Tätä et ole koskaan maistanut
Olen tehnyt joitakin kokeiluja sienijauheen käytöstä leivän leivonnassa. Ensimmäiset kokeilut tein ruisleipäaineksen ja herkkutattijauheen kanssa. Viimeisimpään käytin sämpyläjauhoja ja herkkutattijauheen lisäksi hieman suppilovahverojauhetta. Se onnistui niin hyvin, että asian kehtaa jo julkistaa. Jatkan tietysti hiljakseen kokeiluja, mutta leipää ei voi syödä määrättömästi enkä vielä tässä vaiheessa halua sitä pakastaa.
Ruisleipäaineksesta tuli kyllä aivan mainiota leipää, mutta herkkutatin maku ei kunnolla päässyt ”läpi”. Kun kokonaisjauhomäärä oli aina 6 dl, oli ensimmäisellä kerralla herkkutattijauhetta vain ½ dl, toisella 1 dl ja kolmannella 2 dl eli peräti kolmannes. Viimeisin varmaankin maistui parhaalta, mutta se ensimmäinen tuli syötyä nopeimmin. On se tuore leipä niin hyvää!
Koska tässä vaiheessa tarkoitukseni on etsiä sopivaa reseptiä, hankin leipäkoneen. Huuto.netistä sellainen löytyi vain 16 € hintaan. Netistä löytyi sen (OBH Nordica 6574) käyttöohjeet ja Kuningaskuluttajassa ollut testi, jonka lähes samanlainen OBH:n malli voitti. Uutena sen hinta on satasen luokkaa, mutta ostamaani mallia ei enää ilmeisesti valmisteta. Käyttöohjeissa on useita erilaisia leipäreseptejä ja otin niistä soveltaen ainesten määrät.
Sienileipä V4 valmistusaineet
-
4 dl vettä
-
2 rkl öljyä
-
1 ½ tl suolaa
-
4 dl (4 x 74 g) sämpyläjauhoja
-
1 dl (60 g) herkkutattijauhetta
-
½ dl (9 g) suppilovahverojauhetta
-
2 ½ tl kuivahiivaa
Nestettä on aika selvästi enemmän kuin käyttöohjeen resepteissä. Sienijauhe ilmeisesti imee sitä enemmän. Sienijauhetta reseptissä on vain aluksi lisätyt määrät. Kun taikina näytti liian löysältä, lisäsin sienijauheita hieman, ehkä ½ dl yhteensä, sekoituksen aikana. Ruisjauhokokeilut oletusohjelmalla, sämpyläjauholla Whole wheat.
Sienileipä V5 valmistusaineet
-
4 dl vettä
-
2 rkl öljyä
-
1 ½ tl suolaa
-
4 dl hiivaleipäjauhoja
-
1 ½ dl (90 g) herkkutattijauhetta
-
1 rkl suppilovahverojauhetta
-
2 ½ tl kuivahiivaa
Maku vain paranee. Ohjelmana edelleen whole wheat eli hieman pidempi. Veden lisäsin ilmeisesti lämpimämpänä, jonka ansiosta leipa kohosi varsin hyvin. Suppilovahverojauhetta oli niin vähän, että se ei maistu, joten hieman enemmän voisi käyttää. Lisäsin myös hieman paahdettua sipulia, mutta niin vähän, että sitä ei huomaa.
Ulkonäkö ja varsinkin väri on aika hämmentävä. Maistuu lähinnä makealta hiivaleivältä, mutta näyttää ruisleivältä. Herkkutattijauhettakin voisi laittaa enemmän.
Edit 20.2.2016: Lisätty V5 ja siihen liittyvät kaksi kuvaa.
Pitänee vielä kokeilla vaikka hiivaleipäjauhoilla. Käyttämissäni sämpyläjauhoissa taitaa olla aika runsaasti eli liikaa ruista, joka peittää herkkutatin hennon maun. Suppilovahveroissa taas on voimakas maku, mutta se ei välttämättä sovi leipään. Paljon kokeiluideoita vielä..
Ilmoita asiaton viesti
Olen tehnyt yhden taikinan jossa oli herkkutattijauhoa mukana, mukava että muutkin kokeilevat. Leipä onnistui hyvin sientä oli liian hintelästi. En vain ole tehnyt leipää moneen viikkoon, joten kokeilua ei ole jatkettu meillä.
Voisiko sitä kokeilla ohrarieskaan? Ehkä kokeilenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Kokeile ja kerro, miten onnistui.
Minä olen alkanut pitää siitä leipäkoneesta. Kaapeista löytyy kauraleseitä ja soijarouhetta. Niitäkin leipiin lisätään. Ovat jo olleet siellä hyllyillä liian kauan. Leipäkoneella viitsii paljon helpommin tehdä kokeiluja ja vaikka ei aina onnistuisi, on tuore leipä sen verran hyvää, että ei taida helpolla jäädä syömättä.
Minä en oikeastaan yhtään pidä uuniruoista. Niitä ei voi ”säveltää”, säätää ja maustaa tehdessä. Leipä kuuluu siihen kategoriaan, mutta leipäkoneella saa huonoja ominaisuuksia vähennettyä.
Pitää vielä ruisjauhojen ja suppisjauheen yhteensopivuus testata. Se voisi hyvinkin olla aika hyvä liitto. Rukiiseen sopii pieni kitkerään vivahtava maku.
Ilmoita asiaton viesti
Leipiin menee pellavansiemeniäkin, ja purkin pohjalle jäänyttä suppilovahveromurskaa liotettuna ja pannulla freesattuna. Kuivana en ole kokeillut. – Älä vaan kysy millaiseen taikinaan, lykkään vuokaleipiin vaihtelevalla menestyksellä milloin mitäkin.
Ilmoita asiaton viesti
Yritän nyt tässä vaiheessa haarukoida sienijauheiden määriä ja makujen vaikutuksia. Myöhemmin sitten voi sekoittaa pakkaan muutakin. Äsken laitoin hiivaleipäjauholla uutta leipää tulemaan ja huomasin kaapissa pussin paahdettua sipulia. Sekin vähän turhan vanhaa. Sekaan meni varovaisesti nyt ensin.
Tuntuu vähän siltä kuin olisi uutta jännää matkaa aloittamassa..
Ilmoita asiaton viesti
Pähkinöitäkin voi murskata ja iltaruuille olen väsännyt mm. rosmariini- ja oliivileipää.
Millaista leipää koneella ”käsin tehtyyn” verrattuna tulee, niitä olisi edullisesti netissä vähän käytettyinä.
Ilmoita asiaton viesti
Huonoa en ole vielä saanut aikaiseksi, mutta pari ensimmäistä olivat liian huonosti kohonneita ja veitsellä leikkaaminen hankalaa. Liian vähän nestettä ja lisätty liian viileänä. Lisäksi ruisjauho on aika haasteellista. Kyllä pelkällä ruisjauhollakin saa ihan hyvää leipää, mutta en leipäkoneella sitä yrittäisi.
Vähän se siis on vielä opettelua, kun edellisestä leipomisesta on noin 30 v. aikaa. Käyttöohjeessa on kyllä ihan hyviä neuvoja, mutta kokemattomana pitää vähän hapuilla.
Minun mielestäni tärkein juttu on se, että leipäkone riittää pienelle porukalle, ehkä kaksi tai kolme syöjää olisi optimi ja ihan vakioleipää sillä ei oikein mielekästä ole tehdä. Reissumiehet varsinkin on niin halpoja nykyään.
Vuokaleipää en ole aikaisemmin tehnyt. Ilmeisesti taikina saa olla vähän löysempää kuin limpuissa, joista aikaisempi kokemukseni on peräisin.
Ilmoita asiaton viesti
Yksi syy miksi konessa tehty leipä voi olla vähän mauttomampaa on juuri paistotavassa..koneessa on kosketuslämpö eli taikina on seinämässä kiinni paiston aikana,kun taas uunissa on paahtolämpö ja se reaktio on toisenlainen..maukasta kuorta tulee joka puolella ja koneessa taas ei.
Ilmoita asiaton viesti
Ei se taida ihan juuri noin olla. Minulla on nyt paistumassa hyvin kohonnut hiivaleipä- ja sienijauhoista tehty leipä, jonka taikina oli aika löysää. Paiston alussa leivän reunat olivat vuoan seinämissä kiinni, mutta nyt paiston puolivälissä leipä on jo kutistunut niin, että leivän ja seinämän välissä on selvä väli.
Täytyy jatkaa kokeiluja, mutta asennejuttuhan tuo on. Pitää etsiä ja hyödyntää laitteen hyviä ominaisuuksia. Mikro on vähän sama juttu. Sillä saa esim. yhden hengen perunat ”keitettyä” tosi nopeasti ja ihan yhtä hyviä. Pitää vain laittaa kupu päälle, jolloin perunat ”keittyvät” höyryssä. Jotkut kuulemma laittavat kostutettua (talous?)paperia perunoiden päälle mikroon. Kai se niinkin onnistuu, mutta kupu on tosi yksinkertainen. Sattumalta minulla on lautasia, joiden päälle kupu asettuu tosi tiiviisti. Vaikeinta on arvioida sopiva ”keittoaika”. Minulle sopivan kokoinen annos valmistuu neljässä minuutissa, mutta mikrossa on valmis ”ohjelma”, joka vain laittaa täyden tehon seitsemäksi minuutiksi eli sillä kyllä saa pienestä määrästä ryppyisiä helposti.
Jäähtymisvaihe on myös hyvin tärkeä kuoren kannalta. Kuoren rapeus menee makuasioiden puolelle.
Ilmoita asiaton viesti
Paahtosipuli on hyvä valinta ja jos se on pysynny kovana,niin ei se sitte liian vanhaa ole..nii ja paahtosipulihan on helppo murskata jauhoksi.
Ilmoita asiaton viesti
No mikäs,ettei..Ari tossa ohrarieskasta lyselikin..ihan pelkkään ohraan minä sen takisin ja sitten puukottaisin kokonaisia sieniä hienoksi silpuksi ja freesaisin pienen sipulimäärän kera..ja ei muuta,kun taikinan kanssa sikin ja sokin,ynnä paistumaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kappas vaan, sipulia en vielä ole lykännytkään ja siinähän se freesaantuisi sienten ohella.
Kiinnostuin sen verran että hain netistä kommentteja, ja minä kun useimmiten teen laiskuuttani vuokaleipää niin ei kai siihen suurta eroa ole, ja voihan joskus paistaa pellillä vaikka kone olisikin.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/04/15/vertailuss…
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka paistatkin vuoassa ja uunissa,niin uunissa jää kuitenki enemmän..paistumispintaa,eli makupintaa,kuin koneessa jossa on vielä kansikin päällä..en tosin tokikaan väitä,että leipäkonekaan olis huono vaihtoehto.
Ilmoita asiaton viesti
Hannu, nyt tuli funteeraamisen paikka, sillä eihän se leivän väsääminen yleiskoneellakaan vaivalloista ole.
Ilmoita asiaton viesti
Varsinkin hienoksi jauhettu herkkutatti on aika hämmentävä valmistusaine, jos sitä ei ole aikaisemmin käyttänyt. Leivonnassa sen leivontaominaisuudet vaikuttavat varsin hyviltä. Sitä voisi ehkä käyttää jopa enemmän kuin viljapohjaista jauhoa. Varsinainen pommi sitten on sen ”vahvuus”. Tuossa uudessa V5:ssa on 4,5 litraa tuoretta herkkutattia vastaava määrä jauhetta. Sellaista noin 500-prosenttista sientä siis leivoin.
Syksyllä kun viimeksi googlasin, sitä myytiin 150 €/kg, mutta muutama vuosi sitten sitä löytyi niinkin halvalla kuin 60 €/kg.
Jos siihen sekoittaisi suurustetta, lihaliemi- tms. -jauhetta sekä mausteita, siitä saisi sienikastike- tai -keittojauhetta, josta saisi vettä, maitoa ja/tai kermaa lisäämällä valmista parissa tai muutamassa minuutissa.
Jos leipään lisää liian paljon muuta kuin jauhoja sattumatyylisesti, siitä tulee herkästi liian murenevaa.
Ilmoita asiaton viesti