Pitkänäperjantaina

Oiva Paloheimon runokokoelmassa Pan kuuntelee virttä (1947) on runo Kirkkotiellä. Runossa äiti ja lapsi matkaavat kirkkotietä pitkin kirkosta kotiin. Niilo Rantala tulkitsee runoa oivallisesti, joten lainaan häntä: ”Runossa korostuu Paloheimon rankka dualismi; lapsi ja aikuinen, ilo ja suru, vapaus ja synti, kepeys ja syyllisyys, luontainen ymmärrys ja moralisointi, Kristus ja kristitty. Lapsi kertoo äidilleen, kuinka Jeesus ”itkee nytkin, kuuletko koko ajan?” ja runo etenee lopputulemaan siitä, kuinka ”Jeesus äidissä itkee”. Lapsi ei vielä ole elämän ja maailman raskauttama, vaan täynnä synnynnäistä iloa ja viattomuuttaan. Poika kertoo äidilleen kuinka ”Ei, se (Jeesus) ei itke tässä. Jeesus heinillä nukkuu eikä hän itke yhtään”. Paloheimo on itse kertonut runosta ”Kirkkotiellä” kuinka ”elämänkatsomus se on mikä äidissä itkee, elämänkokemus – koko elämä”. Kristuksen seuraamiseen tarvittaisiin Paloheimon mukaan siis lapsen uskoa ja aitoutta, eivätkä siihen kykene aina rentut, äidit tai runoilijatkaan.”

Kuusivuotias poika ja äiti, / huntua kantain, / kirkosta kotihin käyvät, / kirkosta kotihin. / Päivä on pilvinen, / sillä pitkänäperjantaina / päivä on pilvinen. // Äitinsä kirjaa kantaa / poika ja omiaan miettii. / ”Äiti”, hän äkkiä kysyy, / ”onko se sama Jeesus?” / ”Mitenkä?” – ”Jouluna, äiti, / muistatko, myös oli Jeesus, / sellainen pieni aivan, / eikä hän itkenyt yhtään, / seimessä heinillä nukkui / eikä itkenyt yhtään. / Onko se sama Jeesus, / joka on ristinpuulla / – tällä tavalla, äiti?” // ”On, hän on sama Jeesus.” // Päivä on pilvinen, / sillä pitkänäperjantaina / päivä on pilvinen. / Äitinsä kirjaa kantaa / poika ja omiaan miettii. / ”Kirkossa sanottiin, äiti, / että se toinen Jeesus / yrttitarhassa itki. / Ja sitten ne sotamiehet / tulivat sinne, ja sitten / ne veivät hänet ja löivät / nauloilla ristinpuulle / – tällä tavalla, äiti./ Löivät. Varmaan se koski, / varmaan se kovin koski, / sillä hän huusi isää ja itki . . . / Äiti, hän itkee nytkin, / kuuletko, koko ajan?” // ”Mitenkä? Missä itkee?” // ”Sinun kohdallas aivan / kuuluu se itku, äiti.” / ”Minun?” Vavahdus puistaa / äitiä niin kuin lyönti. / ”Minun?” Eikö se itku sitten / sinulle, sinussa itke?” / ”Ei, se ei itke tässä. / Jeesus heinillä nukkuu / eikä hän itke yhtään.” // Päivä on pilvinen, / sillä pitkänäperjantaina / päivä on pilvinen. / Äitinsä kirjaa kantaa / syytön, huoleton poika / ja nauraa lintua, nauraa . . . / Varpunen hyppii tiellä, / hyppii . . . Oi, miten kevyt! // Jeesus äidissä itkee.

 

0
Rauno Seppänen
Sitoutumaton Kuopio

Eläkeläinen. Kyselijä. Ihmettelijä. Epäilijä. Oman tien kulkija. "Hyvä oli lesti, mutta ihminen siitä vain tuli."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu