Konttorin Sirpan nimipäivä

Uraohjus Liimatainen prässihousuissaan matkalla konttoriin. Hän on konttorintyttöjen yhteinen lemmikki. Lipeväkielinen jutun kertoja, joka sutkauttaa siinä kohteliaisuuden kuin kaskunkin. Muistaa tuoda merkkipäivänä kukan tai kaksi ja kertoilee pikkutuhmia vitsejä vain perjantaisin, vähän ennen neljää. Hän on konttoripäällikkö.

Liimatainen on jo kauan juossut pakoon Stressiä. Se seuraa häntä varjon lailla joka paikkaan. Keväällä se käytti naamionaan tekoviiksiä ja irtopartaa, kesällä katseli häntä kiikareilla aidan takaa, mutta ei vielä tullut aivan iholle asti. Perkeleen takiainen, Liimatainen oli tulla hulluksi. Nyt sitä ei ole hetkeen näkynyt mutta luovuttanut se ei ole, siitä Liimatainen on aivan varma, ja oikeassa hän onkin.

Stressi ei ole tyhmä otus. Se tietää kohteensa elintavat ja -ympäristön. Se tietää missä hän asuu, missä hän työskentelee ja mitä harrastaa. Stressi on myös viekas, se osaa naamioitua, muuttaa ulkomuotoaan ja esiintyä väärällä identiteetillä. Se on kuin kameleontti joka vaihtaa väriään tarpeen mukaan. Se hiipii hiljempaa kuin hiiri, lyö lujempaa kuin norsu mutta se osaa myös kutittaa leuan alta, tintatakseen sitten turpaan oikein kunnolla ja hiipiäkseen jälleen pois. Melkoinen veitikka on siis Stressi.

Eipä tiennyt uraohjus Liimatainen Stressin lopettaneen perässä juoksemisen. Edestä päin oli pirulainen päättänyt hyökätä, ja siksipä olikin asettautunut konttorin kulmalle väijyyn, aseenaan tervalle tuoksuva pitkävartinen puunuija. Sillä kun päähän pätkäisee, niin oikee siinä ukko kuin ukko, tuumii Stressi.

Liimatainen kävelee autuaan tietämättömänä häntä vaanivasta vaarasta ja viheltelee hyväntuulisena tullessansa konttorin pihamaalle. Nelosen ratikka on jättänyt hänet hetkeä aiemmin pysäkille, ja kävelymatka on juuri sopiva. Siinä kerkeää mukavasti orientoitumaan työfiilikseen. Takki on rennosti olkapäällä ja salkku heiluu kädessä. Ette usko miten moinen näky sitten jurppiikaan Stressiä, sillä se vaatii uusia uhreja kuin mielipuoli.

-Loppuu se viheltely kohta…

Liimatainen lähestyy konttorin kulmausta kääntyäkseen pääsisäänkäynnin luokse johtavalle käytävälle, kun Stressi kohottaa puunuijan päänsä yläpuolelle tarkoituksenaan kumauttaa kulman takaa esiin astuvaa Liimataista kaksin käsin ja kunnolla, suoraan kupoliin.

Samassa Liimatainen huomaa konttorin kivijalan juurella kasvavan kauniin valkeita, pitkävartisia päivänkakkaroita ja hypähtää poimimaan niitä pienen kimpun. Nuija lähtee liikkeelle kuin raketti ja ohittaa hänen päänsä vain millimetrien päästä, iskeytyäkseen murskaksi betoniseen pihakäytävään.

-Perkele, ohi meni, toteaa Stressi.

Liimatainen nousee ylös kimppu päivänkakkaroita käsissään, nuuhkii niitä syvään ja toteaa ääneen.

-Tänään on Sirpan nimipäivä.

+1
Petri Kortelainen

Kirjoittajan ajatuksia enemmän osoitteessa: https://petenpakinat.blogi.net/blog/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu