Köyhyys antaa sisältöä elämään

Kun ihminen vapautuu työelämän velvollisuuksista, muodostuu hänen ympärilleen tyhjiö jonka täyttäminen vaatii uudenlaista sisältöä elämään. Joku hankkii itselleen koiran, toinen alkaa liikkumaan ja yksi tarkkailee naapureitaan mutta täytettä elämäänsä janoaa kuitenkin jokainen.

Itsekin olen tuskaillut tyhjän panttina olemisen kiroissa, kun tekemisen puute toisinaan vaivaa. Netti ei jaksa enää kiinnostaa entiseen malliin, television päivätarjonta kulminoituu Ansa Ikosen kuluneeseen naamatauluun ja eilisiin uutisiin. Lenkkipolulle en enää kykene ja suksiin ei saada riittävästi jäykkyyttä. Koiraa en voi hankkia kun kissa kiipeää seinälle ja naapurin tekemiset eivät minua kiinnosta, huvittavat kyllä- siispä muunlaista sisältöä on elämään katseltava.

Ilokseni olen huomannut, että elämääni vääjäämättä ja väkisellä astunut köyhyys on ottanut ja täyttänyt tuon tyhjiön kaupan tarjouslehtien lukemisen muodossa. Kaksi kertaa viikossa laatikko pursuaa mainoslehtiä, jotka kirkuvat toinen toistaan mehukkaampia tuotteita alennetuin hinnoin. Ja voi sitä ilon ja onnen päivää kun posti tuo tullessaan irti leikattavia tarjouskuponkeja. Kieli keskellä suuta, tarkemmin kuin laserleikkuri minä irrotan ne toisistaan. Minä olen ostanut Infosta oikein erikoisterävät sakset sitä varten. Olivat nähkääs siellä tarjouksessa.

Kerran leikkasin irti kaikki Juhla Mokka-kupongit ja palautin ne kauppaan. Säkillisen sain sillä kertaa kahvia ja kun rahani eivät riittäneen enää maitoon, niin mustana jouduin kaiken juomaan. Hesburgerin kuponkejakin minulla on vino pino, roskaruoan ystävä kun en ole. Leikannut olen ne kuitenkin kaikki irti ja saat niitä minulta jos tahdot. Päivin Parturiliikkeeseenkin on -50% alennuskuponki odottamassa, josko tukka päättäisikin vielä alkaa kasvaa?

Taannoin oli kauppahallissa silakka niin halpaa, että taksilla täräytin hakemaan sitä, kun oma auto oli huollossa. Oli pahus vie vaan päässyt loppumaan. Minä kun koetan syödä silakkaa sen ympäristövaikutusten vuoksi. Se vähentää Itämeren rehevöitymistä ja sitä myöten sinilevää. Silakan syönti on siis ekoteko, vaikka sitten ajelisikin joskus taksilla turhaan.  Tiedättekö muuten, että kotimainen kala on niin suolaisen kallista, ettei sitä itse kalaan tarvitse enää lisätä. Vain norjalainen kala kaipaa suolaa maistuakseen.

Huomenna on sitten lihapiirakkapäivä. Ovat nähkääs Lidlin paistopisteessä tarjouksessa. Nakit niiden väliin haen plussakortilla Cittarista. HK:n Aito Nakkia en niin halvalla ole hetkeen nähnyt myytävänkään. Ärsyttää vain kun sinappia ei saa koskaan mistään huojennuksella. Niissä kun on niin pitkät päiväyksetkin, että ostaisin monta tuubia kerralla.

Atrian Atrilli on aina jossain kaupassa tarjouksessa mutta sitä ei syö naapurin Oskukaan. Häntä luimussa käveli vain koppiinsa kun sille kerran tarjosin. Kannattaa siis laittaa euro enemmän ja ostaa kunnon makkaraa itselleen, sitä mieltä on myös Osku.

Myös päiväysvanhojen tuotteiden bongailu kuuluu valistuneen köyhän miehen edistyneeseen elämäntapaan. Joskus siinä voi tehdä uskomattomiakin löytöjä. Jotkut liikkeet kun laittavat alennustarrat jopa viisi päivää ennen parasta ennen päiväystä. Silloin se jääkaappi pursuaa ja sitten syödään viisi päivää samaa safkaa. Kerran jouduin tuorejuustoja jo jakamaan ystäville, se kun ei taida tykätä pakastamisesta? Leipä ostetaan kuitenkin aina tuoreena, niin pihi ei saa olla että tarraleipään sortuu.

Kaupassa käydessäni minulla on aina mukanani rottinkinen kori. Muovipussia en osta juuri koskaan, mikä tapa erottaa minut nuorisosta. Ne kun ottavat muovipussin yhdelle purkille maitoakin. Toki sen voi varmaan aistia olemuksestanikin, etten taida mikään varhaisteini muutenkaan olla mutta maailma hukkuu kuulkaa roskaan, ja eritoten muoviin. Ihminen syö viikossa n. pankkikortillisen verran muovia. Minä en aio sitä mutustella. Minua ette näe jonottamassa muoviämpäriä, vaikka ilmateeksi saisin. Sinkkisanko onkin sitten jo toinen juttu. Siinä kun ei ole mitään synteettistä ja sekin kestää aikaa. Mikähän kauppaketju ottaisi vinkistä vaarin?

Päiväsaikaan kun kaupassa asioi, niin ei voi välttyä kohtaamasta eläkeläisiä. Siinä vasta on v-mäinen ihmisporukka. Etuilemassa joka jonossa kun omaa vuoroa ei malteta odottaa ja jos tarjouskoriin tuodaan täydennystä, niin kyllä turvavälit unohtuvat. Kaikki sylttysukat ryntäävät susilauman lailla päälle ja repivät tavarat toistensa käsistä. Kaupan hintatason he määrittävät sen mukaan, paljonko siellä maksaa maito, muu on yhdentekevää. Maitoa heillä kuluu viikossa arviolta litra, että silleen. Eivätkä he käytä edes saksija, vaan repivät irti ne kuponkinsa. Omituista porukkaa.

Jaa, mistäkö eläkeläisen sitten tuntee? No hiusten väristä ja siitä että ne etuilee.

Petri Kortelainen

Kirjoittajan ajatuksia enemmän osoitteessa: https://vitutsanovatanen.blogi.net/blog/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu