Adrian-setä näyttää miten nykyaikaista sähkökitaraa soitetaan

Olen korjannut tämän kirjoituksen upottamalla uudelleen kadonneet Youtube-videot. Ehkä ne eivät ole kaikki samoja, mutta sinnepäin..
Esiintyvien ja säveltävien artistien eräs suurimpia toiveita oli pitkään se, että kaiken pystyisi esittämään yksin. Esiintyjälle tämä tarkoittaa, että palkkiota ei tarvitse jakaa muiden kanssa.Varhaiset blues-kitaristit halusivat soittaa myös bassokitaran osuuden soolokitaran lisäksi ja pian tapa keksittiinkin. Alla varsin myöhäinen esimerkki, mutta loppupuolella kuvassa näkyvät soittajan kengät kertovat, miten tiukkaa juke jointeissa esiintyvien talous saattoi olla.
Säveltäjälle tämä toive tarkoittaa myös, että ei tarvitse palkata muusikoita äänittämään musiikkia, mutta myös, että muusikoille ei tarvitse selittää ja opettaa, miten sävellys soitetaan. Jälkimmäinen oli esimerkiksi jopa tärkeämpi Frank Zapalle, jonka musiikki oli usein vaikeaa jopa ammattimuusikoille. Frank Zappa kuoli vuonna 1993 syöpään ja vähän ennen kuolemaansa haastattelussa hän valitteli että vasta tuolloin tekniikka olisi mahdollistanut sen, että hänen ei olisi tarvinnut käyttää muita muusikoita tehdäkseen levytyksiä.
Mike Oldfieldin Tubular bells (1973) lienee tunnetuin yhden miehen säveltämä, soittama ja äänittämä teos, mutta jo vuosina 1953 ja 1954 sävelletyn Karlheinz Stockhausenin Studies I and II toinen osa Studie II oli täysin sähköinen ja ensimmäinen myös nuotteina julkaistu.
Varhaisten monikanavaisten studioäännitteiden ongelmia kuvaa minun mielestäni parhaiten Queenin läpimurtolevy A Night at the Opera (1975). Se oli siihenastisista levyistä kallein tuottaa. Tavallinen muusiikin kuuntelija ei sitä varmasti huomannut, saihan levy suuren suosion, mutta sen äänenlaatu oli aika järkyttävä, säröinen ja puuroutunut.
Digitaalinen äänitystekniikka, uudet soittimet ja tietokoneet ovat ratkaisseet ongelmat, mutta palataan tuohon kitaristin ongelmaan. Miten yksi kitaristi voi kuulostaa kokonaiselta yhtyeeltä?
Nyt siirrän vastuun Adrianille. Ensin lyhyt alustus ja Adrianin esittely, valittelu kuvanlaadusta ja että Adrianin Parker Flyn sekä muun laitteiston esittely on kadonnut.
Sitten kokonainen musiikkikappale, jossa esiteltyjä tekniikoita hyödynnetään. Etukäteen äänitettyä on moottorin ääni. Huomaa miten Adrian soittaa ensin bassokompin, joka tallentuu silmukaksi ja jatkaa sitten soolokitaran osuudella.
Sitten pidempi haastattelu
Syntetisaattorilla vastaavantapaiset ovat olleet mahdollisia jo pitkään, sen olen tiennyt, mutta aiemmin en tiennyt kitaran vastaavista mahdollisuuksista. Olen vain aika innokas musiikin harrastaja, en soittaja.
Sitten vielä yksi Adrianin soittama kappale edellisen haastattelun lopuksi.
Kannattaa muuten tsekata, mitä esim. Les Paul teki sähkökitaralla jo 40- ja 50-luvulla.
Ilmoita asiaton viesti
Adrian Belew syntyi 1949 (nyt 63-vuotias), joten hänen historiakatsauksensa oli ehkä puutteellinen tai jopa alkupäästä vajaa. Lisää vastauksena linkkejä, jos haluat täydentää.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo yksintekeminen on tietysti taloudellista
Juttelin kerran Hasse Wallin kanssa asiasta hänen soolokeikallansa
Aika tiukassa raha suomessakin
Ei kuulemma kannata kovin moneen paikkaan mennä edes triolla saatikka sillä isolla afrikkalaista menoa paukkaavalla Asamaanilla
Itse soitan mielummin muiden kanssa jos mahdollista
Suurin syy siihen on kyllä se että haluan soittaa hyvien kanssa kun itse olen reilusti alta keskinkertaisen soittajana
Kun soittaa hyvien kanssa kuulostaa hetken itsekin hyvältä
Niin ja
Kun en tee työkseni ja rahat mitä tienaan ovat lähinnä tupakkirahoja
Pakosta joutuu melko paljon puuhastelemaan yksin (ajan ja rahan puute)
Itse tekemisen suurin ongelma (minun mielestäni) on tylsyys
Olen hieman yltiösosiaalinen muutenkin niin mielummin puuhastelen bändissä
Jokusen kerran tuota yksin soittamista kokeillut open mic tapahtumissa
Muuten hyvä mutta bändissä jos mokaa niin joku toinen korjaa
Yksin soittaessa kun mokaa niin se on sitten siinä
Hienoja videoita kyllä
Ilmoita asiaton viesti
Omien kokemuksien pohjalta ihan toiselta alueelta voisin kommentoida, että sitä yksin tekemisen ja toteuttamisen jaksoa ilman palautetta voi kestää ihan hyvin pari viikkoa tai toista kuukauttakin. Sitten se mokkula tulee valmiiksi ja sitä pitää ihmetellä ja arvostella. Haudutteluvaiheessa se toinen aivo on ihan hyödyllinen ja parhaimmassa tapauksessa triplaa tehot jo ihan vaikka tyhmillä kysymyksillä. Sitten tulee se toteutusvaihe, jossa ei tarvita arvostelusektiota, mutta kun se on kasassa, arvostelua ilman on paha olla.
Minä olen tehnyt hitaampia juttuja kuin musiikkia, mutta eiköhän nuo samat säännöt siinäkin päde tai ole ihan hyviä.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvinkin pitkälti noin
Jonkilaista palautettu on hyvä saada toisen silmin nähtynä tai korvin kuultuna
Omastaan kun ei voi olla varma kuinka hyvä se on
Se mikä itsestä voi olla äärimmäisen hyvä idea voi pienellä
palautteella parantua uskomattoman paljon
Muiden kanssa tehdessä myös ideoiden palloittelu on hienoa
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä se on vähän iästä kiinni miten toisten tekemisiin suhtautuu. Joskus aikoinaan nuorena nörttinä esimerkiksi halusin päästä aina näppäimistölle, kun piti näyttää vaikkapa neuvoa kysyneelle. Huomasin kyllä, miten ärsyttävää se oli, mutta kun minä tiesin paremmin. Sitten tuli bbs:t, nyyssit, ircit, jonka jätin väliin ja nyt tämä bloggaaminen. Ei päässyt toisen koneelle.
Oli sitten se päivystävää dosenttia vastaava vaihe. Päivystävä guru, eipä ole tuotakaan termiä vielä kukaan huomannut. Aikoinaan Petteri Järvinen eli Jätteri Pervinen tai nykyään vielä Mikko Hyppönen tuota pestiä pitävät.
Nyt arvostan enemmän muita ja silloin, kun vielä yritän auttaa tai neuvoa, yritän ensin ymmärtää, miten kysyjä itse yrittää tehdä kysymäänsä asiaa. Yritän sitten ohjata kysyjää niin, että hän itse löytää ratkaisun, mutta ihan päivänselvissä voin silti röyhkeästi esittää sen suoraan tyyliin KVG.
Nykyään osaan arvostaa myös toisten tekemistä ja yritän oppia sitä seuraamalla. Ilari täällä taannoin kertoi katselevansa kanoja, mutta minä seuraan mieluummin ihmisten tekemisiä ja yritän oppia niistä.
Niin ja Hasse Walli on ehkä vähiten arvostettu suuri suomalainen muusikko. En nyt muista milloin, varmaan toista tai parikin vuosikymmentä sitten olin sitä mieltä, että Suomessa ei ollut muita uutta luovia muusikoita kuin Hasse Walli ja vain muutama muu. Se Hassen entisen suur-malin musiikin esille kaivuu oli suuri kulttuuriteko. Taisi samalla haaskalla olla muitakin, mutta se oli hyvä kaivaa esiin.
Ilmoita asiaton viesti
Suomestakin löytyy. Petteri Sariolaa kannattaa ladata youtubesta. Livenä Petterin esitykset ovat myös performanssia.
Ilmoita asiaton viesti
Darude toteutti yksintekemisen omassa musiikissaan täydellisesti ja menestyi, mutta menestykseen hänkin tarvitsi monia ihmisiä mukaan.
Yksintekeminen on varmaan jonkinlainen luonteenpiirre sekin. Joku tekee yksin kaiken mahdollisen niin pitkälle kuin pystyy ja joku toinen ei tee mitään ennen kuin saa kavereita mukaan.
Kaipa se on muissakin asioissa kuin musiikissa niin. Niinpä niin.
Ilmoita asiaton viesti
Kai tämän kirjoituksen oli sitten tarkoituskin kääntyä yleiseksi tekemisen miettimiseksi, miten tehdään, miten suurella porukalla jne.
Minä olen tietotekniikan puolella lähes täysin itseoppinut, tehnyt juttuja, joita muut eivät ole ehtineet ennen tekemään ja jonkun verran opettanutkin, joten ei Adrianin touhu kovinkaan kaukana ole omistani. Tietotekniikka on muuttunut yhä enemmän tavalliseksi insinööritieteeksi, jossa kaikki on jo aiemmin tehty ja tulokset voi löytää kauan sitten julkaistuista taulukkokirjoista, mutta edelleen ne mielenkiintoiset hommat vaativat luovuutta. Rutiinit voi tallentaa silmukaksi, jota vain toistetaan riittävän monta kertaa. On tietysti hyvä osata useita rutiineja tai kuvioita, joita pystyy näppärästi tarpeen tullen tallentamaan, mutta niiden uusien kehittäminen on se, johon varsinaista taitoa tarvitaan. Ihan niin kuin musiikissakin.
Se oli erityisen mielenkiintoista juuri nyt, että Adrian esitteli omaa työkaluvalikoimaansa, kun olen miettinyt omaani. Kuten lontoonkielellä on tapana sanoa, jos ainoa työkalu, jonka hallitsee, on vasara, niin kaikki ongelmat näyttävät nauloilta. Työkalupakki pitää olla kunnossa, jos jotain aikoo tehdä ja sitä pitää myös välillä huoltaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kelanauhuriaikaan 60-luvulla ”sävelsin” mm. Jouluoratorion, instrumentteina nokkahuilu ja oma ääni. Panin nauhan kulkemaan kahden nauhurin kautta luupissa. Toiseen nauhuriin äänitin mikrofonin kautta samalla kun toinen nauhuri toisti samaan mikkiin ämyrinsä kautta. Näin syntyi monikerroksinen kudos, johon lisäsin sooloja. Pitänee siirtää piisi Youtubeen.
Ilmoita asiaton viesti
Aika usein taitavat todelliset luovat jutut syntyä aivan vahingossa, ja ”virheiden” kautta – ei laskelmoiden.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä niinkin. Muistaisin David Bowien, joka nyt on ajankohtainen, jonkun aikaisemman levyn julkistuksen, oliko se Lodger, yhteydessä kertoneen, että hän olisi jättänyt tai tehnyt tarkoituksella siihen virheitä. Se oli siten täydellisempi. Vain suuri artisti uskaltaa sanoa noin.
Virheitä voi myös ajatella evoluution kautta keinona uudistua, mutta useimmiten seuraus on se tyhmä syyllisten etsintä ja syyttömien tuominta.
Ilmoita asiaton viesti