Maksapasteija

Reseptejäni seurannut voisi luulla, että tämä resepti on jatkokehitelty Maksasydänpaté, mutta näin ei ole. Kyllä minä siitäkin tein uusia versioita, mutta lähes julkaistuunkin tuli alle yhden oleva versionumero. Tämän reseptin esiaste oli munakas, jota lähdin valmistamaan lähinnä sillä ajatuksella, että jos ainekset hienontaa riittävän hyvin, ei ole niin väliä, mitä ne ovat.  Se oli myös riittävän kostea, että lopputulos sopi leivälle levitettäväksi. Ihan hyvää, mutta ei se munakkaana ollut kovin onnistunut.

Vaikka tämä resepti on laadittu ensimmäisen kokeilun perusteella, oli lopputulos niin hyvä, että julkaisen saman tien. Oikeastaan suurin huoleni koski koostumusta tai levitettävyyttä ja se onnistui suurin piirtein täydellisesti. Pakastamisen kestävyyden testi on aloitettu 🙂

Tarvittavien välineiden osalta melko pieni yleiskoneeni ja kirjoituksessa Valkosipuliperunat Raimon tapaan esitellyt leivontavuoat sopivat juuri sopivasti yhteen. Kun punnitsin vuoan sisällön ennen uuniin laittamista, oli tulos 1540 g eli aika tarkalleen 1,5 litraa, joka on vuoan nimellinen tilavuus.

Ainekset:

  • Iso sipuli, 215 g

  • Aurinkokuivattuja tomaatteja purkki 140 g (Baresa, Lidl)

  • Broilerin maksaa 300 g

  • Soijakastiketta 1,2 dl

  • Maitoa 3,5 dl

  • 6 kananmunaa

  • Herkkutattijauhe 20 g ¹

  • 5 tippaa Blairin Sudden death chilikastiketta ²

 

¹ Tätä tulee laitettua vähän joka paikkaan, kun sitä jauhetta on niin paljon. Suurempikin määrä voisi sopia, jotta maku tulisi läpi.

² Ei suositella normaaleille 😉

Munakkaan reseptin jäännöksenä lisäsin myös yhden kuoritun Kabanossin, hieman juustoraastetta ja mätitahnaa. Ne kyllä sopivat munakkaaseen, jossa toisena kantavana ajatuksena oli yhdessä kaikki, mitä muutenkin voisi laittaa leivän päälle. Varsinkin mätitahna oli aika hyvä ajatus munakkaassa. S-ryhmän X-Tra-mätitahnan kilohinta on 6,48 €. Maksapasteijassa sen maku jää kuitenkin piiloon. Tosin lisäsin sitä melko vähän jo epäillen, että tähän se ei oikein sovi. Nyt vilkuillessani toisten reseptejä, huomasin kuitenkin, että anjovista löytyi aika yleisesti. Ehkä ei kuitenkaan huono idea. Mätitahna on aika kätevä verrattuna anjoviksiin.

Tämä on oikeastaan kanaruoka 🙂

Valmistus

Soseuta hyvin hienoksi aloittaen kiinteistä aineksista. Aikaa en ottanut, mutta kyllä yleiskone oli täysillä ainakin muutaman minuutin. Ennen soijakastikkeen ja maidon lisäämistä punnitsin pakkaukset ja laitoin tuloksen muistiin kännykän kameralla. Lisäsin niitä sitten maistaen ja juoksevuutta arvioiden. Kun lopputulos oli sopiva, oli helppo jälleen punnita ja kuvata.

Laita ulompaan vuokaan pohjalle esimerkiksi puulusikka tai muu ”koroke”, vuoka pesualtaaseen ja laske vuokaan kuumaa vettä. Laske sitten sisempi vuoka ulompaan ja kallista hieman, jotta liika vesi valuu pois. Anna vuoan olla 200-asteisessa uunissa foliolla peitettynä 1½ tuntia. Poista sitten folio ja laske uunin lämpö 100 asteeseen ja anna pasteijan kuivua ehkä noin vartin verran. Tarkista samalla kohoamisesta, että pasteija on kypsä. Kohoamisen keskus on alussa noin parin sentin päässä vuoan reunasta ja siitä kohoaminen etenee keskusta kohti. Pasteija on keskeltä vielä raaka, jos keskiosa on notkolla.

 

Edit 3.7. Lisätty kolme viimeistä lausetta.

Koko Raimon reseptivihko.

 

 

rkoski
Salo

IT-ammattilainen ja -kirjailija. Tehnyt aikoinaan useita Linux-levitysversioita nimillä SOT, Best, Spectra ja Lineox Linux. Julkaistuja kirjoja puolisen hyllymetriä.
Yhteystiedot: www.raimokoski.fi , www.raimokoski.com , www.lineox.net , rk at raimokoski piste com, rk at lineox piste net

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu