Unohdettuja kirjailijoitamme VII: Maila Talvio

Laajan tuotannon omaava kirjailijatar

Hartolalaisen kirkkoherran tytär Maila Talvio (1871-1951) oli harvoja naispuolisia romaanikirjailijoitamme 1900-luvun alkupuolella. Isä kuoli tytön ollessa yhdeksän vuotias, minkä jälkeen suurilapsinen perhe muutti syrjäiselle Nipulin maatilalle. Siellä tuleva kirjailija tutustui torppareiden elämään, jota hän kuvaa useissa teoksissaan.

Talvio kävi Helsingin suomalaisen tyttökoulun ja palasi nuorempien sisarustensa kotiopettajaksi, aloittaen samalla kirjallisen harrastuksen. Vuonna 1893 hän avioitui kielitieteilijä J.J.Mikkolan kanssa.

Muutettuaan Helsinkiin kirjoitteli Maila Talvio Päivälehteen ja Suomen Kuvalehteen; sortovuosina Suomen oikeuksia puolustavia tekstejä. Hän piti pääkaupungissa myös kirjallista salonkia.

Kirjailija opiskeli puolan kielen ja käänsi useita arvostetun puolalaisen kirjailijan Henryk Sienkiewiczin teoksia.

1910-luvulla Talvio oli miehensä kanssa aktiivinen tuberkuloosi-sairauden torjuntatyössä. Osin hänen aikaansaannoksenaan perustettiin Harjavaltaan Satalinnan keuhkotautiparantola.

Aviomiehensä ja runoilija V.A. Koskenniemen mukana kirjailija toimi kultuuriyhteistyössä natsi-Saksan ja Mussolinin Italian kanssa. On huomioitava, että laajaa kulttuurivaihtoa Saksan kanssa harrastettiin jo paljon ennen Hitleriä.

Maila Talvion tuotanto on laajaa käsittäen romaaneja, novelleja, näytelmiä, puhekokoelmia ja elämäkertoja. Eräs huomattavammista teoksista on romaanitrilogia Itämeren tytär, joka kertoo Helsingin historiasta. Suosittu oli myös romaani Linnoituksen iloiset rouvat. Linnoituksella tarkoitetaan tässä Viaporia.

Torpparilaitoksen epäkohdista kertovasta melodraamasta Pimeän pirtin hävitys (1901) on tehty elokuva. Samoin tuberkuloosia käsittelevästä romaanista Ne 45000 (1932).

Maila Talvio sai valtion kirjallisuuspalkinnon viisi kertaa.

Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi hänet vihittiin vuonna 1950.

Itsenäistymisen ajasta kertova romaani Kurjet

Romaani Kurjet on varmaankin luettava vapaussotakirjallisuuteen kuuluvaksi. Se on kirjoitettu heti vapaussodan jälkeen vuonna 1919. Tosin itse sotatapahtumia käsitellään kirjassa vähemmässä määrin.

Päähenkilö on hengellisessä uskossaan vahva talontytär Riikka Tuuna, sekä hänen kotiväkensä siinä ohessa. Tapahtumapaikkana on kuvitteellinen Kankaan kirkonkylä: sen Tuunan, Somerin ja Mäkimatkan talot. Kylän poikia alkaa kadota salaperäisesti. Matkaavat Saksaan jääkärikoulutukseen. Riikan lapsuudenystävä ja rakastettu lupaa palatessaan tuoda Suomelle kevään; kuten kurjet tuovat mukanaan keväisellä muutollaan pesimäpaikoilleen. Keväisen vapauden vieraasta vallanpitäjästä valkoiset joukot taistelullaan lunastavatkin. Tukahduttavat myös alkaneen kapinan.

Uskonnollisuus välittyy Riikka Tuunan kautta koko teokseen; osin kyllä hiukan liian pateettisena. Hän on sodan johdosta ristiriitaisessa mielentilassa. Ei voisi valehdella, mutta joutuu pakosta sellaisen synniksi katsomansa teon tekemään pelastaakseen veljensä.

Talvio kuvaa vuoden 1918 murhenäytelmää askel askeleelta vääjäämättä lähestyväksi Kankaan kirkonkyläänkin. Vaikka talollisten ja alustalaisten välit ovat olleet melkoisen hyvät, työntyy vallankumouksen aate sinnekin sekoittaen asujaimiston elämän. Se tuhoaa lopulta lähes koko kylän ja kyläyhteisön.

Romaanin lopun synkät tapahtumat tuodaan esiin järkyttävinä. Vähän liiankin synkästi. Toki julmaahan vihanpito todellisuudessakin oli. Pappilan väen kohtelu punaisten käsissä on kuitenkin epäuskottavaa. Teoksen viimeisen sivun kohtaus on yllättävä, suorastaan shokeeraava. Riikan näkemä lintu-uni saa selityksensä.

+1
PerttiRampanen
Sitoutumaton Mänttä-Vilppula

Paperiteollisuudesta leipänsä tienannut teknikko. Eläkkeellä.
Sitoutumaton, mutta ei kantaa ottamaton.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu