Fish & chips

Tämä perienglantilainen pubiruoka lienee useimmille tuttu.

Moni ei kuitenkaan viitsi välttämättä alkaa sitä värkkäämään alusta lähtien, mutta tässä tulee helppo ja nopea ohje.

Osta hyviä ja edullisia tikkuranskalaisia ja laita ne ohjeen mukaan uuniin yhtäaikaa fileekalapuikkojen kanssa 200 asteesen. Suolaa ranut 10 min päästä ja käännä ne ja samalla kalapuikot, anna olla vielä 10 min.

Tee sillä aikaa ihana valkosipulimajoneesi. Itse arvioin valkosipulin määrän liian suureksi, mutta kun lisäsin majoneesia, suolaa ja sitruunaa, niin tuli todella hyvää ja vieläkin valkosipulin maku maistuu suussa.

Palanpainikkeeksi aitoon suomalaiseen tapaan edullista ja kylmää lageria. Sitten vain mielikuvitus liikkeelle ja englantilaiseen pubiin. Ainakin olen varma, että tuosta valkosipulimajoneesista tykättäisiin.

RitvaPuolakka
Keskusta Oulu

Avojalakanen oululainen Raksilan tyttö.

Tilinpäätöstaitoinen kirjanpitäjä, kauppateknikko ja merkonomi. Eläkkeellä oleva virkanainen, toimistotekniikan opettaja, yrittäjä ja äiti. Kansalaisaktiivi, kiristyskirjeiden uhrien auttaja ja pääministerin aamiaisten poistaja. Lähidemokratiatoimikunnan varajäsen sekä yhteisen kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvoston varajäsen.

Kirjastobridgeä Oulussa vuodesta 2019 ja pääkirjaston ollessa remontissa pelaamme City Biljardissa torstaisin klo 14. Tervetuloa! S-posti: ritva.puolakka(at)gmail.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu