Keski-ikäisen miehen synnytystuska

Niin kuin hyvin tiedossa on, keskustelevat naiset mielellään lapsista ja niiden hoitamisesta.
Lasta synnyttämätönkin nainen voi osallistua keskusteluun uteliaan kiinnostuneena, mutta vain ollessansa nuori tyttö. Synnyttäneet naiset kyllä hänelle mieluusti kertovat, millaista se sitten on kun vauva potkii mahassa, tai millaista on herätä keskellä yötä kello kolme imettämään. Mutta kuinka on jo iäkkäämmän keski-ikää lähestyvän ikäneidon laita, joka tuota elämän suurta tapahtumaa ei ole päässyt omakohtaisesti koskaan kokemaan, ja tuskin enää pääseekään? Hän ei neuvoja jakele.

Hän istuu naama norsunvitulla mykkänä sivussa ja toivoo, että joku vaihtaisi puheenaiheen äkkiä. Vaikka auton eturenkaiden asentokulmien merkitys ajokäyttäytymiseen märällä asfalttitiellä ajettaessa olisi mukavampi puheenaihe, kuin puhe tuon pienen toukan kehittymisestä osaksi tätä sekavaa maailmankaikkeutta. ”Kun Petterille pitäisi hankkia jo oma potta, kun ei tahdo enää vaipoissa pysyä”, tai kun ”Neea heittelee tuttipulloa lattialle ja koettaa karata syöttötuolista”. Pidät ajatuksesi ADHD:sta omana tietonasi. Sinulla on ulkopuolinen olo?

Minä jos kuka, tiedän tuon ulkopuolisuuden tunteen. Sillä minä olen mies, joka ei koskaan ole kokenut tuota miespuolisten henkilöiden kokemaa synnytystuskaa, aamuöisestä heräilystä puhumattakaan. Mies joka ei koskaan ole rakentanut edes yhtä taloa, on kuin nainen joka ei koskaan ole synnyttänyt lasta.

Ja minä olen sellainen mies.

Olen viisikymmentävuotias rivitalossa asuva mies, ja näin ollen olisin ensisynnyttäjäksi turhan iäkäs, mutta elän toivossa että joskus vielä minäkin saan tuntea tuon miehisen maailman suurimman ihmeen. Omin käsin tehdyn omakotitalon lämmön, ja sen järkyttävän suuren pankkilainan puristavan tunteen rinnassa. Se ei ole sydäninfarkti, mutta sekin kuulemma herättää öisin aina kolmelta.

Kyllä minä sen teoriassa tiedän, miten tuo homma tapahtuu, niin kuin tietävät myös varmaan ne kaltaiseni ikäneidotkin.

Toisin kuin lapsen synnyttämisessä, on talon synnyttämisessä hätäsektion mahdollisuus riistetty kokonaan pois. Siksi on tarpeellista selvittää syntymättömän talon paikka ja asento rakennuspiirustuksista tarkoin, ennen kuin alkaa ponnistamaan, ettei talo vaan lähde tulemaan väärin päin ja mihin sattuu.

Ponnistaa saa, kun rakennusvalvonta antaa luvan.

Perustuksista se alkaa. Ne kun tekee kunnolla, niin siihen on sitten tukeva alkaa kasaamaan kehikkoa pystyyn, ja näin sitten edetään aina vesikatteeseen asti. Eristeet ja tuulensuojalevyt tosimies napsii paikoilleen näppärästi. Välillä aina sataa vettä, tai muuten vaan vituttaa, mutta se kuuluu asiaan. Avuksi kannattaa palkata ainakin yksi asiansa osaava kirvesmies. Hän saa samalla toimia kätilönä. Perjantai-iltaisin otetaan  epiduraalipuudutus lievittämään kipuja. Pullo Koskenkorvaa poistaa samalla myös henkistä tuskaa ja ahdistusta, jota talon synnyttäminen viivästyessään väkisinkin aiheuttaa. Ympärillä pyörii kaikenlaista hoitohenkilökuntaa. On sähkömiestä, peltiseppää ja muuraria. Sinun on tunnettava ne kaikki, koska he synnyttävät sinun lastasi ja napanuorasi kiertää heidänkin kauttaan. Sinun on turvattava ravinnonsaanti heidänkin perheilleen.

Kun talo on sitten syntynyt ja varpajaiset vietetty, ei sinun tarvitse huolehtia imettämisestä ollenkaan. Talosi imee ihan itse. Se imee kaiken ylimääräisen ravinnon mikä sinulta ja perheeltäsi jää ylitse. Se imee sähkö- ja vesilaskun lisäksi vakuutus- ja hulavesi-maksut, kiinteistöveron sekä lämmityskulut. Ja ennen kuin talosi lähestyy rippikouluikää, alkavat pyörimään jatkuvat remontointikulut. Tapettia ja liisteriä ostetaan liukuhihnalta, mutta ihan ensimmäiseksi pamahtaa öljykattila. Se on polttimen kanssa helvetin kallis laitos hankkia, mutta ei läheskään yhtä kallis, kuin kylpyhuoneen uudet kaakelit. Viimeistään tuossa vaiheessa sinun tekisi mielesi katkaista viimeinkin napanuora lapseesi kokonaan ja muuttaa muualle asumaan, mutta vaimosi ei tahdo, koska puutarha on niin ihana. Ja sinä hoidat ja kastelet sitä puutarhaa.

Noin se tapahtuu, ei se sen vaikeampaa ole, on vain jäänyt antamatta itselle lupa ryhtyä moiseen puuhaan, ihan niin kuin on jäänyt antamatta sillä ikäneidollakin.  Mutta totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että rivitalossa asuessa olo on kuin kottaraisella, joka on löytänyt valmiin pöntön ja muninut munansa sinne.

Petri Kortelainen

Kirjoittajan ajatuksia enemmän osoitteessa: https://vitutsanovatanen.blogi.net/blog/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu