Juonittelua kahden kissan taloudessa

Äitimuorini kissa tuli meille kylään. Asuu nyt muutaman viikon täällä kun muori on matkoilla. Sisaruksia ovat meidän kissan kanssa. Aikoinaan ne samasta pentueesta otimme, että yhteiselon luulisi sujuvan?

Tähän saakka meidän kissa on saanut olla kukkona tunkiolla. Huomion keskipisteenä, vaikka toinen on joskus päiväseltään luonamme kyläillytkin. Kissamme on kuitenkin saanut kaiken sen huomion, silittelyn, paijauksen, minkä ihminen vain voi antaa, eikä kukaan ole syönyt sen ruokakupista, eikä myöskään käynyt sontimassa sen kakkapaljuun.

Kuinka kaikki voikaan muuttua yhdessä yössä?

Meidän kissalla on kupissaan aina ruokaa. Sitä laitetaan sille heti aamusta. Siis märkää purkkiruokaa, jonka se yleensä kokolailla syö heti aamulla? Jos ei ole nälkä silloin, popsii se sen siitä sitten päivän aikana. Toinen purkkiruokasatsi tulee sitten iltapäivällä. Napuja ja vettä sillä on kokoajan tarjolla.

Mutta mutta. Nyt taloon asteleekin toinen katti ja jää tänne vieläpä asumaan. Tuo rontti! Näin ei siis voi enää toimia. Rontti voi nimittäin käydä syömässä ne minullekin kuuluvat safkat? Paras kun pistelen itse kitaani kaiken tarjolle laitetun ruoan. Myös rontin kupista.

Kun toinen katti ajattelee juuri samoin, on kostonkierre valmis.

Ennen kissan kylään tuloa laskin ruokapuolen mielessäni lapsellisesti. Kaava meni näin: Jos yksi kissa syö määrän X, syö kaksi kissaa puolestaan 2X. Tämähän ei pidä sitten alkuunkaan paikkaansa. Ehkä vakituisesti yhdessä asuvien kissojen taloudessa, mutta ei kyläilevän kissan väliaikais-taloudessa. Eivät näet ole tottuneet toisiinsa ja epäluulo kalvaa molempia?

Kupit ammottivat kokoajan tyhjyyttään. Kulutus oli valtava. Jos ruokaa ei laittanut kuin määräajoin, kiehnattiin sitten jaloissa ja häntä pystyssä mouruttiin. Pakko oli nöyrtyä ja laittaa murkinaa tarjolle.

Päätin juonia, olla ovela. Kävin ostamassa halpaa markettikamaa, vaikka tiesin, ettei meidän kissa sitä syö. Mitä vielä. Johan maistui sekin. Kaksi suurta purkkia päivän aikana pistelivät. Mihinkähän mahaan lienee sekin mahtunut, ajattelin.

Tätä kesti sitten vain sen yhden päivän. Olivat yöllä puolestaan pirulaiset sopineet, että jos kumpikin tätä sontaa syö, saadaan syödä sitä sitten lopunaikaa. Jos taasen kumpikaan ei kuppiinsa koskekaan, saadaan kohta taasen kunnon murkinaa? No niinhän siinä sitten kävi. Pakko oli parin syömättömän päivän jälkeen palata kunnon eineksiin. Ei ollut luontoa pitää toisia nälässä.

Voittivat pirulaiset. Saattaa olla, että kissan päässä liikkuu sittenkin jotakin? En tiedä mitä, mutta luulen sen vahvasti liittyvän ruokahuoltoon?