ESPOOTA PITÄÄ SUUNNITELLA INHIMILLISESTI

Viime aikoina on ollut paljon puhetta Espoon yleiskaavasta, ihan syystäkin. Onneksi yhteydenotot poliitikkoihin ovat johtaneet siihen, että kaavaa ollaan monilta osin parantamassa.

Espoon ongelma on se, että sillä on voimakas väestönkasvu ja samanaikaisesti hajanainen rakenne. Omakotitaloalueet joutuvat tällöin kovan paineen alle, kun kerrostaloja halutaan kaavoittaa lisää kasvavalle väestölle. Kaavoituksessa olennaista ei ole vain se, onko talossa 1, 2 vai 12 kerrosta, vaan siitä, sopiiko talo kokonaisuutena paikalleen, onko se tehty arkkitehtonisesti katsoen huolella (esim. rapattu julkisivu eikä elementtien saumoja näkyviin). Lisäksi asuntopoliittisesti merkittävää on, onko kyseessä vuokratalo vai ns. kovan rahan asumista.

On selvää, että vuokra-asuntoja täytyy olla, mutta ne tulisi rakentaa säilyttäen maltillinen mittakaava, huomioiden rakentamisen laatu ja myös liikenneyhteydet. Vuokratataloissa ongelma on usein, että niihin on valtava kysyntä, mutta määrä on riittämätön. Siksi asuntoja pitäisi tarjota Espooseen työhön tuleville ihmisille, ei esimerkiksi pakolaisille ja turvapaikanhakijoille.

Kaupunkirakennetta ei pitäisi levittää liikaa, vaan jättää selkeästi viheralueet rajatuiksi, sijoittaa maltillista kerrostalorakentamista hyvien joukkoliikenneyhteyksien varteen ja samalla huolehtia myös omakotitaloalueiden tie- ja syöttöliikenneyhteyksistä.

Yhtälö on todella vaikea, sillä Espoossa on kova nälkä kasvaa. Nopeasti tarkasteltuna Espoo vaikuttaa alueelta, jossa taloja on mäiskitty sinne tänne ilman mitään kokonaissuunnitelmaa. Usko ikuiseen kasvuun ja maahanmuuttoon jyllää. Kasvua, kasvua ja kasvua. Mutta, minne, miten, kenen haitaksi ja kenen rahoilla?

Eikö ole erikoista, että vaikka jopa kokoomuslainen kaupunginjohtaja on kiinnittänyt jo kaksi (!) vuotta sitten huomiota maahanmuuton ongelmiin, kaikuu se kuuroille korville.

Espoo velkaantuu, slummiutuu ja muuttuu rähjäisemmäksi kovaa vauhtia. Tätäkö haluamme?

https://www.hs.fi/kaupunki/espoo/art-2000006022665.html?fbclid=IwAR2wS1ZdQmXGCJgagkA_hBtGwDRbZ1nSwi5M8hZOWzcDt8fjOGKxipkIYqo

0
pia polviander
Perussuomalaiset Espoo
Ehdolla kuntavaaleissa

Tervehdys,

haluaisin kertoa Sinulle sanasen pari itsestäni. Ensin tärkein. Olen kahdeksan lapsen äiti ja kolmen lapsen isoäiti. Olen elänyt suuren elämän, sillä jälkikasvuni on opettanut minulle enemmän kuin mikään.

Elämääni kuuluu elämää, eli suuria onnistumisia ja kitkeriä epäonnistumisia. Kaikesta olen ottanut opikseni.Elämää oppii elämällä, ei vain lukemalla. Ikää minulla on 53 vuotta.Minulla on sisua kuulemma pienen kylän verran. Lähipiiri ja perhe tuntevat minut empaattisena ja iloisena tehopakkauksena.Huumorintajua ja pilkettä silmäkulmassa riittää.

Asun Espoon Kivenlahdessa, kotoisin olen Tampereen Tesomalta. Espoosta on tullut minulle koti, jonne olen tullut jäädäkseni. Olen asunut Espoossa vuodesta 2017 olen sopeutunut Espooseen enemmän, kuin hyvin.
Espoo ja espoolaisten asiat ovat minulle tärkeitä. Yhdessä voimme saada Espoon takaisin.

Kuulun Espoon PS:n hallitukseen vuonna 2021.Olen ollut perusjäsen vuodesta 2013

Minua tutut ja vähän tuntemattomatkin kuvailevat näin:

"Pia tulee erilaisten ihmisten kanssa toimeen, on avoin ja sosiaalinen"
"Lisäksi Pialla on hyvä organisointikyky. "
Olenkin helposti lähestyttävä ja rehellinen sitkeä puurtaja. Olen tiedonjanoinen ja haluan oppia uutta.

Minulla on kokemusta perheyrityksessä toimimisesta, markkinoinnista, puhumisesta, kirjoittamisesta sekä sisällön tuottamisesta. Tällä hetkellä jatkan itseni kehittämistä opiskelemalla sosiaali- ja terveysalaa.
En ole politiikassa kuin yhdestä syystä: Kunnan asukkaiden hyvinvointi on tärkeää. Jotta hyvinvointia voidaan jakaa, täytyy priorisoida rahankäyttöä ja keskittyä olennaiseen. Maailmanparannuksen ja moraaliposeerauksen jätän muille. Vain vastuullisella, suomalaiset etusijalle asettavalla politiikalla voimme turvata hyvinvoinnin vauvasta vaariin.

Uskollisesti, rehellisesti ja vilpittömästi haluan näitä tavoitteita edistää.

Vielä olen toisinajattelija Espoosta, mutta äänestämällä minua ja perussuomalaisia voit tehdä järkilinjasta valtavirtaa.

Kiitos, että luit. Olen tavattavissa, tule juttelemaan. Otetaan Espoo ja Suomi takaisin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu