Adrian-setä näyttää miten nykyaikaista sähkökitaraa soitetaan

Olen korjannut tämän kirjoituksen upottamalla uudelleen kadonneet Youtube-videot. Ehkä ne eivät ole kaikki samoja, mutta sinnepäin..

Esiintyvien ja säveltävien artistien eräs suurimpia toiveita oli pitkään se, että kaiken pystyisi esittämään yksin. Esiintyjälle tämä tarkoittaa, että palkkiota ei tarvitse jakaa muiden kanssa.Varhaiset blues-kitaristit halusivat soittaa myös bassokitaran osuuden soolokitaran lisäksi ja pian tapa keksittiinkin. Alla varsin myöhäinen esimerkki, mutta loppupuolella kuvassa näkyvät soittajan kengät kertovat, miten tiukkaa juke jointeissa esiintyvien talous saattoi olla.

Säveltäjälle tämä toive tarkoittaa myös, että ei tarvitse palkata muusikoita äänittämään musiikkia, mutta myös, että muusikoille ei tarvitse selittää ja opettaa, miten sävellys soitetaan. Jälkimmäinen oli esimerkiksi jopa tärkeämpi Frank Zapalle, jonka musiikki oli usein vaikeaa jopa ammattimuusikoille. Frank Zappa kuoli vuonna 1993 syöpään ja vähän ennen kuolemaansa haastattelussa hän valitteli että vasta tuolloin tekniikka olisi mahdollistanut sen, että hänen ei olisi tarvinnut käyttää muita muusikoita tehdäkseen levytyksiä.

Mike Oldfieldin Tubular bells (1973) lienee tunnetuin yhden miehen säveltämä, soittama ja äänittämä teos, mutta jo vuosina 1953 ja 1954 sävelletyn Karlheinz Stockhausenin Studies I and II toinen osa Studie II oli täysin sähköinen ja ensimmäinen myös nuotteina julkaistu.

Varhaisten monikanavaisten studioäännitteiden ongelmia kuvaa minun mielestäni parhaiten Queenin läpimurtolevy A Night at the Opera (1975). Se oli siihenastisista levyistä kallein tuottaa. Tavallinen muusiikin kuuntelija ei sitä varmasti huomannut, saihan levy suuren suosion, mutta sen äänenlaatu oli aika järkyttävä, säröinen ja puuroutunut.

Digitaalinen äänitystekniikka, uudet soittimet ja tietokoneet ovat ratkaisseet ongelmat, mutta palataan tuohon kitaristin ongelmaan. Miten yksi kitaristi voi kuulostaa kokonaiselta yhtyeeltä?

Nyt siirrän vastuun Adrianille. Ensin lyhyt alustus ja Adrianin esittely, valittelu kuvanlaadusta ja että Adrianin Parker Flyn sekä muun laitteiston esittely on kadonnut.

Sitten kokonainen musiikkikappale, jossa esiteltyjä tekniikoita hyödynnetään. Etukäteen äänitettyä on moottorin ääni. Huomaa miten Adrian soittaa ensin bassokompin, joka tallentuu silmukaksi ja jatkaa sitten soolokitaran osuudella.

Sitten pidempi haastattelu

Syntetisaattorilla vastaavantapaiset ovat olleet mahdollisia jo pitkään, sen olen tiennyt, mutta aiemmin en tiennyt kitaran vastaavista mahdollisuuksista. Olen vain aika innokas musiikin harrastaja, en soittaja.

Sitten vielä yksi Adrianin soittama kappale edellisen haastattelun lopuksi.