Unohdettuja kirjailijoitamme X: Artturi Leinonen

Nahkurinpojasta kansalliseksi vaikuttajaksi

Ylihärmäläinen kansakoulunopettaja Artturi Leinonen (1888-1963) oli enemmän poliitikko ja lehtimies kuin kirjailija. Leinonen osallistui jääkärivärvärinä suomalaiseen itsenäisyysliikkeeseen. Toimi Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin päällikkönä vuonna 1918. Sen jälkeen piirin valistusohjaajana.

Maalaisliiton kansanedustaksi kirjailija valittiin kahdeksi kaudeksi: juuri ennen talvisotaa ja heti jatkosodan jälkeen. Hän vaikutti suuresti alkiolaiseen poliittiseen suuntaukseen. Leinonen muistetaan presidentti Urho Kekkosen vahvana tukijana ja valitsijamiehenä.

Nuorison sivistykselliseen kasvuun Artturi Leinosen panos opettajana ja nuorisoseuramiehenä oli merkittävä.

Sanomalehti Ilkan päätoimittajana hän toimi kaksikymmentä seitsemän vuotta: 1930-1957. Päätoimittajuuden ohessa kirjoitteli pakinoita nimimerkillä ”Karhuvainion Esa”.

Leinoselle myönnettiin vuonna 1958 professorin arvonimi.

Kirjallinen tuotanto

Artturi Leinosen kirjalliseen tuotantoon sisältyy useita ansiokkaita teoksia. Kotiseutu Etelä-Pohjanmaa ja talonpoikaisympäristö ovat monen niistä tapahtumapaikkana. Ehkäpä merkittävimpänä tuotoksena katsotaan olevan kolmiosainen historiallinen romaani Hakkapeliitat (1932-1934).

Leinonen kirjoitti myös näytelmiä ja muistelmia.

Romaaneista Lakeuksien lukko, pääosassa Aku Korhonen, ja Yrjänän emännän synti, pääosassa Mirjami Kuosmanen on filmattu elokuvat.

Suomalaisten historiallisten romaaneiden helmi

Kolmiosainen kolmekymmenvuotisesta sodasta 1600-luvun alkupuolella kertova romaani Hakkapeliitat on voimakas kuvaus Ruotsi-Suomen kuninkaan Kustaa II Adolfin sotaretkestä, joka ulottui aina keskiseen Saksaan asti. Sotaan oli rekrytoitu monia suomalaisiakin sotilasosastoja. Merkittävimpänä eversti Torsten Stålhandsken johtamat ”hakkapeliitat”. Nimityksensä rykmentin ratsusotilaat, rakuunat, olivat saaneet sotahuudostaan: hakkaa päälle. Kyseistä sotaa käytiin Ruotsin suurvallan laajentamiseksi ja ryöstösaaliilla rikastuttamiseksi. Myöskin uskonsotana, luterilaiset vastaan paavinuskoiset katoliset. Lutzenin taistelusta tuli sodan eräs käännekohta vuonna 1632 kun kuningas itse sai surmansa.

Sodankäynti on aina julmaa. Erikoisen raakaa se oli 1600-1700-lukujen sotien kohdalla. Kirjailija tuo lukijan eteen mielettömät taistelut kaikessa raadollisuudessaan: verisinä ”lihamyllyinä”. Mikä pahinta, kärsivät siviilit suunnattomasti. Heitä ryöstivät ja surmasivat säälittä kaikki sodan osapuolet.

Romaanin päähenkilö on luutnantiksi korotettu ilmajokinen Niisius Kurikka. Tämä on toimen mies ja hakkapeliitan perikuva. Niisiukseen luotetaan, ja hänelle annetaan monia vaikeita sodan luottamustehtäviä.

Vaikka romaanin pääasialliset tapahtumat ovat verisiä mahtuu mukaan kosolti huumoriakin. Romantiikkaakaan ei kirjasarjasta myöskään puutu Niisiuksen tuodessa Saksanmaalta vaimokseen kauniin Ingen.

Niisius, joka on opiskellut papiksikin, joutuu painimaan omantuntonsa kanssa sodan julmien kasvojen edessä. Kuninkaan perusteluja sodalle ei luutnantti kaikin ajoin ymmärrä. Suomesta tuodaan laivalasteittain rekryyttejä, ja lukuisat talot jäävät maassa huonolle hoidolle, tai kokonaan autioituvat. Monet pakenevatkin väenottoa metsiin. Verorasituskin kohoaa aina sodan myötä mahdottomuuksiin.

Kertomuksen useat henkilöt ja tapahtumat ovat fiktiivisiä, mutta kolmekymmenvuotisen sodan kulku suuremmissa mittasuhteissaan on tosipohjainen.

Kyllä Artturi Leinonen oli poliittisen toimintansa ohessa myös varteenotettava kynämieskin.