Suomalaisen miehen juhannustaika

Bonfire in midsummer feast in Finland

Juhannuspäivän varhainen aamuhetki, kun aurinko vasta aloittaa nousuaan, on yleensä suomalaiselle miehelle se hetkistä kaikkein herkin. Silloin saa hän riisua sen henkisen kravatin kaulastaan, joka on kuristanut hänen kurkkuaan läpi pitkän synkän kaamoksen.

Naama nokisena hän raapii itseään rannalla, vielä hiilloksella hehkuvan kokonpohjan vieressä munasillaan, katse suunnattuna kaukaisuuteen. Aamu-usvan nousu luo järven pintaan aavemaisen verhan. Tuhansien hyttysten muodostama legioona imee himokkaasti hänen Koskenkorvalla aateloitua vertaan. Eivät ole selväpäisiä hyttysetkään tällä rannalla.

Silmät ymmyrkäisinä, katseen harittaessa eri suuntiin, tukka takussa ja pörhöllään, hän päättää huutaa itse Perkelettä avukseen poistamaan tuon tuskan hänen sielustaan, joka sinne talven pimeinä kuukausina on uskaltautunut pesimään, ja yrittää nyttemmin asettua muka taloksi.

-Aaaauuuuuuuuuuu, aauuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu!!!

-Kuuluuko?

Tyyni järvenselkä juoksuttaa ääntä eteen päin ja pian jo Perkele vastaa kaikuna huutoon:

-U-uuuu, u-uuuuuuuu!

Rantavesi heijastaa miehen sänkipartaisen naaman kuvan, jonka ylhäältä tippuva räkäklimppi äkkiä rikkoo.

-Vastasihan se perkele, tuumaa hän ja kulauttaa pullon pohjan tyytyväisenä kurkkuunsa.

Taas jaksaa toimistossa talven….

Petri Kortelainen

Kirjoittajan ajatuksia enemmän osoitteessa: https://vitutsanovatanen.blogi.net/blog/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu