Sähkösavuke – Hyvät ja huonot laitteet pitkäaikaiskäytössä

Olen käyttänyt sähkösavukkeita jo yli kaksi
vuotta ja sinä aikana moni laite on kulunut loppuun tai rikkoutunut.
Hyvälaatuinen sähkösavuke kestää jatkuvaa käyttöä useita kuukausia, joka
voi tuntua lyhyeltä ajalta, mutta käyttöympäristö on erittäin vaativa.
Syöpyminen, mekaaninen kuluminen, iskut ja kolhut sekä karstoittuminen
ovatkin yllättäen merkittävämpiä kuin litium-akkujen ”väsyminen”.

Syöpyminen

Useissa akuissa on kromattuja messinkiosia ja ennen kuin litium-akun
käyttöikä loppuu, on kromi usein ehtinyt jo syöpymään hien vaikutuksesta
sormien hankauksen täydentäessä kulumista. Kromin alla on kellertävämpi
nikkeligalvanointi, mutta sekin syöpyy, kuten myös kupari ja lopulta
paljastuu messinki, josta osa on tehty. Silti akku pitää vielä latausta.

Galvanointikerrokset ovat kromauksessa hyvin ohuita, joten syöpyminen
näkyy helposti. Myös ruostumaton teräs syöpyy, mutta ohuen kerroksen
poistumista ei huomaa, koska samaa tavaraa on kertaluokkia paksumpi
kerros. Ei siis ongelmaa, paitsi nikkeliallergikoille. Ruostumattomassa
teräksessä on tyypillisesti joko 10 tai 8 prosenttia nikkeliä.

Maalipinnoitetuista akuista tai akkurungoista minulla oli aikaisemmin
hyvin huonoja kokemuksia, mutta uudemmissa laitteissa en ole vastaavaa
havainnut. Maali siis kuoriutui pois ja alta paljastui ruostumaton
teräs. Haitta oli lähinnä esteettinen, koska se maali ei tietenkään
kaikki kerralla lähtenyt. Jos maalipinta naarmuuntui, pääsi ilmeisesti
hien sisältämä rasva etenemään vähitellen maalipinnan alla ja tosiaan jo
yksi naarmu riitti käynnistämään prosessin.

Ei mitenkään yllättäviä havaintoja. Rannekelloja on jo vuosikymmeniä
ollut myynnissä titaanipintaisena nikkeliallergikoille ja vielä
hikisemmässä paikassa eli sormissa on lähes poikkeuksetta käytetty
kultaa.

Mekaaninen kuluminen

Mekaaninen kuluminen on minua haitannut vain ensimmäisissä
laitteissani, joissa oli perinteinen höyrystin, johon työnnettiin
nesteellä kostutettua pumpulia sisältävä muovinen patruuna. Patruunan ja
höyrystimen liitos tietysti ei kestänyt tiukkana kovin montaa
liittämiskertaa ja sitten liitoksen kautta alkoi valua nestettä kiitos
kapillaari-ilmiön. Niitä patruunoita olisi pitänyt vaihtaa hieman
useammin, mutta kun ne maksoivat noin puoli euroa kappale, niin pian
siirryin säiliöhöyrystimiin, joissa vuotoa ei esiintynyt.

Rakenteellinen kestävyys

Sähkösavuke rikkoontuu hyvin tyypillisesti tippuessaan tai
puristuessaan vahingossa. Viimeeksi näin kävi pitkän syystakin taskussa
olleelle laitteelle, kun vedin auton oven kiinni. Taskun kohta takissa
oli auton istuimen ja oven välissä. Taskussa oli muutakin tavaraa, joten
tarkempi analyysi olisi vaikeaa, mutta lopputulos oli, että
tankkimallinen höyrystin oli kahdessa osassa ja akussa lommo.
Höyrystimen pystyi kuitenkin pelkällä sormivoimalla kokoamaan eikä lommo
haitannut akun toimintaa. Nestettäkään ei ollut päässyt valumaan.

Muoviosat ovat tietysti ensimmäisinä rikkoontumassa, mutta yleensä
niitä ei käytetä kalliiden laitteiden kriittisissä osissa. Joskus
kuitenkin käytetään. Esimerkiksi Lavatube VV -akkurungossa sen yläpään
sulkee muovitulppa, johon on upotettu höyrystimen metallinen
vastakappale. Jos Lavatube tippuu, irtoaa muovitulppa melko herkästi.
Sekään ei vielä välttämättä haittaa, mutta jos höyrystimen
vastakappaleeseen juotetut johdot irtoavat, on korjaaminen jo
haasteellista.

Myös sähkötupakan muodosta johtuva rakenteellinen heikkous pelottaa erityisesti Vision Vivi Novan
(VVN) ja akun liitoskohdassa. VVN on melko paksu, 19 mm, mutta se
kiinnittyy akkuun ns. 510-kierteellä, jonka ulkohalkaisija on vaatimaton
6,8 mm. eGo-tyyppisen akun halkaisija on 14 mm ja eGo-kierteen
ulkohalkaisija on 12 mm. Useimmat tankkihöyrystimet eivät käytä
eGo-kierrettä, mutta ne ulottuvat sen yli ja liitos on sen ansiosta
tukevampi.

Höyrystimien karstoittuminen

Höyrystimiä joutuu vaihtamaan harmillisen usein niiden tukkeutuessa
karstaan. Laitteistokustannuksista höyrystimien osuus on helposti
kaikkein suurin yksittäinen potti. Jo ennen tukkeutumista maku muuttuu
epämiellyttäväksi, joten jo senkin takia vaihtoväliä ja kustannustasoa
on vaikea arvioida.

Tankkimallisia höyrystimiä on useita erilaisia. Osassa voi vaihtaan
höyrystinytimen, kuten VVN:ssä, mutta useat tankkihöyrystimet ovat vain
hieman kalliimpia kuin VVN:n höyrystinydin. Jos viitsii pikkutarkkaa
näpräämistä, on tarjolla myös höyrystimiä, joihin voi vaihtaa itse
vastus- ja imulangan. Molempia lankoja myydään halvalla metritavarana
eikä niille soveltuvat höyrystimetkään ole erityisen kalliita.

Eräs varteenotettava tapa säästää höyrystinkustannuksissa on käyttää
mahdollisimman vähän karstoittavia nesteitä. Vähän karstoittava neste
on väritöntä. Vaikka käyttämäni mentholin makuinen neste onkin
väritöntä, myös sitä käyttäessä tapahtuu karstoittumista, tosin hyvin
hitaasti. Makuasiat ovat kuitenkin vaikeita ja jos suosikkinesteesi on
voimakkaan väristä, se todennäköisesti myös karstoittaa nopeasti.

Karstan voi kuitenkin ainakin osittain poistaa ultraäänipesurilla.
Hyörystimet ovat niin pieniä, että pienimmätkin ultraäänipesurit ovat
varmasti riittävän suuria ja niitä saa kaupasta jo muutamalla kympillä.
Jos laitteelle keksii muutakin käyttöä, kannattaa ehkä samalla harkita
hieman isompaa. Ultraäänipesurin tehokkuus vaikuttaa riippuvan hyvin
paljon höyrystimen rakenteesta. Bud on rakenteeltaa hyvin suljettu ja se
ei tunnu puhdistuvan juuri lainkaan. VVN ja muut isommat
säiliöhöyrystimet taas ovat avoimempia ja niitä vaikuttaa kannattavan
pestä. Ultraäänipesuri on minulle varsin tuore ostos, joten tästä
aiheesta varmaankin myöhemmin lisää.

Loppupäätelmät

Aikaisemmin olin sitä mieltä, että akkurungoissa on tulevaisuus,
koska niissä voi käyttää halpoja vakioakkuja. Ne akkurungot vaan eivät
kestäneet ja nyt erityisesti sähkösavukkeille tehdyt eGo-tyyppiset akut
ovat suosikkejani. Ne kestävät normaalissa käytössä noin puoli vuotta,
kaksi kappaletta maksaa muutaman kympin ja muodostavat lopulta melko
pienen osuuden höyrystämisen kustannuksista.

Höyrystimet ovat vaikeampi, nopeammin kehittyvä ja
mielenkiintoisempi aihe. Oma tämänhetkinen suosikkini on 1,6 ml vetoinen
eGo CE4 clearomizer. Sen hinta on vitosen paikkeilla, se karstoittuu
hitaahkosti ja rakenne soveltuu ultraäänipesuun. VVN on turhan
massiivinen, mutta myös se on hyvä. Varhainen suosikkini Bud on joutunut
epäsuosioon hankalan täytettävyytensä, pienen vetoisuutensa ja
nopeahkon karstoittumisen ja pesuun soveltumattomuutensa takia. Jos
välttämättä haluaa yhtä ohuen laitteen kuin savuke on, en kuitenkaan
tiedä parempaa vaihtoehtoa Budille.

 

Alkuperäinen julkaisu: http://www.raimokoski.fi/?q=node/27

rkoski
Salo

IT-ammattilainen ja -kirjailija. Tehnyt aikoinaan useita Linux-levitysversioita nimillä SOT, Best, Spectra ja Lineox Linux. Julkaistuja kirjoja puolisen hyllymetriä.
Yhteystiedot: www.raimokoski.fi , www.raimokoski.com , www.lineox.net , rk at raimokoski piste com, rk at lineox piste net

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu