Luomisen ajattelua
Jos ajatellaan ajan alkua ja näkyvää maailmaa, niin siinä on ainakin kaksi vaihtoehtoa: ei ollut mitään ja siitä syntyi kaikki ajan alkaessa, tai oli ja ennen aikojen alkua luoja, joka loi maailman.
Tarkistin Wikipediasta, niin kosmologia on näköjään siirretty metafysiikasta muualle. Tai ehkä tarkemmin sanottuna Wikpedian kosmologiassa ei mainita sen olleen osa metafysiikkaa (Linkki). Perinteisesti kosmologia oli metafysiikan yksi osa-alue. Tässä jutussa menee varmastikin kosmologia sekaisin metafysiikan kanssa.
Apostoli Paavali kirjoitti korinttolaisille mm. näin ”…mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailmanajan kukistuvien valtiaiden viisautta. Me julistamme Jumalan salaista, kätkettyä viisautta, jonka hän jo ennen aikojen alkua on määrännyt meidän kirkkaudeksemme. ” (Linkki)
Paavalin sanoista käy ilmi usko Jumalan olemassaoloon ennen aikojen alkua. Samalla siitä ehkä löytyy moite minulle tästä blogistani. Yritän kestää.
Itse pelailen aika paljon Sid Meier’s Civilization IV -peliä, jossa ihmispelaaja on eräänlainen pitkäaikainen kuningashahmo, joka yrittää saada kylästä alkavan maansa maailman (=maapallon) valtiaaksi jne. Sid Meier on pelin luoja, mutta pelihahmot eivät näyttäisi tietävän hänestä mitään, koska hän ei ole ilmoittanut itseään heille. Eikä niillä tietokoneen/ohjelman pelihahmoilla muuten ole paljonkaan oppimiskykyä, mutta silti tällä pelin luojan ja pelihahmojen suhteella voi mielestäni karkeasti mallintaa maailman luojan toimintaa. Toki inhimillisen pelaajan rooli pitää tässä osata suhteuttaa, kun ilman hännen valintojaan ei tapahtuisi mitään.
Luomisen mekanismeista eivät juuri kukaan ole kirjoitellut. Sekin on tavallaan ymmärrettävää: jos ei usko luomiseen, niin mitä sitä sitten sen mekanismeista kirjoittelisi, ellei yrittäisi todistella, ettei se ainakaan kerrotulla tavalla tapahtunut. Jos taas uskoo yliluonnolliseen luomiseen, niin helpostihan sen hyväksyy ylijärjelliseksi, eikä siitä sitten mitään mekanismeja edes yritä etsiä.
Jatkuu…jos jatkuu, kommentoijien päätettävissä 6 päivän sisällä
Suosittele tätä kommenttia, jos haluat jutun jatkuvan (tai kerro siitä omassa kommentissasi).
Ilmoita asiaton viesti
Ei jatkoon! Suosittele tätä kommenttia, jos jo aloitus on liikaa tai vähintäänkään et halua lukea yhtään enempää.
(Jos mitään lukijoiden raktiota ei missään näy, lopputulos on: Ei jatkoon.
Ilmoita asiaton viesti
Jumala on kaikkitietävä ja sikäli ei aikaan sidottu. Jos ajatellaan Jumalaa luojana, kannattaisiko ajatella, että Hän loi maailman aikoineen päivineen eikä odotellut jossain ajan virrassa sopivaa hetkeä luomiseen?
Aika pitkälle kuulun siihen porukkaan, josta kirjoitat: ”Jos taas uskoo yliluonnolliseen luomiseen, niin helpostihan sen hyväksyy ylijärjelliseksi, eikä siitä sitten mitään mekanismeja edes yritä etsiä.” Mekaniikassa ja muussa fysiikassa mallinnetaan luonnonilmiöitä matemaattisesti, mutta eihän Jumala ole mikään mallinnettavissa oleva luonnonilmiö vaan jotain kaikkien mallinnuksien takana.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kommentistasi! Tuo ajan virran ulkopuolisuus toteutuu tavallaan tietokonepeleissäkin, kun/jos voi aloittaa uudestaan jostain menneisyyden hetkestä tjsp. Näin asia on jotenkin rajallisesti CIV IV:ssäkin.
Ilmoita asiaton viesti
Alun ongelma ei poistu sellaisella käsitteellä, että joku olisi luonut alun ja aika-avaruuden, joten ”ei ollut mitään” on loogisin selitys ennen alkua.
Ilmoita asiaton viesti
Ongelma ei poistu, mutta ”Jumala” ikään kuin nimeää selittämättömyyden.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Sid Meier kertoisi pelimaailmansa syntyneen, kun hän tyhjensi tietokeensa massamuistin ja käynnistäessään koneen siellä se oli, ensimmäinen versio Civilizationista, niin tämähän voisi olla looginen selitys (koska hyvä tyhjennysohjelma voisi kirjoittaa satunnaisbittejä kovalevylle), mutta ei kuitenkaan kovin uskottavaa. Vähän sama uskottavuusongelma minulle tulee siitä, että ”ensin ei ollut mittään ja sitten se räjähti”.
