Kun Huttusen Jaakolta traktori karkasi

Huttusen Jaakko oli juhannusviikolla käynyt maamiesseuralta kenttäsirkkeliä lainaan hakemassa. Aatellut, että sahaa ne talviset pöllit lautatavaraksi, niistä kun saa tänä päivänä varsin hyvän hinnan. Jaakko oli näet tammikuun pakkasilla hakannut metsästään melko läjän pölliä ja ajanut ne roudan aikaan tien varteen.

Laatikaisen Tauno oli aikoinaan raivannut perunamaansa viereen sellaisen metsäaukon, jonka oli sitten lanalla vetänyt soran kanssa kovaksi maaksi. Eräänlaisen varikkoalueen tehnyt siis itselleen, rakentanut siihen pari aittaakin kuin varastotilaksi. Siinä on muidenkin hyvä ollut tukkejaan laudoiksi sahata ja siihen se Jaskakin oli nyt sirkkelinsä tuonut.

Sattuipa kuitenkin niin, että Jaakon ajaessa traktorinsa sirkkelin eteen ja vetäessään käsikaasun päälle, tarkoituksenaan lähteä voiman ulosottoa kiinnikytkemään, oli pirulainen epähuomiossa potkaissut polvellaan pykälän silmään.

Traktori nytkähtänyt hieman, takapyörät kuopaisseet puolikierrosta tyhjää ja kone tryykännyt täyttä vauhtia matkaan kuin pillastunut hevonen. Jaakko katsonut huuli pyöreänä sen menoa pitkin Taunon pottumaan reunaa kohden metsää. Jokainen, jolta traktori on kerran karannut, tietää että ne ensimmäiset sekunnit ovat ne ratkaisevat. Jaakko vain katsonut, kait se nyt kohta pysähtyy, mutta mitä vielä.

Traktori oli mennyt pellon sarkaa aikansa, kunnes eturengas oli törmännyt johonkin multapaakkuun. Siitä ohjaus hieman heilahtanut ja kone poukannut ojan kautta itsensä metsäautotielle ja sitä myöten huristanut esteettä Jaakolta karkuun. Silloin Jaska tajunnut tilanteen. Jumalauta, aamulla tankkasin tynnyristä tankin täyteen polttoöljyä. Sehän käydä pätköttää sillä viikon? Äkkiä perään!

Jaakko ampaissut salamana traktorinsa perään, mutta liian myöhään. Kone oli ehtinyt jo ottaa etumatkaa sen verta, että hellittää oli Jaakon pitänyt. Ei sitä enää juoksemalla kiinni oteta. Mennyt mikä mennyt.

Jaakko oli kävellyt kotiinsa odottelemaan, josko vaikka puhelin pirahtaisi, hänen traktorinsa kun Kiuruvedellä kyllä tunnettiin. Kyllä sen kohta joku näkee ja karkulaisen kiinni ottaa kuin koirankin, ajatteli Jaakko mielessään, mutta eipä soittoa kuulunut. Ei puhelin pirissyt.

Meni jo kolmatta päivää eikä karkulaisesta kuulunut mitään, ei tainnut jäädä kylille rinkiä pyörimään, tuumi Jaakko synkkänä mielessään? Menipä hän siinä epätoivon vimmassaan kuitenkin avaamaan radion. Oli perjantai-iltapäivä ja Esko Riihelän Liikenneradio vielä voimissaan. Kohta jo sinne soittaa joku hätääntynyt kuulija joka paniikinomaisella äänellä koettaa kertoa kun epäili nähneensä Kemin moottoritiellä traktorin puskemassa täyttä höyryä ilman kuljettaa?

-Menee vielä Haaparannan puolelle ja aiheuttaa kansainvälisen selkkauksen, sanoi ukko hädissään?

Riihelä kehotti kuuntelijoitaan varovaisuuteen. -Tuollainen traktori saattaa olla vaarallinen kuin talviuniltaan herätetty karhu, hän vielä korosti?

Kemin poliisissakin oli radiota kuunneltu. Sieltä lähti kohta partioautoja kohden moottoritietä solkenaan. Myös Tornion poliisi sai virka-apupyynnön. Kohta oli koko Lapinläänin pelastuslaitos hälytysvalmiudessa. Ounasvaaran paliskunnan paras suopunkinheittäjäkin oli hälytetty pois kairoilta virka-aputehtäviin, nyt ei jouda hillasoilla pyörimään. Myös Riihelä kurvasi autollaan paikalle ja alkoi selostaa tapahtumaa suorana lähetyksenä. Televisiokameroita roudatiin helikopterilla Helsingistä.

Kemin keskusta ohitettiin kuitenkin hyvässä järjestyksessä poliisin ohjatessa liikennettä. Vain kerran joutui joku kesäretkellään oleva päiväkotiryhmä hyppimään ojanpohjalle traktorin huristaessa hirveää kyytiä päin punaisia. Onneksi ohjaajalla oli pilli suussaan ja lapset opetettu maastoutumaan? Näytti kuin traktori pyrkisi päin Torniota, mutta pian Keminmaan jälkeen se kääntyikin yllättäen Rovaniemelle johtavalle tielle kuin jonkun ohjaamana. Matkaa sinne oli reilu satakilometriä, niinpä Rovaniemen poliisille jäikin aikaa varustautua. Se asetti Niskanperän siltaa ennen kaksi piikkimattoa tielle ja vielä valtavan betoniporsaan.

Traktori tulla jyräsi pitkin pikitietä musta savu piipustaan tupruten. Se puski kuin härkä läpi piikkimattojen hidastamatta edes nopeuttaan. Betoniporsaan se sinkosi edestään Kemijokeen kuin kaarnanpalan. Nappisilmäinen lapinpoliisi risti kätensä ja luki Ave Mariaa mielessään.

Traktorilla oli kuitenkin edessään ohittamaton este. Näkkäläjärven Aslak oli nimittäin ehtinyt suopunkeineen sillankupeeseen. Hän pyöritti kuin paraskin rodeomies lassoaan päänsä päällä. Rodeomiehellä on raakaa voimaa, mutta Näkkälärvi teki tuon saman poromiehen notkeudella. Lanteet pyörivät suopunkin tahtiin kuin sambakarnevaalien tähtösillä.

Lasso lensi ilmassa, se kiristyi tyhjänä huutavan hytin ympärille kuin tarkkaan tähdätty suopunki viimekeväisen vaatimen kaulalle. Näkkäläjärvi oli kiinnittänyt köyden toisen pään jo siltapilariin. Köysi kiristyi. Se sai traktorin takapyörät sutimaan. Salamana hän syöksyi saaliinsa kimppuun kuin poroerotusta tehdessään. Hyppäsi hyttiin ja käänsi ratista etupyörät kohden ojaa. Köysi antoi periksi ja saalis kellahti ojan pohjalle, siitä kyljelleen vastapenkkaa vasten. Sen matka katkesi siihen. Kone sammui, peto oli pysäytetty.

Lukuisat olivat ne selkään taputtelijat, jotka Pohjahovin tanssisalissa Näkkäläjärven ympärillä pyörivät. Kaljaa tuotiin prikkakaupalla pöytään. Joku Huttunen Kiuruvedeltä kuulemma tarjoaa? Poliisi kehui iltauutisissa itseään ja ylisti ripeää toimintaansa. Arvi Lindin naamataulu oli vakava, mutta Aslak Näkkäläjärvi ei turhia murehtinut. Nyt oli aika rentoutua ja nauttia illan antimista. Tiedä koska taas poromies virkatehtäviin joutuu?