Saksa, Ranska, Englanti ja nainen

Kerran kesällä, korjatessani polkupyörää pihalla, tuli siihen luokseni naapurin pikkunassikka koiraansa taluttaen. Katseli aikansa touhujani, kunnes sopersi jotain siansaksaa koiralleen ja lähtiessään ylpeänä totesi minulle, että hän se puhuu koiraa.

Jäin mietteissäni katsomaan tuon vesselin menoa, kuinka tärkeän asian tuo epeli nostikaan esiin. Taito puhua ystävänsä kanssa samaa kieltä, ei ole merkityksetön taito tässä hullussa maailmanmenossa, jossa kaikenlainen sosiaalinen yhteydenpito on tyystin kohta annettu langattomien laitteiden yksinoikeudeksi.

Itseni ei tarvitse toki koirien kieltä osata, koiraa kun en omista. Talossa asuu kyllä kissa, mutta hänen kanssaan tulen toimeen ilman yhteistä kieltäkin. Hän kun osaa tulla puskemaan minua päällään, kun hänellä on nälkä. Mitään muuta asiaa hänellä ei minulle koskaan olekaan. Voisinpa luonnehtia häntä jonkinasteiseksi individualistiksi, jonka ei tarvitse kerjätä ympärillä olijoiden hyväksyntää, tullakseen itsensä kanssa toimeen. Hän kyllä pärjäilee, kunhan kupissa vain on ruokaa.

Mutta entäpä se nainen joka asuu meillä? Kuinka saisin hänen kanssaan muodostettua jonkinasteisen kombinaation, jossa molemmat yksilöt puhuisivat samaa ja yhteistä kieltä.

Kerran, valmistautuessamme ystäviemme uudenvuodenjuhliin, vaimoni totesi minulle: -Koetapa sitten illalla olla kännissä. En aivan tarkkaan osaa sanoa, mitä hän tuolla lauseellaan tarkoitti, mutta sen verran minä ymmärsin, että illalla ei kannata olla kännissä, jos suhteet meinaa säilyttää tuohon meidän talouden hallitsijaan.

Voisiko minullakin olla kyky oppia puhumaan naista?

Naisen kieli on vähän niin kuin englanninkieli. Siinähän sanat kirjoitetaan eritavalla, kuin miten ne lausutaan. Naisessa taasen lauseet tulee ymmärtää eritavalla, kuin miltä ne korvissa saattavat kuulostaa. Kaiken lisäksi sanotun sanan, ja korvissa kuullun välinen epäsuhta on joka jumalan kerta erilainen, joten mitään yleispätevää kaavaa ilman muuttujaa ei näin voida soveltaa. Jää siis kuulijan vastuulle ymmärtää, mistä tällä kertaa tuuli puhaltaa ja miten mikäkin asia tulkitaan.

Naisen kielelle ominaista onkin, että on epäolennaista mitä sanotaan, olennaista on vain se, mikä sillä kertaa jätetään sanomatta mutta kuitenkin todellisuudessa juuri sitä tarkoitetaan. Miespuolisen kuulijan tehtäväksi jääkin yleensä suodattaa tuo epäolennainen pois, ja kaivaa lapiolla esille se olennainen, mitä sillä kertaa tarkoitettiin.

Ymmärsitkö?

Englannin kielessä sanojen opettelua sentään helpottaa se, että on olemassa lukuisia Englantia käsitteleviä sanakirjoja, mistä itsekukin voi opiskella sanojen merkitystä. Naisen kielessä tällainen Suomi-Nainen-Suomi sanakirjan kokoaminen olisi turhan haasteellista, yksilöistä johtuvien eroavaisuuksien johdosta. Kukin nainen kun puhuu omaa kieltään, paitsi silloin kun ne keskustelevat keskenään. Silloin he puhuvat jonkinlaista yleismaailmallista naisenkieltä, jonka suomentaminen selkokielelle lienee turhan uskaliasta? Sitä pitää koettaa vain ymmärtää, vaikka ei siitä yhtään mitään ymmärtäisikään.

Niin kuin kaikki Peteä hyvin tuntevat tietää, on Pete aina ollut varsinainen kielinero. Saksa, ranska ja englanti sujuvat kuin vettä vaan, seuraavaksi todennäköisesti alkaan pänttäämään päähäni naista. Tosin, se koirankieli saattaisi olla helpompi rasti, sillä oppihan se naapurin naperokin sen. Naisesta ei niinkään voi mennä takuuseen?