Suomalaisen alkoholipolitiikan ihmeelliset lonkerot

Kyllä se viina onkin vaikea asia meille suomalaisille. Helvetinmoinen kädenvääntö piti käydä, että nelosoluet aikoinaan saatiin ruokakauppoihin.

No, mitä siitä on sitten seurannut?  Ei yhtään mitään.

Jos kolmosoluella laittoi itsensä ennen sekaisin, niin nelosolutta pitää nykyään ottaa sitten yksi pullo vähemmän. Siitä ei velli ole paljon vaalennut, mutta vuosikausia siitä sai eduskunta väitellä kuin viidennestä ydinvoimalasta aikoinaan, tai homoavioliittojen sallimisesta konsanaan.

Nyt on taasen polemiikki päällänsä väkevistä oluista ja siideristä, nekin kun halutaan ruokakauppojen hyllyille. Joo, ne hyväksytään kyllä, mutta lonkeroa ei. Se kun ei ole käymisteitse valmistettu tuote, vaan kuuluu ns. limuviinoihin, jotka eduskunta kielsi jokin aikaa sitten. No, tavallaanhan asia näin onkin, mutta olisi jo luullut lonkun vakiinnuttaneen asemansa suomalaisena ”mietona” seurustelujuomana, ja kuuluvan samaan perheeseen siiderien sun muiden kaljatuotteiden kanssa.

Lonkerohan keksittiin Helsingin olympialaisiin nopeasti jaettavana ”paukkuna”. Giniä ja greippilimsaa valmiiksi pulloon sekoitettuna, niin tarjoilu oli nopeaa. Jotenkin Petestä tuntuu, että jos lonkero olisi keksitty ja kehitetty maailmalla, vaikkapa keski-Euroopassa, niin lupa väkevien lonkkujen myyntiin olisi kolahtanut plakkariin samalla kertaa. Me kun ei oikein osata täällä pohjantähden alla arvostaa meidän omaa kulttuuriamme, ja koska Martti Luther vielä uskonpuhdistuksessaan meille kristityille sai tuon alkoholin ehtoollisviinipäissään synniksi sepitettyä, niin tokkopa lonkerolle puolustajia kylliksi riittää? Sillä Jumalanpelko jos mikä, asuu meissä rahvaissa syvällä sielun syövereissä.

Vai olisiko kyse sittenkin siitä, että viinanvastustajille pitää antaa jonkin verran poliittista siimaa, että saavat tupailloissaan äänestäjilleen kehua ansioitaan suomalaisten alkoholinkulutuksen suitsijoina tässä vapaamielisten renttujen luvatussa maassa, missä Turmiolan Tommi houkuttelee meitä oksallaan tuhon tielle astumaan.

Niin merkittävästä asiasta taas kiistellään?

Petri Kortelainen

Kirjoittajan ajatuksia enemmän osoitteessa: https://petenpakinat.blogi.net/blog/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu