Älä itke pieni, ei äitikään itkenyt

Avomallin BMW kulkee kadulla keskellä Helsinkiä. Kyydissä on kolme tyttöä. Tuuli sotkee yhden tytön tukkaa. Hän heilauttaa nauraen tukan pois silmiltään. BMV pysähtyy yhden auki olevan terassin eteen. Tytöt menevät ilakoiden tilaamaan juomia. On kevättä rinnassa.

Gazan keskustassa kolme tyttöä pakenee valtavaa pomminräjähdystä ovisyvennystä etsien. Yksi tytöistä kaatuu voihkaisten kadulle. Sirpale on iskeytynyt selkään ja veri virtaa valtoimenaan sotkien tukan. Pää ei liiku. Uutta kevättä ei enää tule

Toiset tytöt istuvat kauhuissaan pelastavassa ovisyvennyksessä. Kun pöly on vähän laskeutunut ryntää äiti jostakin paikalle ja kietoo kätensä tyttöjen ympärille yrittäen lohduttaa, ” Älä itke pieni, ei äitikään itkenyt”.

Länsi on kääntänyt tälläkin kertaa katseensa muualle Israelin sionistijohdon tehdessä kansanmurhaa. Ja porvarimedia siirtää ovelin sanakääntein vastuun palestiinalaisille.

Daavid käy tänäänkin kivin taisteluaan tulta syöksevää Goljatia vastaan.

Yle pyörittää jossakin taustalla Hanna Pakarista, ”Sun ei tarvi murehtii koko maailmaa…”. Ei niin, mutta pieni ymmärryskin riittäisi.

+1
RaunoLintunen
Porvoo

Yrittäjä, Työkansan Sanomien päätoimittaja

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu