Jyväskylän kahvigate paisuu kuin pullakahvitaikina

Keski-Suomea ravistelee kauhea kahviskandaali, oikea gate? Lehtiotsikko kirkuu: ”Jyväskylän Juhla-Mokka-selkkauksen uhrit voivat olla oikeutettuja korvaukseen?” Aiheesta on Peten saamien tietojen mukaan tulossa lähiaikoina tositapahtumiin perustuva elokuva, podcast on varmaankin kuunneltavissa jo nyt Yle Areenasta.

Erkki ajoi Haminasta asti turhaan ja sairastui odotellessaan aikuisiändiabetekseen, hoitoon-ohjausjonot kun ovat meillä liian pitkät. Jonkun päättäjän päätä vaaditaan pölkylle, Orpo jo tosin varattu omalle työmaalleen, säilyykö pää? Tätä tämä nyt on, kun perussuomalaiset pääsivät hallitukseen ja kaupasta saa ostaa nelosolutta, kirkuvat RKP ja kristilliset. Epävarmuus jäytää. Työntekijöiden huumetestaus saatava vihdoinkin ajan tasalle, tästä ei kauppias anteeksipyynnöin selviä. Erkin peräkontista löytyy rasiallinen pastilleja. Olisiko ollut muutakin asiaa Jyväskylään? Poliisi tutkii tapahtunutta samalla kun ohjaa liikennettä vitostiellä. Tutkinnanjohtaja asetettu syytteeseen lahjuksen ottamisesta: Henki haisee Tervaleijonalle?

Valtakunnantasolla asiat vissiin hyvin, vaikka suhteet sotaa käyvään itänaapuriin poikki jo toista vuotta, valtionvelka kasvaa leikkauksista huolimatta, rakennusalaa koettelee ennennäkemätön kriisi ja talous supistuu muutenkin ensivuodeksi?

Perkeleen Minimani minkä meille teki, Suomi on nähkääs kahvinjuojakansaa ja sille ei vittuilla?

Petri Kortelainen

Kirjoittajan ajatuksia enemmän osoitteessa: https://petenpakinat.blogi.net/blog/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu