Kannanotto nato-keskusteluun

Lisäisikö liittyminen natoon Suomen turvallisuutta? Luultavasti ei. Vapaana kansakuntana tietysti voimme liittyä vaikkapa Aseaan tai Afrikan yhteisjärjestöön, mutta kai meidän pitää ajatella sitä mikä on meille eduksi tai hyödyllistä. Viime aikoina on ollut julkisuudessa mielipiteitä, että historiaa on tutkittava  vain 2010-luvun taustaa vasten, pitemmät aikaperspektiivit ovat aivan pois suljettuja. Johtuukohan tällainen ajattelu siitä, että meitä hallitsevat alle 40-vuotiaat, jotka itse ovat eläneet kovin pienen osan sodanjälkeisen Suomen historiasta.

Karjalaisena ihmisenä, perheeni jäsenenä, olen elänyt myös sota-ajan kauhut. Lähtö Karjalasta nipinnapin hengissä kahteen otteeseen, isän ja setien taistelut Summassa, myöhemmin Karjalan valtaus takaisin suurin miehistötappioin, jatkosodan taistelut Kauko-Karjalassa. Perheen tytttäret rintamalottina, perheen nuori miniä ja tytär ja isoisä heiteltävänä pitkin Suomen kamaraa sinne tänne. Tätäkö pitäisi uusia taas. Perheet varautuvat ajatuksissaan maastamuuttoon ja maan miehitykseen. Onko Ukrainan tie meidän tiemme.  Sitäkö tässä ajetaan?

Viimeksi taistelimme kokoonpanoa USA ja Neuvostoliitto vastaan. Suurvallat löytävät aina tänäänkin lopulta toisensa ja pikkurahaa aina tarvitaan vaihtorahana , kuten nyt Suomea, neuvotteluissa. Suomi ostettu ja myyty niin monta kertaa, että eikö se jo riitä? Jos tälle nato-linjalle nyt mennään, eikö olisi syytä esittää myös joitakin vaatimuksiakin esim. Viipurin palautus tai kulkuyhteys Suomen alueelta Pohjoiselle jäämerelle esim. nato-maa Norjan kautta? Suomen itsemääräysoikeutta ei kannattaisi myydä halvalla: jopa sillä, että Suomen asema  huomattavasti vaarantuu,  eikä sen sijaan saada minkäänlaista kompensaatiota esim. aluehyvitysten muodossa. Pariisin rauhansopimus vuodelta  1947 on muutenkin vanhentunut ja joutaa romukoppaan.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu