Pyydänpä anteeksi minäkin
Niin kuin kaikki mediaa seuraavat varmaan ovat panneet merkille, on päivän ilmiöksi muodostunut jonkun puolesta loukkaantuminen, sekä anteeksi pyytäminen. Mitään kun ei oikein uskalla julkisesti enää mennä sanomaan, sillä joku huomaa kuitenkin ja loukkaantuu siitä, että tulit sanoillasi loukanneeksi jotain helvetin kulttuuria , kansanyhteisöä taikka ihmis- tahi ikäryhmää.
Joku, jolla ei suoranaisesti ole asian kanssa minkäänlaista tekemistä, muuta kuin nostaa tapahtuneesta helvetinmoinen meteli. Olipa niin taikka näin, mutta sinut tullaan lynkkaamaan sanojesi takia julkisesti, vaikka itse asianomaiset eivät välttämättä ole sinua tuomiolle olleet edes vaatimassa. Media ja sen pitämä mekkala tuomitsee sinut kuitenkin joka tapauksessa, eikä sinulle jää muuta vaihtoehtoa kuin pyytää julkisesti anteeksi taholta, jota sinun sanoillasi väitetään loukanneen. Ja herranjumala, niitä pyytäjiä riittää tässä maailmassa.
Norjan opetusliitto on nyt päättänyt pyytää anteeksi saamelaisilta- ja metsäsuomalaisilta lapsilta kovaa kohteluaan ja tekemiään vääryyksiä norjalaisissa kouluissa joskus vuonna kirves ja kivi. Saamelaisilta pyysi anteeksi jo aiemmin pääministeri Sanna Marin, joka pahoitteli hallituksensa vitkastelua saamelaiskäräjälain uudistuksen yhteydessä. Saamelaisilta pyysi anteeksi myöskin kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius aikoinaan TV:ssä esittämiään saamelaisketsejä, sekä samalla kertaa myös romaniyhdistykseltä samanaikaisia romanisketsejä. Lisäksi Petelius pyysi anteeksi laiminlyöntiään kansanedustajana olla ilmoittamatta saamiaan tekijänoikeustuloja Tässä hän vetosi inhimilliseen unohdukseen. Piispa Jukka Keskitalo sen sijaan kehotti taannoin kirkkoa instituutiona pyytämään saamelaisilta anteeksi kirkon aiempia pyrkimyksiä sulattaa saamelaiskulttuuri valtaväestöön.
Presidenttiehdokas Olli Rehn taasen pyysi menneellä viikolla anteeksi Suomen Albinismi-yhdistykseltä lehtihaastattelussa heittämäänsä albiino-vitsiä, ja kertoo sen olleen hyvän maun vastainen. Valtiovarainministeri Riikka Purra puolestaan pyysi anteeksi vanhoja Facebook-päivityksiään, jotka joidenkin tulkintojen mukaan on tulkittavissa rasistisiksi ja maahanmuuttajia loukkaaviksi kannanotoiksi. Tässä vain pintapuolinen raapaisu viimeaikojen anteeksi pyynnöistä, mitä lehtien palstoilla on nähty. Listaa voisi jatkaa liki loputtomiin, jos Googlen apuun turvautuisi.
Vaikka Pete yleensä koettaakin elää itsenäistä elämää trendien ja muotivirtausten ulkopuolella, ei hän tässä asiassa halua olla pekkaa pahempi. On siis tullut aika pyytää anteeksi minunkin ja liittyä näin tuohon katumusta tuntevien suurenevaan joukkoon.
Anteeksi Pasi, että pissasin aamupalamuroihisi ollessamme kesäleirillä vuonna 1982. Se oli ilkeä ja katalasti tehty temppu, enkä enää toimisi samalla tavoin, vaikka se minua vielä niin helvetisti naurattaakin.
Kommentit (0)