Sunnuntaisaarna 15.10.2023

Puheenvuoron puolella oli hyvä alku sunnuntaisaarnalle, pahoittelua erään ruuminosan ketkuttelijoiden saamasta mediatilasta. Olinkin jatkamassa saarnaa kommenttiini, kun se blogi sitten poistui ennen kuin sain komenttini valmiiksi. Vähempikin sitä harmittaa.
Saarnan alussa voi olla hyvä tuomita synti ja sen voi tehdä niin yleisesti, ettei pelkät saarnaajan omat synnit siinä riitäkään.
”… ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille, haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan …”
”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; ”
Jumalan armo kuitenkin on edelleen tarjolla.
”Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen’. Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään.”
”Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. ”
Sattuupa taas olevan samasta aiheesta avaus Puheenvuoron puolella, joka oli oman avaukseni kimmokkeena:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/annakeikko/perseen-keinutus-on-syntia/
tiedä sitten, säilyykö tuo avaus vai ei.
Kommentin myöhempi jälkikommentti:
Nyt tiedämme. Mutta tuossa linkkiosoitteessa näkyy kuitenkin synnin aihealue.
Ilmoita asiaton viesti