Hautamuistomerkkiluonnos ja zen vaihtoehtoinen kintsugi-korjauskultaus

Jos presidentti Koiviston valtakauteen ajoittuneen Berliinin muurin ja Rautaesiripun murtumisen jälkihoito kartan korjausliimauksineen olisi toteutettu myös meidän lähihistoriassamme, voisi hautamuistomerkin suunnittelukilpailun voittajaehdotus olla painavin perustein lähes samanlainen kuin nyt voittanut teoskin. Kun hieman erilaisia vaihtoehtoja saman historian hahmon muistamiseksi tarjottiin kilpailussa nyt peräti 138, on kai sallittua ehdottaa yhtä vaihtoehtoa myös hieman erilaisen vaihtoehtoisen lähihistoriankulun samalle tutulle hahmolle. Älkää siis ottako liian vakavasti puolivakavaa spekulointia.

Vaihtoehtohistoriallinen voittajaehdotus voisi olla toteutettu samalla liimakultaustekniikalla kuin nykyinen voittajaehdotus.  Sen nimi voisi olla 'Suomineidon eheys' (luonnos Perttu Saksalta lainatuin vaikuttein, kuva 1). Se esittäisi maatamme itsenäisyytemme ajan alkuvuosikymmenten rajoin, joita myös Mauno Koivisto puolusti aseellisesti Suomen suuressa isänmaallisessa puolustussodassa 1939-44.   

Hautapaikan harkittaisiin varmaan niin kuin nytkin sopivaksi sijoittua presidenttien Ryti ja Kekkonen hautojen väliin. Rytihän oli aikanaan sitoutunut ja luovastikin uhrautuvainen toimiessaan Suomi-neidon pelastamiseksi sotasyyllisen Neuvostoliiton maahantunkeutujajoukkioilta vielä viimeisissäkin jatkosodan vaiheissa. Kekkonen taas jatkoi salaisia tunnustelujaan Karjalan palauttamiseksi lähes koko pitkän valtakautensa ajan   

Vaihtoehtohistorian voittajateoksesta (kuva 1) löydettäisiin toki useita yhtymäkohtia presidentti Koiviston elämään. Hänen presidenttikausinaanhan tapahtui suuria maailmanpoliittisia muutoksia, kun Suomi lähentyi Euroopan unionia, Berliinin muuri murtui ja Neuvostoliiton hajotessa 1991 tarjoutui sen itäeurooppalaisille naapuri- ja alusmaille tilaisuus saada Stalinin miehittämiä alueitaan takaisin omaan haltuunsa.  

Vaihtoehtoisen historiankulun oloissa tuolloinen presidenttimme siis tuki tätä kehitystä sekä Baltiassa että myös meillä Suomessa niin ikään. Tähän olettamaan perustuvan muistomerkkiluonnoksen lisäksi meillä on 'epävirallinen tilaisuus' nähdä myös pieniä välähdyksenomaisia taustoituspätkiä viime vuosikymmenten vaihtoehtohistorian todennäköisestä uutisvirrasta (kuva 2).

Vaihtoehtohistoriassa voittajataiteilija itse ehkä kertoisi olleensa jo vuosia kiinnostunut japanilaisesta kintsugi-tekniikasta: "Se korostaa murtumia sen sijaan, että pyrkisi peittämään ne, ja teoksessahan itse Suomi-neidon kartan murtumat on liimakorjattu hyvin arpeutuneiksi, tuskin enää erottuviksi pintanaarmuiksi aivan viisaan valtiojohtomme jo toteutuneen Karjalan palautusvision mukaisesti". 

Palkintolautakunta ja muut kommentoijat mainitsisivat kuvan 1 vaihtoehtohistorian muistomerkkiluonnosta arvioidessaan todennäköisesti jotain tällaista: 

"Eroosio on kuluttanut kiven palasiksi, mutta uudelleenkoottu kokonaisuus on rosoisenakin välttävästi minimi-inhimillinen ja teknisesti liki yhtä eheä kuin alkuperäinenkin täydellisyys, mutta luonnottomasti silvottu ja väärennetty. Tämä paikattu ja epämääräinen suurkarttakuva edustaakin symbolitasolla Stalinin ja Hitlerin liitossa aloittaman Euroopan saaliinjakosodan hirvittävää lopputulemaa sisäisine mannerlaattahalkeamineen ennen vuotta 1991. Senkin ajan selvisimme monesta tosin tinkien, ei vähiten totuudesta. Kun tilaisuus sitten avautui, valtiojohtomme politiikan kintsugi-tekniikalla toteutettu sydämellinen kultausliimaus korjasi myös Suomi-neitomme jälleen eheäksi ripeästi ja määrätietoisesti, kaikkien etua ja rauhaa palvelleen win – win -henkisen aluepalautusprojektin ansiosta. 

Karjalamme ja Petsamomme ovat nyt olleet vuosikymmeniä taas meidän laulumaitamme ja uuden talouskukoistuksen vetureita. Itäisen Sallan Alakurtissa palvelee vain suomalaisia rauhanturvaajia ja Paanajärvi on kuin luonnontilassa. Korvatunturimme on nyt kokonaan demilitarisoitu, niin että itse Joulupukki pakolaispajahallintoineen on voinut palata sinne muiden evakkojemme tapaan puolivuosisataiselta evakkoreissultaan samoin kuin alueitamme miehitysaikana asuttaneet ovat palanneet kotiseuduilleen. – Ei ihme, että entisen Leningradin oblastin entisen Primorskin eli nykyisen Viipurin läänin Koiviston paikallisradio soittaa aina Maunon-päivänä kellon ympäri Koiviston polskaa kiitokseksi! Ei ihme, että kaikki Koiviston seuraajat pitävät julkisissa esiintymisissään rinnassaan alkuperäisen Suomi-neidon muotoisia pinssejä ja riipuksia muistuttamassa lähihistoriastamme – niin kuin teki jo Koiviston valtuuttama aluepalautusneuvottelija Martti Ahtisaarikin 1991 alkaen myös lukuisilla työmatkoillaan Moskovassa, Pietarissa ja kotikaupunkinsa Viipurin Aalto-kirjastossa. Ja nyt itsenäinen Suomi-neito seisoo kokonaisena itsestäänselvyytenä myös tässä muistomerkissä." 

 

P.S.  Voisiko tässä olla kompromissiratkaisu
– Jos Koiviston muistomerkki olisi lopputoteutukseltaan parimetrinen musta pystypaasikivi, olisi sillä luonnollisesti kaksi puolta: Toisella puolella olisi kullatussa karttakuvassa tynkä ja toisella puolella kokonainen Suomineito. Katsoja voisi todeta asian molemmat puolet, toinen eli alkuperäinen totuus vallitsi Koiviston syntyessä 1923 ja Suomen suuren isänmaallisen puolustussodan 1939-44 aikana ja sen jälkeenkin vuoteen 1947, ja se toinen uusi virallinen totuus vallitsi Koiviston presidenttikaudella ja yhä vielä sen jälkeenkin. Kukin voisi tykönään miettiä, mikä suhde Manun toiminnalla/toimimattomuudella on rajojen "eheyteen ja kokonaisuuteen". Manu puolusti Tarton rauhan rajoja aseellisesti jatkosodassa ja nuorisoaktiivina jo talvisodassa, mutta ei enää rauhanomaisesti 1991 alkaen, kun se olisi ollut mahdollista.

Lue myös: Suomi 100 % -teemavuodet 2017-2020: Tarton rauha 14.10.1920 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu