Maustettu jauhelihakastike
Tavalliseen jauhelihakastikkeeseen kyllästyy ennen pitkää ja sen takia erilaisia "mausteita" kannattaa kokeilla. Käytin mauste-sanaa, mutta en nyt tarkoittanut tavanomaisia mausteita. Aihetta selvittänee erään entisen työkaverini mieliruoka, joka oli lihaa lihakastikkeella. Oli kuulemma lainannut sanonnan Asterixista, jossa joku sankareista piti kermasta kermakastikkeella. Itse en ole yhtä vannoutunut lihansyöjä ja olenkin käyttänyt nakkien ja kebab-lastujen lisäksi mausteena maksaa ja jopa soijarouhetta. Myös herkkutattijauhe kuuluu mukaan vakiona ja se onkin aivan keskeinen maun kannalta.
Vaikka kastike onkin keskeinen, ehkä jopa keskeisin aterian ainesosa, tarvitaan muutakin, mutta ne esittelen myöhemmin. Tausta-aineistoksi kannattaa lukea Birgitta Valosen mainio Valitse ruokasi listalta myös kotona. Tarkoituksenani on esitellä miten yksin asuva tai korkeintaan kahden ihmisen pieni perhe voi vähällä vaivalla ja nopeasti tehdä hyvää kotiruokaa pakastinta ja mikroa hyödyntäen.
Kastikkeen valmistus vaatii yleensä melko pitkän ajan, joten sitä kannattaa valmistaa kerralla paljon ja pakastaa. Itse olen käyttänyt pääasiassa puolen litran rasioita, jotka riittävät noin kahteen annokseen. Yleensä olen valmistanut kastiketta korkeareunaisessa paistinpannussa, jonka vetoisuus on noin 2,7 litraa. Tällä kertaa käytin viimeistelyvaiheessa myös viiden litran kattilaa.
Ainekset suurinpiirtein lisäysjärjestyksessä
- 1 kg porkkanoita hienoksi raastettuna
- ½ kg sipulia hienoksi silputtuna
- 800 g jauhelihaa
- 6 dl soijakastiketta
- 1 kg paseerattua tomaattia
- 3 dl / 100 g soijarouhetta
- 60 g herkkutattijauhetta
- 6 dl ruokakermaa (7% kasvirasvasekoite)
- ½ kg naudan maksaa
- 300 g broilerin maksaa
- Chilikastiketta, valkosipulijauhetta ja tilliä maun mukaan
Ruskista porkkanaraaste, jauheliha ja sipulisilppu paistinpannulla kahdessa erässä. Lisää joukkoon japanilaistyyppistä soijakastiketta välillä maistaen, kun paistos vaikuttaa liian kuivalta. Siirrä paistokset kattilaan, kun paistos on sopivan suolaista ja niin kuivaa, että se on vaarassa palaa pohjaan.
Kun toinenkin erä on paistettu, siirrä kattila paistinpannun tilalle kuumalle levylle ja lisää paseerattu tomaatti, soijarouhe, herkkutattijauhe sekä osa ruokakermasta. Pilko ensin naudan maksa pieniksi kuutioiksi (noin 5 mm olisi aika hyvä sivun pituus) ja lisää joukkoon. Tee seuraavaksi sama broilerin maksalle. Jos maksat ovat pakasteessa, ne on helpointa leikata jäisenä, mutta pehmeäksi sulaneena. Sopiva sulamisaika on noin puoli tuntia pöydällä huoneenlämmössä.
Lisää vielä mausteita maun mukaan sekä ruokakermaa sopivan juoksevuuden saavuttamiseksi. Melko jäykkä tai kuiva kastike on kätevä esimerkiksi leivän päälle levitettäessä. Naudan maksa kypsyy nopeasti ja samoin broilerin maksa. Älä siis turhan pitkään keitä ja ihmettele maustetasapainoa.
Valmista kastiketta tulee noin 4 – 3½ litraa, josta suurin osa tietysti kannattaa pakastaa. Kastiketta ei tarvitse suurustaa. Ilmeisesti porkkanan tärkkelys sekä kuivat ainesosat tekevät siitä sopivan jäykkää jopa leivän päälle.
Seuraavassa osassa salaatti ja kolmannessa kokonainen ateria.
Koko Raimon reseptivihko.
S-marketeista näyttää löytyvän broilerinmaksaa kiitettävän hyvin. Selvästi suuremmissa Citymarketeissa ne saattavat olla jopa loppu tai jäljellä on vain muutama pakkaus. Tai sitten ”maaseudulla” se vain on suositumpaa. Otos Liedon ja Kemiön S-marketit ja Turussa Länsikeskuksen sekä Kupittaan Citymarketit.
Ilmoita asiaton viesti
Tuohon lienee lipsahtanut pieni typo: 300 kg broilerin maksaa
🙂
Ilmoita asiaton viesti
Raimo tykkää tehdä hieman isompia annoksia pakkaseen;)
Ilmoita asiaton viesti
Oho 🙂
60 g herkkutattijauhetta vastaa noin kolmea litraa tuoreita herkkutatteja eli tuosta määrästä tulee jo melkoisen vahva tatin maku. Hieman enemmänkin olisi voinut laittaa. Noin 80 g olisi kai ylärajalla minun makuuni.
Ilmoita asiaton viesti
Ohje on hyvä. Kotiruoka on edullista ja hyvää. Tuota ohjetta pitää kokeilla, muta ehkä vain puolikaskin annoksesta riittää ensimmäisellä kerralla. Ostin aikanaan Intiasta maatilalta maustepakkauksen. Ihanan tuoreita mausteita, jotka ovat riittäneet näihin päiviin. Nyt kaipaisin uutta, mutta en viitsi niin pitkää matkaa tehdä saadakseni samanlaisen. Kurkumaa, chiliä, curryä jne. sopivia mausteita tuohonkin kastikkeeseen.
Ilmoita asiaton viesti
Juu. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein kahden paistinpannullisen kokoisen kastikkeen. Jos reseptin määrät tiputtaa puoleen, kastike sopii melko hyvin korkeareunaiseen paistinpannuun. Olin jo aikaisemmin tehnyt lähes samanlaista ja tiesin, että se on hyvää, joten kyseessä ei ollut enää kokeilu.
Eräs kokeilu oli 400 g jauhelihaa ja noin 500 g pakkaus broilerin rintaa tms. sopivan jäisenä, että sen sai leikattua helposti muutaman millin kuutioiksi. Muuten sama setti, mutta määrät puolet reseptistä. Broilerin jauheliha olisi varmaan ajanut saman asian. Siitä tuli mukavan kevyttä ja cyrry-tyyppinen maustaminen olisi varmaan sopinut siihen.
Ilmoita asiaton viesti
Missä muuten herkkutattijauhetta myydään ?
Parina viime vuotena metsän sato on ollut liki olematon ?
Ilmoita asiaton viesti
Aika vähäistä on tarjonta. Muutama vuosi sitten googlaamalla löytyi Suomesta niinkin halvalla kuin 60 €/kg ja viime vuoden puolella jostain Salon seudulta 150 €/kg. Ravintoloille lähinnä kauppaavat. Nyt ei kyllä näytä löytyvän. Ulkomailta sitten jo löytyykin. Google ehdotti hakua ”porcini powder where to buy” ja ensimmäisenä Amazonia. Penny bun, king bolete ja boletus edulis sekä flour tai powder ja price olisivat muita hyviä hakusanoja.
Vuosi 2014 oli lähes järkyttävän hyvä herkkutattivuosi ja sitä satoa minulla on vielä runsaasti tallessa. Vähän on ollut mielessä kaupata niitä, kun varasto on vuosien saatossa vain kasvanut. Kai sitä sienijauhetta on vielä joku 10 kg.
Ilmoita asiaton viesti
Minullakin yhä herkkutatteja kuivattuna tuon runsassatoisen vuoden jäljiltä. Niitä ei vain raaski käyttää kovin paljoa. Suomelle olisi bisnespaikka tuossa herkkutattijauhossakin. Kovan työn takana, mutta ehkä siinä jonkinlaisille tuloille pääsisi, jos ei kovin ahneeksi ryhtyisi.
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on kuivattua herkkutattia vuodelta 2014 ja tein siitä juuri taas ruokaa, eli kuivattuna se säilyy ja voi käyttää milloin tarvitsee.
Nostaisin tässä esille kuitenkin yhden maustee ja se on lipstikka. Helppoa kasvattaa ja kuivata. Olen kätttänyt sitä liemikuutioiden sijasta, eli antaa makua niin paljon, että kaupalliset liemikuutiot voi kokonaan unohtaa.
Ilmoita asiaton viesti
Onko lipstikka sama kuin piparjuuri? Piparjuuri sopii raastettuna ainakin majoneesin terästämiseen, 16 E/kg. Samoin puristettu valkosipuli ja muussattu chili ketchupin terästykseen. Piparjuuri menee pehmeäksi jääkaapissa, olisiko säilöntä mahdollista esim raastettuna oliiviöljyssä, toimisiko?
ps. Jarmolle Kyllä se kuohukerma aateloi jauhelihakastikkeen maun. Kannattaa varmaankin lisätä (pakastustapauksessa) vasta ennen käyttöä soosia lämmitettäessä.
Ilmoita asiaton viesti
Lipstikka eli Liperi ei ole Piparjuuri, hyvä mauste piparjuurikin.
Ilmoita asiaton viesti
Maksa on nykyään aliarvostettu raaka-aine. Lähinnä tuttu eineksistä. Yleensä sisäelimiä raaka-aineena ei arvosteta. Miksi? Siksi, että nykyäidit eivät ole itsekään syöneet niistä tehtyjä ruokia. Me syömme melkein mitä tahansa kunhan siihen on tottunut lapsena.Broilerin maksa on sopivan mietoa tutustua maksaruokiin. Naudan maksa on voimakkaamman makuista, sian maksasta puhumattakaan. Itse teen ruokaa broilerin ja naudan maksasta. Todella maukasta ja kohtuullisen edullista raaka-ainetta. Sisäelimissä on tarpeellista rautaa ja muita tarpeellisia vitamiineja ihmiselle.
Kun luen lihajalosteiden tuoteselvityksiä, kuten makkaroissa ilmoitettuja, pidän vaan hyvänä, että ne sisältävät sisäelimiä
Ilmoita asiaton viesti
Naudan maksasta tulee ihanat pihvit. Edullista ruokaa ja helppo valmistaa. Voita ja öljyä pannulle ja pihvit, pannu on kyllin kuuma. Paistetaan molemmilta puolilta. Sinappia ja hiukan suolaa sekä kermatetrallinen parille pihville. Etukäteen kannattaa paistaa vielä sipulirenkaita. Valmiit sipulirenkaat pihvien hunnuksi ja siinä on hyvä einekset vaikka keitettyjen perunoiden kera nautittavaksi. Maksan terveellisyyteen sisältyy ehkä turhankin paljon epäilyjä. Aikanaan odottaville äideille suositeltiin maksaa jopa raakana. Nyt varmasti se on kiellettyä kypsennettynäkin.
Ilmoita asiaton viesti