Homoallergia ei ole heinänuhaa

Tuskin mikään muu asia lyö ihmisen identiteettiin niin vahvasti leimaa kuin seksuaalinen suuntautuminen. Varsinkin silloin kun se poikkeaa valtaväestön harjoittamasta seksistä. Tällöin tietyllä ihmisryhmällä huomaa selviä vaikeuksia suhtautua luontevasti tällaiseen henkilöön, sillä heidän erilaisuutensa ahdistaa tavanomaisuudesta hampaillaan kiinnipitävää homoallergikkoa.

Valtaväestön seksuaalista suuntautumista yksilön kohdalla eivät hekään mainitse koskaan erikseen, toisin kuin siitä poikkeavien henkilöiden kohdalla. Silloin asia tuodaan yleensä ensimmäisenä julki, sillä poikkeavuuden mukanaan tuoma leima on niin vahva, että usein he näkevätkin tarpeen sen liittämiseksi ko. henkilön nimen yhteyteen, ikään kuin etuliitteeksi.

Kukapa meistä ei tuntisi muutamaa homo-pekkaa? Hetero-heikkejä me tunnemme huomattavasti vähemmän, vaikka niitä todellisuudessa taitaa kuitenkin olla enemmän?

Homo ei koskaan voi tällaisten ihmisten mielestä tulla määritellyksi minkään toisen identiteettiin vaikuttavan määreen vuoksi, sillä poikkeavan seksuaalisen suuntautumisen mukanaan tuoma leima on homoallergiaa sairastavan mielestä tatuoitu hänen otsaansa tikkukirjaimilla.

Homo ei myöskään heidän mielestään voi koskaan olla pelkästään kyykänheittäjä, kirvesmies tai linja-autonkuljettaja, sillä hän on ensisijaisesti aina homo, ja muut hänen identiteettiään vahvistavat asiat tulevat tärkeysjärjestyksessä vasta tämän jälkeen.

Ajatellaanpa asiaa parin esimerkin valossa: Jossain kuvitteellisessa seksuaalista suuntautumista kartoittavassa kyselyssä on huomattu useimpien perhostenkerääjien harrastavan heteroseksuaalisia suhteita, mikä ei homoallergikon mielestä aiheuta ylimääräistä kalabaliikkia asian ympärillä. Homojen kohdalla heidän ajatusmallinsa kuitenkin toimii toisella tapaa. He lähtevät peilaamaan koko ajatusta ikään kuin toisin päin?

”Kyselyissä tehtyjen havaintojen pohjalta voidaankin todeta siis joidenkin homojen harrastavan perhostenkeräilyä”.

Sanat vaihtavat hieman paikkaa mutta asian merkitys heittääkin äkkiä häränpersettä.

Tunnettu urheilija on juuri astunut julkisesti ulos kaapistaan ja tunnustanut kuuluvansa seksuaaliseen vähemmistöön. Homoallergikot näkevät hänet välittömästi tämän jälkeen ensisijaisesti homona, ja sitten vasta urheilijana. Kaikki hänen tekemisensä urheilun parissa tästä lähtien peilataan hänen seksuaalisuutensa kautta ja urheilijan rooli jää ikään kuin taka-alalle.

Jos urheilijalle sattuu kilpailupäivänä osumaan tuloksellisesti heikkotasoisia suorituksia, on allergiasta kärsivällä vastaus heti valmiina:

-Eipä siitä homosta…

Asia ei lakkaa minua ihmetyttämästä aivan hevillä, koska aiheen ympärillä on vellonut viimeaikoina sen verta paljon keskustelua, että luulisi sen synnyttämän uutisarvon kärsineen jo jonkinasteisen inflaation. Tieto toisenlaisesta suuntautumisesta tuskin herättää tautia sairastamattomassa kuulijassa enää yhtä vahvoja tuntemuksia kuin aiemmin.

Suuntauksen pakonomainen julkituominen asenteiden muutoksesta huolimatta, on juurtunut homoallergiasta kärsivien käytäntöön kuitenkin sen verran tiukkaan, etten usko käytöksen katoamiseen ennen allergiaan tepsivän lääkkeen löytymistä.

Nykyään tiedossa olevat heinänuhaa varten kehitetyt antihistamiinit ovat toistaiseksi osoittautuneet tehottomiksi, joten jäämme odottamaa lääketieteen kehittymistä.