Sid Meier elää toisessa maailmassa kuin hänen pelihahmonsa. Jumala elää ikuisuudessa.
Ilmoita asiaton viesti
Todella kiehtova aihe.
Omasta mielestäni ehkä mielenkiintoisinta tässä on, että Sid Meier on n. 70v. ihminen. Toivon hänelle pitkää ikää, mutta Civ4 pyörii vielä hänen jälkeensäkin. Ainakin uskon niin. Asia riippuu toki pelaajien päätöksestä, sekä tietotekniikan materiaalien ja tietoverkon kestävyydestä.
Nietzschehän kirjoittikin joskus kauan ennen bittiavaruuden syntyä että Jumala on kuollut.
Vaikka todellisuudessa Jumala ei ollut ehkä vielä edes syntynytkään.
En tiedä onko Sid Meierillä poikaa joka tulisi pelihahmot vielä tuomitsemaan/pelastamaan tai laittamaan kaikelle stoppi tai antaa kaikelle uusi alku, mutta jos on, niin pyhän hengen nimi lienee nykyään ehkä Java tms.
Ilmoita asiaton viesti
Einstein taisi olla ensimmäinen tiedemies, joka esitti ajan olevan neljäs ulottuvuus. Tämä käsitys pitää sisällään sen, ettei aika kulu minnekään, vaan kaikki on olemassa koko ”ajan”. Niin mennyt kuin tulevakin.
Olen joskus verrannut ihmisen rajoittuneisuutta ymmärtää neljättä ulottuvuutta pallon pinnalla elelevillä littanaolioilla, jotka ymmärtävät vain kaksi ulottuvuutta. Einsteinin avaruuskäsitykseen liittyy mm. avaruuden tilan äärellisyys.
Avaruus on siis rajaton, mutta äärellinen. Vastaavasti pallon pinta on rajaton, mutta äärellinen eikä littanaolio voi mitenkään ymmärtää, että kun liukuu pallon pinnalla riittävän kauan yhteen suuntaan, niin tulee takaisin alkupisteeseen. Kaarevuus kolmannessa ulottuvuudessa on sille yhtä käsittämätöntä kuin avaruuden kaarevuus neljännessä ulottuvuudessa ihmiselle.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo littanaolio mallittaa mielestäni avaruuden kaarevuutta hyvin, joskaan jälkimmäistä en oikein käsitä (-;
Ilmoita asiaton viesti
Niin on. Ihmisen käsityskyky neljännestä ulottuvuudesta ikäänkuin kokemusperäisesti on mahdoton. Se voidaan ymmärtää vain analogisesti esimerkiksi siten kuin tuossa vertauksessani esitin.
Toinen esimerkki on koordinaatistosta. Jos sovit treffit jonkun kanssa, sinun pitää sopia pituuspiirin piste, leveyspiirin piste ja korkeus meren pinnasta. Mutta tämä ei vielä riitä, vaan neljännen ulottuvuuden piste, eli aika, tarvitaan myös. Muuten ei treffit onnistu.
Ilmoita asiaton viesti
Pohdinta on aina paikallaan. Joskus se voi mennä ylitse hilseen, kuten minulla nyt.
Tieteellisen ohjaajan vaikea paikka on, jos näkee että ohjattava menee kaukaa ja korkealta ohitse työssään. Siinä pääsee sisuskuntaa mittaamaan samalla tapaa kuin tässä jutussa nyt itseäni arvioin.
Tulee mieleen tilanne armeijan saunalta muutama vuosikymmen sitten. Kentsu meni akkansa kanssa saunaan. Hirsiseinän tuuletusaukko avasi pihalle. Kentsu puhui. Ja sitten kuului kentsun akan toteamus lauteita tai pesuhuoneesta: ”eikö sulla koskaan tuu pää kipeeksi kun aina vaan mietit”.
– taisi silloin kentsu toivoa olevansa luutnantti.
Kenties tuo ”aika ennen aikaa tai aineen alkua” – miete menee samaan kategoriaan.
– On alueita ja aiheita, jonne ihmismielen ei kuulu kurkistaa.
Tai käy kuin Helsingin Maunulan Karhumiehelle. Oli joku tähtitieteen dosentti. Ja oli kuulemma juuri ratkaisemassa maailmankaikkeuden arvoituksen. Avasi, rassukka, sitten uteliaisuuksissaan sivun, jonne ei ihmismielen olisi pitänyt tunkeutua.
– Pari vuosikymmentä menikin sitten ”maailmassa ollen, mutta mieli ei enää ollut tässä maailmassa”.
No joo… mielenkiinnolla seuraan ketjua. Ehkä jossakin vaiheessa annettavaakin, jos ja kun maailmankaikkeuden arvoituksesta laskeudutaan kohden uskontojen psykologiaa ja sosiologiaa. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Seuraava osa:
https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/rjaaskel/luomisen-ajattelua-ii/
Ilmoita asiaton viesti