Maailmanhalaajan matkassa

Maailmanhalaaja ja Hevoskuiskaaja päättivät taannoin lähteä vaeltamaan pohjoisen tiettömille taipaleille, tarkoituksenaan patikoida kauniissa luonnossa ja keskustella tämän päivän maailmaa vaivaavista ongelmista.

Katsokaas, kun kumpainenkin tunsi suurta harrastetta filosofiaan, ja nykyinen maailmanmeno huolestutti heitä kumpaakin.

Aikansa vaellettuaan ja pienen tunturipuron löydettyään he aprikoivat, tuskinpa löytyy somempaa sijaa tästä luonnonkauniista tunturista, mihinkä vaatimaton reissumies voisi majapaikkansa pystyttää. Niinpä he nikkaroivatkin telttansa raikkaana virtaavan, kirkasvetisen puron varrelle asumakuntoon. Pesivät siinä kasvonsa ja matkasta hiestyneet kainalonsa, alkaen sitten orientoitua illanviettoon.

Pian kaverukset istuivatkin nuotion äärellä iltaa, siemaillen paikallisen marketin heille myymistä kertakäyttömukeista himpun verran kalliimman puoleista konjamiiniä, mitä ei myydä kuin marmorilla päällystettyjen käytävien varsilla, kaukana katulampun alla. Yhdessä he katsovat tunturin taakse vajoavaa ilta-aurinkoa, samalla ihastellen pohjoisen taivaankannen kaiken lumoavaa kauneutta. Ilta oli kerrassaan upea, eikä sääskiäkään siitä edes puuttunut.

Hevoskuiskaaja rykäisee kurkkuaan puhtaaksi parikin kertaa, hänen mieltään näet askartaa kysymys. Siksi hän tänne asti oli tullutkin, ja sen aika olisi nyt. Mitenkä tuonkin sille taasen esittäisi, ettei se ymmärtäisi väärin?

Kysyy sitten matalalla äänellään Maailmanhalaajalta, edes kunnolla vastausta siihen odottamatta:

-Mikä vittu tätä maailmaa oikein vaivaa?

Maailmanhalaaja pysyy pitkään vaiti. Tuijottaa kaukaisuuteen, kaivaa sitten etusormella sieraintaan ja heittää toisella kädellä parisen kalikkaa hiipuvalle hiillokselle.

-Sanopa kerrankin sinä, kuomaseni.