kirjailijan pääteos on Evakko. Se kertoo riipaisevasti karjalaisen kansan kärsimysten tiestä. Romaanista on tehty tunteita herättävä elokuva.

Seppänen työskenteli yli kymmenen vuotta Kouvolan Sanomien päätoimitajana. Hän sai Pro Finlandia-tunnustuksen kirjallisista ansioistaan vuonna 1948.

Kyynäräisen Sohvi, Piirma Paarmulainen ja Muuriaisen Saska

Unto Seppänen päästää hersyvän huumorinsa valloilleen romaanissaan Kyynäräisen Sohvi ja kylänrieha vuodelta 1948. Kertomus alkaa punoutua kohvimyllyn lainaamisesta. Siitä sukeutuu koko Lohelan kylän kattava tora ja rieha. Sen selvittämiseen tarvitaan erikoinen juoni, jota kehittelevät hierojaeukko Sohvi ja torpanukko Aatami Kurppa. Sovun hieronnassa käytetään jopa viinalasista ennustamista. Lopulta onnistutaan monen mutkan kautta kylän elämä palauttamaan taas raiteilleen.

Enpä ole aikoihin lukenut yhtä humoristista tekstiä kuin ”kylänriehan” sivukertomus hevospaarma Piirma Paarmulaisesta ja muurahaisesta Muuriaisen Saskasta on. Todella hulvatonta tekstiä! Piirma-paarma istahtaa kesäillassa lennellessään jonkun korpikemistin avonaisen rankkitynnyrin reunalle. Jalka luiskahtaa ja Piirma putoaa tynnyriin. Hetken tynnyrissä uiskenneltuaan paarma lennähtää melkoisessa pöhnässä sieltä ulos. Kuten monta kertaa ihmisellä niin  paarmallakin nousuhumalassa alkaa uhoaminen. Voimansa tunnossa se alkaa tökkiä ja pureskella ketä tielle sattuu. Hevoslauman Piirma villitsee laitumella hurjilla syöksyillään. Aikansa hulinoituaan se väsyy ja kellahtaa sammuneena kylätien pientareelle.  Siitä sen tapaa Muuriaisen Saska. Tämä koittaa autella kaveriaan pystyyn. Sinä teutaroidessa pohditaan elämän surkeutta. Piirma tulee lopulta sen verran tolkkuihinsa, että pääsee suristelemaan kotiinsa hevoslaitumelle.

Pyörivä seurakunta

Varsinainen naurupommi on romaani Pyörivä seurakunta eli multaa taivaan alla. Siinä on kohta, jossa kasakkahevonen Latimiri ja vanha kylävaris ruotivat ihmisen olemusta. Tulevat loppupäätelmään, että ei ole yhtä mitättömiä olioita taivaan alla kuin ihminen ja hännänaluskärpänen. Ei kovin mairittelevaa osaltamme!

Mainitut teokset eivät ole mitään suurta kirjallisuustaidetta, mutta ne luettuaan lukijalle jää hyvä mieli, ja se on monesti tärkeämpää kuin jäädä pohtimaan maailman kurjuutta jonkun ”osallistuvan” teoksen kohdalla.

***

Ihmettelen hiukan kun Seppänen kirjoissaan käyttää keskusteluissa yleensä kirjakieltä, Evakko on eräs poikkeus, vaikka tapahtumapaikka on Kannaksella, ja kirjailija hallitsee hyvin karjalanmurteen. Murrekielisenä teoksista olisi tullut vieläkin hauskempia, mutta varmaankin monelle ei-karjalaiselle hieman vaikeahkoa luettavaa.