Oma reseptivihko nettiin
Minä olen kehitellyt ruokareseptejä jo noin 40 vuotta, mutta olen kirjoittanut niitä talteen vasta muutaman vuoden ja julkaissut ne kaikki täällä. Kirjoittaminen on ollut alusta lähtien melko suunnitelmallista. Jos etsii esimerkiksi Ruoka-sivun oikeassa reunassa olevassa hakuikkunassa nimeäni (Raimo riittää) ja aiheena Ruoka on hakutuloksena vain kolme juttua, jotka eivät ole reseptejä ja uniikkeja reseptejä löytyy 13 kpl. Osa on käännetty myös englanniksi ja/tai ruotsiksi. Kahden vanhimman aiheena oli Vapaa-aika, mutta ne lienevät ajalta, jolloin Ruoka-aihetta ei täällä vielä ollut. Aiheen vaihto jälkikäteen on varsin helppoa.
Jenni Tamminen on myös kerännyt aikamoisen reseptikirjan.
Birgitta Valosella ei ole niin laaja, mutta hyvin laadukas reseptikirja.
Ari Alsiolla on ruuastakin monta juttua, mutta eivät taida kaikki olla reseptejä.
Ja sitten on Irja Laamanen, jolla myös on ihan hieno reseptivihko.
Ruoka on yhteinen harrastuksemme. Sen nauttiminen myös. Reseptejä on kiva tutkia ja sitten tehdä soveltaen, luoda oma reseptinsä.
Tuntuu hyvälle, kun ruoka maistuu. Neljä kuukautta meni, ettei mikään maistunut oikein millekään. Nyt maistuisi enemmän kuin on soveliasta.
Olen kerännyt hyllyihini kaikenlaisia keittokirjoja. Pöydällänikin niitä on pino. Ehkä netti on kuitenkin oivallisempi tapa säilöä reseptejä. Tallennan niitä myös word-tiedostoon, kun jotain uutta tulee mieleen.
Nykyisin usein valmistan oikoen ruokia myös. Kevyempää syntyy silloin.
Mieleeni tulikin kysymys:”Mikä on paras keittokirja?” Löytyykö sellaista vai onko se oma itse kehitettyjen kokoelma. Kiitos Raimo, kun mainitsit blogissasi.
Ilmoita asiaton viesti
Jos on jotain uutta tai kokeiltavaa mielessä, haku netistä, nopea vilkuilu kiinnostavimpiin ja sitten oma sovellus. Niin se valkosipuliperuna-juttu syntyi. Kukaan ei esimerkiksi mausta kuten minä. Ei juuri koskaan suolaa vaan soijakastiketta eikä koskaan mitään pippuria, yäk, vaan chilikastiketta.
Itsellenihän minä niitä etupäässä kirjaan muistiin, mutta kun on kirjoittamisella joskus jotain ansainnutkin, niin ”ammattiylpeys” pakottaa tekemään niin hyviä kuin pienehköllä vaivalla saa aikaan.
Ilmoita asiaton viesti
Suolaa, sokeria tai palmusokeria, soijaa ja kyllä mustapippuriakin käytän. Mausteita ostin aikanaan Intiasta tilalta, jossa niitä viljeltiin. Teimme myös kierroksen viljelmille. Taatusti oli tuoreita ja melko pitkään ovat kestäneet. Jäljellä enää muutamia kuten kardemummaa. En ole viitsinyt kuoria ja hienontaa, eikä sitä kovin paljon muuhun kuin pullaan tarvitakaan.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt on mukavasti pakastimen leivät melkein kaikki syöty. Voisi sillä leipäkoneella tehdä joitain kokeiluja. Olin niitä sienileipiä kokeillessani aika hämmästynyt erilaisten jauhojen proteiini- ja kuitupitoisuuksista. Hiivaleipäjauhot esim. ovat melko terveellisiä. Pullaahan minä en ole syönyt vuosiin. Wikipediassa oli aika paljon asiaa sitkoista sun muista leipomisjutuista, mutta en silloin viitsinyt tarkemmin perehtyä asiaan. Ihan puhdas ruisleipä kun on aika vaikea.
Maustamisen ja ainesosienkin osalta olen viime aikoina pyrkinyt yksinkertaisuuteen. Jonkinlainen vastareaktio kai Marc Aulenin Sopat!-kirjaan, jossa oli ihan liian monimutkaisia reseptejä. Mielenkiintoisia kyllä. Yrteistä tilli on suosiossa ja meiramia joutuu joskus käyttämään kaalin ja herneiden kanssa. Sokerin sijaan käytän joskus harvoin thai-tyyppistä chilikastiketta.
Ilmoita asiaton viesti
Siian sisään laitan runsaasti tuoretta timjamia, pinnalle viiltoihin sitruunaa, palasina, ja kyllä se kalakin suolaa tarvitsee. Kalaa tuleekin syötyä suhta usein, ei pussilohia, vaan muuta. Toivonpa pääseväni pian pilkille. Jospa tulis ahvenia. Huomenna tuoreita muikkuja kaupasta. Melko usein niitäkin paista voissa. Pään kautta sisälmykset pois ja sitten ruisjauhoja pintaan. Pienet muikut ovat parhaita. Kissakin tykkää.
Ilmoita asiaton viesti
Tänään kaupassa käydessäni vilkuilin leipähyllyä tavallista tarkemmin. Normaalisti tarkistan vain onko punaleimaista reissumiestä. Selvästi edullisin, ihan hyvä ja kätevän muotoinen. Olen siis ollut tarkoituksella lähes sokea.
Saaristolaisleipiä täällä tietysti on melkoisen laaja valikoima, mutta minulla on sellainen ennakkokäsitys, että ne usein ovat ruotsalaistyyppisesti makeita. Joskus aikoinaan Turussakin asti oli jonkinlainen villitys reikäleipä, jossa oli verta, vähän siirappia tai muuta makeaa ja niin tummaa, että oli vähän kuin ruisleipää. Ei ollut pitkä villitys. Saaristolaisleipänä sitä myytiin. Ehkä niihin ”aitoihinkin” pitäisi tutustua.
Mielenkiintoisempaa kuitenkin oli juuresleivät. Punajuurta ja paria muuta oli tarjolla ja juureksia 34 %. Täytyy ottaa lukulasit mukaan ja tutkia tarkemmin. Muistan vielä melko elävästi jostain 80- ja 90-luvun vaihteesta Lundissa vieraillessani saamani kotitekoiset sämpylät, joissa oli jotain siemeniä ja muita yllätyksiä. Tosi hyviä. Se taas on sitten eri asia, kuinka kauan niistä tykkäisi.
Paljon liikkuvia osia ja kokeilumahdollisuuksia. Leipäkone on, yleiskone on, kyllä tuosta ihan mukavaa harrastetta saa.
Ilmoita asiaton viesti